Ripsitupsut -näin onnistut

Kesäjuhlat tulossa ja meikkiin olisi kiva saada jotain ekstraa? Irtoripset tai vielä kivemmat ripsitupsut tekevät katseesta intensiivisen ja antavat tuuheutta ripsille. Vaikka tekisit muuten silmämeikistä hennon, ripset taikovat silmät esille upeasti.

Moni sanoo että ripsien kiinnittäminen itselle on niin hankalaa ettei kertakaikkiaan jaksa yrittää. Tähänkin on olemassa tekniikka, jonka haluan jakaa kanssanne. 

Tarvitset vain peilin, pinsetit, hyvän liiman ja ripsivärin.

IMG_1653.JPG

1. Taivuta ensin ripset. Älä kuitenkaan taivuta ripsiä liikaa, koska silloin irtoripset on haastavaa saada istumaan hyvin omien joukkoon. Kevyt taivutus on paras lisäripsien kanssa.

2. Harjaa ripsiin maskaraa, maun mukaan sekä ylä -että alaripsiin. Vedenkestävä ripsiväri pitää taivutuksen parhaiten paikoillaan. Jos on olemassa vaara, että aiot tirauttaa juhlissa onnenkyyneleitä, on vedenkestävä versio maskarasta muutenkin suositeltava.

3. Ota eteesi käsipeili. Suuntaa katse alaspäin niin, että liikkuva luomi on tasainen ja näin ollen ripset kaartuvat alaspäin. Laita kädenselkään liimaa. Nappaa pinseteillä ripsitupsu paketista, dippaa se liimaan ja katso alas peiliin. Paina omia ripsiä alaspäin sormella ja aseta ripsitupsu omien ripsien joukkoon niin ripsen tyveen kuin mahdollista. Aloita ulkonurkasta pisimmillä irtoripsillä ja lisää lyhyempiä tupsuja aina silmän sisänurkkaan asti, riippuen kuinka paljon tuuhennusta/pidennystä mielit.

Pinseteillä ripsien asettaminen onnistuu helpoiten, mutta vaatii toki pientä treeniä. 

4. Anna liiman kuivua ja lisää vielä kerros maskaraa ripsiin.

IMG_1654.jpg

Omat suosikkini ripsitupsuista löytyvät Everlash-merkiltä. Kokeilen välillä muitakin, mutta palaan aina näihin tuttuihin ja turvallisiin, koska ne jostain syystä istuvat omien ripsien joukkoon aina parhaiten. Tupsuja löytyy eri pituuksia, mustia sekä tummanruskeita. Ripset ovat aina priimoja eivätkä harota ja ovat siististi punotut nipun tyviosasta, eli eivät erotu omien ripsien joukosta juuri lainkaan.

Liimoista ehdoton ykkönen on Duo Eyelash Adhesive. Se on liima joka ei petä koskaan. Duo kiinnittää ripset hyvin, on vedenkestävä eikä kökköönny tai näy ripsissä kiiltävänä. Duoa löytyy valkoinen, joka kuivuu värittömäksi ja musta, joka toimii erinomaisesti tumman silmämeikin kanssa. Bonuksena liimasta löytyy myös lateksiton versio herkkäsilmäisille ja/tai allergisille.

16344534-yycN9.jpg

Ja muista, ethän lannistu ekalla kerralla jos ripset eivät asettuneet täydellisesti silmiin. Harjoitus tekee mestarin ja ennen tärkeitä juhlia kannattaa ihan oikeasti pari kertaa treenata. 

Ihania juhlia ja pilkettä silmäkulmaan toivottaa Riia Meikkipää! Pus!

Kauneus Meikki Testit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.