Ajatuksia ulkonäöstä ja äitiydestä

Sain toisen lapseni 10 päivää sitten. Siis ihan just.

Muistan että esikoisen syntymän jälkeen mietin myös aika pian itseäni, ulkonäköäni ja sitä millainen äiti minusta tulee. Pelko siitä, että jotenkin unohtaisin itseni oli päällimmäisenä ajatuksenani. Tiedän että jokainen meistä suhtautuu äitiyteen erilailla, mutta minulle tärkeää oli, etten kadota itseäni. Että olen edelleen se sama Riia, joka olen ollut tähänkin asti. Nyt vaan bonuksena se, että saan olla kahden ihanan mamma. Olen aina meikannut ja laittanut hiukseni, pukeutunut kivasti ja ollut kiinnostunut muodista. Miksi siis tekisin nyt toisin kun olen äiti? 

Nyt pienen pojan synnyttyä voin huomattavasti paremmin kuin esikoisen synnyttyä. Huomaan että menen jopa vähän liian vauhdikkaasti eteenpäin, koska iso maha hidasti menoani loppuraskaudessa niin kovasti. Pitää oikein muistuttaa itselle, että ainakin sadepäivinä voin ihan vaan olla kotona vauvan kanssa, ottaa päiväunia yhdessä, kutitella pieniä varpaita ja nauttia hetkestä.

Huomaan tarvitsevani nyt myös hemmottelua. Varasin heti kampaaja-ajan ja aloin miettiä uutta tukkaa. Selasin vanhoja valokuvia läpi ja etsin Pinterestistä ideakuvia. Esikoinen on dagiksessa vielä juhannusviikon ja aloittaa sitten loman. Sitten olemme hetken kaikki neljä koolla ja heinäkuussa miehelläni alkaa pitkä työputki, eli olen päävastuussa lapsista puolitoista kuukautta. Sitä ennen annan aikaa myös itselleni, käyn jalkahoidossa ja hierojalla ainakin. Kuorin ja naamioin aina, kun suihkussa on mahdollista viettää vähän pidempi aika.

Aloitin siis raskauden jälkeisen elämäni päivittämällä pääni uuteen uskoon. Halusin jotain ihan muuta kun blondia, joten päädyin kertaheitolla tummatukkaiseksi. Vakavassa harkinnassa oli myös punainen, joka on yleensä luottovärini hiuksissa. Kaipasin kuitenkin suurta muutosta, ja siitä kun viimeksi olen ollut tumma, on vierähtänyt jo yli 4 vuotta. 

Mitäs sanotte uudesta väristäni ja millaisia ajatuksia aihe muuten teissä herättää?