Me koottiin pääkaupunkiseudun helmikuisten äitien porukka jo ihan alkuraskaudessa, viime vuoden heinäkuussa. Oon yllättyny siitä, miten läheisiä meistä tuli. Ollaan treffailtu säännöllisen epäsäännöllisesti viime kesästä asti ja vitsit miten ihania tyyppejä. Ollaan kaikki nuoria, alle 30 vuotiaita ja treffaillaan täällä Helsingissä. Vauvojen syntymän jälkeen ollaan nähty paria poikkeusta lukuunottamatta viikottain. Kaikki ei tietenkään jokainen kerta pääse paikalle, mutta nähdään aina sillä porukalla joka kynnelle kykenee.

Ihanaa, ollaan tunnettu jo vuosi. Sain ja saan näiltä äiti-kollegoilta niin paljon itsevarmuutta. Me jaetaan paljon asioita keskenämme, myös juttuja, jotka ei liity lapsiin ollenkaan. On voimaannuttavaa, kun voi jakaa omat onnistumiset, epäonnistumiset, vauvan uuden taidon tai olla vaan ihan hiljaa jos ei jaksa puhua. Kun muut ei ymmärrä vauva-arkea, mammat ymmärtää. Meillä on ihana sääntö, että hiljaiseloa ei saa pyytää anteeks, eikä muiden tullessa kylään saa siivota liikaa.

Me käydään lounailla, puistoissa ja välillä toisillamme kylässä. Ainiin, löydetään myös toistemme lapsille aina vaatteita nettikirppareilta. Tänään oli mun vuoro olla host ja sain meiän porukan muutaman äidin kylään lapsineen. Paistettiin lettuja, oli suolaista ja makeeta täytettä. Loppujen lopuks pieni juttu, mutta siitä jäi hyvä mieli.

Haluun rohkaista kaikkia odottavia äitejä tutustumaan samanhenkisiin, suunnilleen samassa elämäntilanteessa oleviin ihmisiin. Se ihan oikeesti kannattaa. Mun lapsettomat ystävät on tietenkin yhtä tärkeitä, mutta tän vauva-arjen keskellä parhaiten ymmärrystä saa toiselta vauvan äidiltä. Ja väitän, että mun lapsettomia ystäviä ei kiinnosta, eikä missään nimessä tarvii kiinnosta se, että montako vaippaa meillä menee päivässä, menikö tänään kolme enemmän kun tavallisesti.

-Saga

Leikin pitkään ajatuksella blogista. Nyt vihdoin, lähes vuoden jälkeen päätin ryhtyä tuumasta toimeen.

Oon Saga, 21-vuotias äiti. Asun Helsingissä mun pojan Kevinin, koiran Helmin ja kissan Tuitun kanssa. Oon todella perhekeskeinen, mun perhe ja ystävät on mulle kaikki kaikessa. Äitiyden voima pääsi yllättään mut täysin. Tottakai rakastin mun lasta jo raskausaikana, itseasiassa heti positiivisesta raskaustestistä lähtien, mutta se miten voimakasta tää tunne on, on ihan käsittämätöntä.

Oon aktiivinen tyyppi. Mulla on ADD ja se välillä näkyy ja kuuluu eikä siinä, mun mielestä se myös saa näkyä ja kuulua. Innostun nopeesti ja etenkin ennen raskautta lähin tosi helposti kaikkeen mukaan. Uskon ja toivon, oon lähes varma että ADD on ja tulee oleen mulle vanhemmuudessa rikkaus, lisähaasteista huolimatta. Odotan niin innolla että päästään yhdessä kiipeilemään puihin ja tekeen spontaaneja retkiä, vaikka samalla toivon että Kevin olis ikuisesti mamin pieni vauva. Nykyään jos mua pyydetään kertoon itestäni jotain, kerron ekana että oon äiti. Oon siitä niin ylpee ja kiitollinen, enkä olis mitään muuta mielummin.

Tää blogi tulee varmasti painottumaan perhejuttuihin ja meidän kasvuun yhdessä. Ei pelkästään Kevin kasva, mä kasvan mukana, jotta osaisin olla mahdollisimman hyvä äiti.  Se on mulle mun elämässä kaikista tärkeintä. Jopa meiän koira joutu kasvamaan, vauvan tultua taloon.

Vielä viimeinen varoituksen sana: oon ihan äärettömän kömpelö teknologian kanssa. Silti en vaan malttanu odottaa huomiseen asti, että joku paremmin tietävä ois voinu opastaa mua tässä.

-Saga