Luonnollisesti valkaisevat hammastahna ja suuvesi
Tuotteet saatu
Minulla on luonnostaan melko vaalea hammasluu, mutta hampaani kellastuvat aavistuksen kahvinjuonnin vuoksi. Olen aiemmin käyttänyt hampaiden valkaisuun suuhygienistillä teetettyjä valkaisumuotteita ja -geeliä noin kerran vuodessa.
Takaraivossa on kuitenkin ollut ajatus, ettei hampaiden valkaisuun tarkoitetut valmisteet ole välttämättä kovin terveellisiä eivätkä ainakaan luonnollisia.
Sain testattavaksi Ecodentan luonnollisia ja valkaisevia hammastahnoja ja suuvesiä. Ihastuin välittömästi valkaisevan Extraordinery Whitening -linjan hiilisuuveteen ja hammastahnaan. Ensinnäkin tunne hampaissa tahnan ja purskuttelun jälkeen on superpuhdas, mutta huomasin selkeän kirkastumisen jo parin kerran käytön jälkeen.
Toki minulla on taustalla ihan kunnon ”valkaisu” viimeksi noin vuosi sitten, eli en osaa sanoa kuinka vahva efekti olisi täysin luomusävyisiin hampaisiin. Uskon, että nämä poistavat tehokkaasti juuri esim. kahvin aiheuttamaa kellastumista, varsinaista valkaisua hiukan epäilen. Tosin tuossa saatan olla täysin väärässäkin.
Nämä tuotteet ovat fluorittomia ja käytän siksi itse iltaisin tavallista fluorihammastahnaa reikien pelossa. Tämäkin on asia, joka jakaa vahvasti mielipiteet.Olen lapsesta asti juossut usein hammaslääkärillä oikomishoidon vuoksi ja iloitsen nykyisestä suorasta ja kauniista hammasrivistä, siksi haluan pitää erityisen hyvää huolta hampaistani. Monet ovat luopuneet fluorihammastahnoista kokonaan, minä en vielä ainakaan uskalla.
Onko teillä vielä fluoritahnat käytössä? Ja kiinnostaa myös kuinka moni on vaalentanut hampaitaan.
Hymyterveisin Laura