Kehon ja mielen keidas Regatta Spa

opener-2_587912ad7de9d433ec734cc2a6edea00.jpg

Saimme äitikaverin kanssa huippuidiksen lähteä syksyiselle rentoutusretkelle Hankoon. Suomen It-kesäkaupunki on ainakin arkena näin syksyllä jo melko autio, mutta sehän ei meitä haitannut yhtään. Syyskuun alusta alkaen hulppea Regatta Spa on avannut ovensa yleisölle (kesäkaudella spa on vain kylpylaosakkaiden  ja heidän vieraidensa käytössä.) ja yksi retkemme tarkoitus oli päästä testaamaan paikan kuuluisa infinity pool.

Ja huh, enpä muista koska olisin ollut yhtä rentoutunut kuin poistuessani spasta. Vesijuoksimme ja höpöttelimme ensin tovin uima-altaassa (+27C) , sitten istuimme höyrysaunassa, ja terapia-altaassa +32C)  , sekä lopuksi vielä normisaunan lauteilla. Taivaallista. Ulkona oli harmaata, mutta taivas näytti upealta altaasta katsellen. Babor -hoitolan palveluita emme tällä vierailulla testanneet. Hanko Hangover Fix -hoito kuulosti mielenkiintoiselta. Solsidan -ravintola ei vierailumme aikana ollut valitettavasti auki, joten nautimme lounaan toisaalla. 

Kylpylässä on niin kaunista ja rauhallista, että mieli lepää ja pelkästään visuaalisesti hienon tilan ansiosta.Fiilis on samankaltainen, joskin vielä ylellisempi kuin Kirkkonummen Långvikissä.

Aion palata tänne pian! Tämän kirjoitettuani totean, että vaikka paikka on tosi ihana ja upea, en olisi kuitenkaan valmis sijoittamaan kylpyläosakkeeseen (12.500 €) ja toivon tähän konseptiin pikaista muutosta, jotta sekä hankolaiset että vierailijat voisivat nauttia kylpylästä läpi vuoden.

Jos joku miettii uskaltautuuko kylpylään lasten kanssa, niin kyllä vain. Tosin vesiliukumäkiä tai vastaavia täältä ei löydä, joten ehkä vaudikkaimmat vesipedot viihtyvät paremmin vaikkapa Flamingossa.

water_d08db85d78a7f7618cd7ad66ab65a74e.jpg

Regatta SPA

Aikuiset 20 €                     

Lapset  / Eläkeläiset 10 € (lapset alle 12v)   

Vuokrahinnasto

Pyyhe  5 €                     

Aamutakki 10 €    

Tilaussaunat   

Sauna 90 €/ 2 h (8 pers.)        

Sauna + Spa Lounge  200 € /2 h (max 16 pers.)

Kauneus Hyvä olo Mieli Meikki

Ongelmia luomivärin pysyvyyden kanssa? Ei enää.

Hei, kärsitkö siitä ettei luomiväri pysy paikoillaan koko päivää, vaan kasautuu ja suttaantuu päivän mittaan? Tai tuntuuko että luomesi rasvoittuvat ja ovat raskaat, etkä kertakaikkiaan voi käyttää luomiväriä?

Jos vastasit edellisiin kysymyksiin KYLLÄ, niin lue tämä postaus. Tässä nimittäin tuote, joka auttaa edellisten ongelmien ratkaisuun lähes takuuvarmasti.

Urban Decay Eyeshadow Primer Potion – silmämeikinpohjustusaine on huippu. Saatavilla on muutama eri sävy, mutta omassa käytössä luotan Original – sävyyn. Se sekoittuu kaikkiin ihonsävyihin täydellisesti ja kuivuu iholla värittömäksi.

IMG_6661.JPG

Pohjustus levitetään luomelle ennen luomivärin laittoa, joko pakkauksen aplikaattorilla tai sormella levittäen. Tuote jättää ihon silkkimäisen tuntuiseksi ja silmämeikki on helppo levittää sen päälle. Pohjustustuote tekee luomivärien sävyt intensiivisemmiksi, lupaa silmämeikille 24h keston ja tasoittaa luomen pinnan sileäksi.

Täydellistä.

IMG_6658.JPG

 

Tämä klassikko kannattaa hankkia, jos ei jaksa korjailla silmämeikkiä päivän mittaan. Ei nimittäin tarvitse. 

Pohjustustuote sopii jokapäiväiseen käyttöön tai on erinomainen päivinä, jolloin haluaa varmistua siitä että silmämeikki varmasti pysyy. Pikkujoulukausikin lähestyy, joten nyt jos koskaan kannattaa tutustua tähän ihanuuteen.

Meikkipäät todellakin suosittelevat!

Kauneus Meikki Testit