Hetki hemmottelua kylpylässä
Sain kutsun lähteä tutustumaan uudistuneeseen kylpylähotelli Holiday Club Caribiaan Turkuun. Miniloma tuli kuin tilauksesta, sillä yhteinen aika mieheni kanssa on ollut kortilla ja uuden perheenjäsenen olisi määrä syntyä noin viiden viikon kuluttua. Nyt jos koskaan pieni hemmottelu on paikallaan.
Aluksi ajattelin, että lähdemme matkaan koko perhe, esikoisemme mukaanlukien. Mutta kun kuulin, että kylpylähotellille oli avattu uusi Guinot -kauneushoitola, päätin että en halua olla lapsen ruokailu -ja nukkumaanmenoajoista riippuvainen, vaan annan aikaa myös itselleni ja menen nauttimaan kasvohoidosta kaiken muun mukavan lisäksi.
Saavuimme kylpylään hyvissä ajoin ja saimme avaimet juuri uusittuun hotellihuoneeseen. Huoneessa meitä odotti hotellin tervehdys, eli lautasellinen hedelmiä, suklaata, juomaa ja Guinot -tuotepaketti. Olo oli enemmän kuin tervetullut. Lepäimme hetken kaikessa rauhassa, jonka jälkeen suuntasimme kylpylään uimaan ja lillumaan porealtaissa.
Tyttäremme olisi nauttinut uima-altaista valtavasti, joten me molemmat mieheni kanssa tunsimme pienen piston rinnassamme… Kylpyläpuoli olisi ehdottomasti perheen pienempien mieleen. Sovimme jo, että menemme uudestaan koko jengillä toisen kerran Turkuun minilomailemaan. Ehkä jo loppukesästä.
Uimisen jälkeen suuntasin kauneushoitolaan. Guinot Age Summum –ihoa silottava C-vitamiinihoito oli ihana. Halusin nimenomaan rentouttavan, ihoa kirkastavan ja hehkua antavan hoidon iholleni. Rakastan kasvohierontaa, ja sitä tämä hoito juuri sisälsi. Välittömästi hoidon jälkeen ihoni oli tosi kuulas, mutta yllätyin että tunne jatkui vielä muutaman päivän ajan, ja kevensinkin meikkipohjaani ihoni näyttäessä niin kirkkaalta ja raikkaalta. Mahtava tuttavuus oli myös vaahtomainen meikki, jonka kosmetologi levitti kasvoilleni hoidon jälkeen. Ihastuin tuotteeseen niin paljon, että taidan haluta sen itselleni kesämeikiksi. Sain kotiin mukaan myös kivan pakkauksen matkakokoisia tuotteita, joista ainakin osan taidan pakata sairaalakassiini.
Turkulaiset huomio, Guinot kauneushoitola on avoinna ihan kaikille, eli ei tarvitse olla kylpylähotellin asiakas varatakseen aikaa hoitolasta. Suosittelen lämpimästi tutustumaan uuteen hoitolaan, sillä Guinot -sarjan tuotteet ovat todella laadukkaita ja hoitojen taso korkea.
Pieni irtiotto arjesta oli ihana. Vielä kun aurinko olisi hemmotellut meitä, niin kaikki olisi ollut täydellistä. Aamiainen oli runsas ja kaikinpuolin todella hyvä. Näitä hemmottelulomia pitäisi tehdä useammin, sen huomaa aina tällaisen matkan jälkeen. Ei tarvitse lähteä kauas, joskus parin tunnin ajomatkakin riittää.
Yhteistyössä Holiday Club Caribian kanssa.
Vesikuvat: Svante Colérus