Kun kaikki muu jää
Huhtikuu oli aikamoinen. Nyt katson taakseni ja ihmettelen minne aika katosi, onko nyt toukokuu, tuliko kevät. Pieni poikani sairastui korvatulehduksen kautta norovirukseen, flunssaan, taas korvatulehdukseen ja vielä bonukseksi virtsatientulehdukseen. Tämän vuoksi jouduin viettämään hänen kanssaaan 10 päivää Lastenklinikalla eristyshuoneessa, palaamaan takaisin pari-kolme kertaa päivystykseen, kerran osastollekin ja nyt jatkossa vielä lisätutkimuksiin. Ei mitään vaarallista, mutta suurta huolta ja kyyneliä.
Lähdin yöllä kotoa mukanani vain lapsen hoitokassi. Minulle tuli siis täysin yllätyksenä, että tulisin viettämään seuraavat melkein kaksi viikkoa sairaalassa. Rasvasin kasvoni ensimmäiset pari päivää lapseni pyllyrasvalla ( onneksi hyvällä sellaisella! ). Hiukset pesin koko tuon ajan sairaalan käsisaippualla. Kädet kuivuivat rutikuiviksi käsidesistä. Mutta mikään ei haitannut minua, en edes huomannut moista. Meikkasin ensimmäisen kerran ministi sairaalasta kotiin lähtiessä, mutta kotona en jaksanut pestä meikkejä ennen nukkumaan menoa.
Nyt tukkani on kuiva kuin korppu. Tuntuu että latvat ihan rapisevat. Iho vaatii kosteutta enemmän kuin aikoihin. Nyt jos koskaan pitäisi panostaa myös vitamiineihin ja hivenaineisiin, heti kunhan vaan jaksan…
Vaikka olen tällaisella vähän turhamaisella alalla, tai se voi monesta ja toisinaan itsestänikin tuntua sellaiselta, kun on tosi kyseessä, kaikki muu jää ja sitä keskittyy vaan olennaiseen, pieneen ihmiseen. Silti voin sanoa että nyt jos koskaan kaipaan hemmottelua, kun olemme vihdoin kotona.
Haluan päästä kampaajalle, yksin. Mennä hierojalle, kosmetologille ja päästä lepäämään, rauhoittumaan.
Tukkani tarvitsee kuntokuurin, samoin kasvoni.
Pikkuhiljaa nämä niin pienet, mutta silti niin tärkeät asiat palaavat takaisin raiteilleen. Se kuka peilistä katsoo, auttaa minua jaksamaan silloin kun väsyttää ja on rankkaa. Siksi aion nyt hemmotella itseäni.
Silti kaikista tärkein on poikaseni, mamman rakas, maailman tärkein. Hän katselee onnellisena ja ylpeänä mammaansa ja pyyhkii kädellään punaista huulipunaa huulistani naamalleni ja nauraa iloisesti päälle!
<3