Tarten tuliaispaletti

PA170043.jpg

Jatkuvasti reissaavassa miehessä on puolensa, ja huonot puolensa. Ensimmäisiin lukeutuu pyydettäessä toimitetut Sephora -tuliaiset.

Tällä kertaa toivoin itselleni Tarten joulupaletin, -ja sellaisen myös sain. Tarte on itselleni melko tuore tuttavuus. Tai siis nimenä tuttu jo aiemmin, mutta vasta tänä vuonna olen näitä kokeillut. Merkkiä on syytetty viherpesusta, eli tuotteet eivät ehkä olekaan niin puhtaita ja luonnonmukaisia kuin annetaan ymmärtää. Tiedä tästä sitten. Mielikuva brändistä on kuitenkin trendikäs ja melko eco-chic. Aikaisemmin tänä vuonna ostamani Tarteist -luomiväripaletti on yksi lemppareistani.

Pretty Paintbox Collector´s Makeup Case -setti on saanut netissä kosmetiikkahulluilta vaihtelevaa palautetta. Suurin osa negatiivisista arvioista on johtunut luomivärien heikosta pigmentistä. Päätin kuitenkin kokeilla, sillä setin hinta 59 dollaria ei päätä huimaa. Luomivärejä setissä on 24, bonuksena poskipuna, aurinkopuuteri, highlighter ja varjostusväri sekä näiden lisäksi vielä eyeliner, näytekokoinen maskara ja minihuulikiilto. Että jos joku luomiväri ei olisi olisikaan niin runsaspigmenttinen, niin so what.

Ensinnäkin kasvomeikit ovat aivan ihanat, eyeliner huippu ja ripsari kokeilemisen arvoinen. Luomiväreistä vaaleissa ei todella ole juurikaan pigmenttiä, mutta tummissa senkin edestä. Eli tämä on ehdottomasti kyllä hintansa arvoinen paketti. Samasta setistä saa tehtyä hillityn päivämeikin, tai voimakkaan iltalookin. Peukut siis tälle.

Joulun lähestyessä kannattaa muuten yleensäkin päivittää meikkipussin sisältöä, sillä melkein kaikilta sarjoilta tulee erilaisia ”value-settejä” myyntiin.

PA170029.jpg

PA170032.jpg

PA170044.jpg

PA170050.jpg

14797417_10154115658933667_660681333_n.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *