Lapsivuodeaika eli parin päivän oleilu synnytyssairaalassa

Bébén synnyttyä minä jouduin leikkaussaliin hieman tikattavaksi. Sillä hetkellä olin niin väsynyt ja sekaisin, etten juuri välittänyt asiasta. Vasta jälkikäteen olen harmitellut, että bébén ensimmäiset tunnit menivät minulta ohi. Onneksi mies oli hänen kanssaan ja piti pientä ihokontaktissa ja auttoi kylvettämään hänet jne. Olisin kuitenkin halunnut olla tuota todistamassa, samoin kuin bébén mittaamisia ym. Lisäksi olisin halunnut päästä imettämään pientä heti synnytyssalissa. Hormonihuuruiselle äidille tulee itku, kun miettii mitä missasin. Tylsää, muttei mikään maailman loppu – eiköhän mamma tästä pääse yli.

Lähempänä puolta kahta yöllä pääsin heräämöstä osastolle, jossa pieni poika tuotiin kansliasta luokseni. Hoitaja sanoi, että minun kannattaisi ottaa vauva viereeni syötettäväksi ja nukkumaan. Pelkäsin, että kahden yön valvomisen ja vuorokauden synnyttämisen jäljiltä olisin niin väsynyt, että vauvan ei olisi turvallista olla samassa sängyssä. Hoitaja kuitenkin kannusti ottamaan vauvan viereen ja totesi, että jos sitten en saa nukuttua, niin siirretään vauva omaan laatikkosänkyynsä. Lisäksi sain hieman apua imetyksen aloitukseen ja pyydettyäni sain vihdoin juomista: kannullisen vettä ja toisen mehua.

Sinne sitten jäin omaan huoneeseen (olin sen yön onneksi huoneessa yksin) vauvan kanssa ihmettelemään, että mitäs nyt. Valvoin käytännössä koko yön yrittäen imettää tai peläten kierähtäväni vauvan päälle. Minulle oltiin sanottu, että pitää soittaa kelloa ja pyytää tarvittaessa apua. En muistaakseni yöllä soitellut kelloa lainkaan vaan koitin harjoitella imetystä itsekseni. Hölmönä koitin myös imettää istualteni. Minulle oli leikkaussalissa annettu morfiinia, joten en tuntenut kipua, mutta aamulla sitten kerrottiin, että istua ei pitäisi. Sen verran oli tikkejä ja istuminen tietysti lisää painetta ja turvotusta alueella. Aamuyöstä tai aikaisin aamulla (muistaakseni) yöhoitaja kävi katsomassa vauvan vointia, kuunteli sydänääniä, mittasi lämpöä, verensokerin ym. Kertoi vuoron pian vaihtuvan ja sanoi aamuhoitajan tuovan minulle aamiaista.

Kahdeksan aikaan aamuvuoron hoitaja tuli moikkaamaan ja sanoi pian tuovansa syömistä. Aamiaista tuodessaan kyseli vointia. Kerroin, etten ole kahteen yöhön nukkunut, joten hän sanoi, että mikäli vauva nukkuu, minun kannattaa myös aamiaisen jälkeen koittaa saada unta. Hän tulee vähän myöhemmin sitten meitä katsomaan. Söin aamupalan ja se teki todella hyvää. Edellisestä ateriasta oli n. 26h. Olin tipassa, joten nälkää en ollut tuntenut, mutta kahvi ja voileivät maistuivat mahtavan hyviltä. Syötyäni koitin nukkua, mutta n. yhdeksän aikaan siivooja tuli siivoamaan huonetta ja laittamaan viereisen vuodepaikan valmiiksi. Nuku siinä sitten valoisassa huoneessa, kun joku ramppaa edestakaisin. (Ymmärrän, että heidänkin on tehtävä työnsä, mutta sillä hetkellä kyllä otti päähän ja rankasti.)

Totesin, että on turha enää yrittää saada unta ja hetken hoitajaa odoteltuani (sekä puhelimeni akun loputtua) soitin kymmenen aikaan kelloa ja pyysin päästä irti katetrista sekä tipasta. Tämän jälkeen oli hieman parempi fiilis. Pystyin käymään vessassa ja etsimään laturini. En muista kauheasti tuosta päivästä. Aamupäivällä hoitaja koitti auttaa imuotteen kanssa ja sanoi, että täytyy soittaa kelloa, jos tarvitsemme apua imetyksen tai muun kanssa. Sanoin, että vähän alkaa sattua, että voisin ottaa särkylääkettä. Hoitaja tarkisti vauvan voinnin, mutta särkylääke unohtui.

Sitten olimmekin itseksemme. Kävin hakemassa lounaan huoneeseen, kun vauva nukkui. Alkuiltapäivästä mies tuli vanhempien lastensa kanssa. Tytöt olivat pienestä tohkeissaan, mutta kovin harmistuneita, kun tämä vain nukkui. Vauva tosiaan nukkui lähes koko päivän, mutta koska olin omissa oloissani, en ymmärtänyt, että sitä pitäisi herätellä syömään. Olin sen verran väsynyt ja kipeä, että pari tuntia energisten lasten kanssa teki todella tiukkaa ja olin tyytyväinen, kun he lähtivät jatkamaan matkaa. Vierailun aikana olin harmikseni myös saanut huonetoverin, jolla oli mukana mies ja lapsi. Päivävuoron hoitaja kävi heille esittäytymässä ja kertomassa kauheasti kaikkea. Koitin kuunnella salaa verhon takaa, koska minulle kukaan ei ollut kaikkea tätä kertonut. Seuraavaksi hän tuli minun luokseni ja kysyi onko kukaan näyttänyt vauvan hoitoa ja puhdistamista. Ei ollut, joten kävimme ne läpi. Hän  myös kysyi olinko saanut synnytyskertomukseni ja käynyt sen jonkun kanssa läpi. En. Hän lupasi tulostaa sen ja sovimme, että käymme sen iltapalan jälkeen läpi. Olin iloinen, että vihdoin joku ehti keskittyä meihin hieman enemmän.

Kuudelta alkoi vierailuaika ja minulle oli tulossa useampiakin vierailijoita, joten ajattelin levätä hieman ja vaihtaa vaatteet. Hyvä etten ollut puolialasti oven edessä, kun huonekaverille ilmestyi ryhmä vierailijoita puoli tuntia ennen vierailuajan alkua. Ei iso juttu, mutta sillä hetkellä se ärsytti. Kävin vessassa vaihtamassa vaatteet ja sillä aikaa porukka oli siirtynyt yleisiin oleskelutiloihin, jotka mielestäni ovatkin sopivammat vierailuaikojen ulkopuolella tuleville vierailijoille. Kävin myös hoitajien kansliassa pyytämässä särkylääkettä, joka päivällä oli unohtunut.

En juuri muista läheisteni vierailusta mitään. Vauva sai kasan lahjoja, jotka unohdin avata. Valokuvia otettiin. Taisin kertoilla jotain synnytyksestä. Sitten tunti olikin kulunut ja porukka lähti. Hain iltapalan ja syötyäni kävimme hoitajan kanssa synnytyskeskustelun, joka kyllä oli hyvä asia. Moni asia synnytyksessäni oli jäänyt mietityttämään. Hän puhui paljon tulevista synnytyksistä ja sanoi, että vaikutan siltä, etten ole saanut tästä traumoja tulevia synnytyksiä ajatellen. En viitsinyt sanoa, että onneksi miehellä on jo pari lasta, että todennäköisesti meidän lapsilukumme on täynnä. Koska vaikken koe mitenkään traumatisoituneeni synnytyksestäni, niin olihan se nyt aika hirveää hommaa, enkä ihan heti usko olevani valmis uusintaan.

Toinen yö jännitti, koska nyt huoneessa oli myös toinen äiti vauvansa kanssa. Alkuyö meni kuten edellinenkin. Vauva heräili ja yritin syöttää häntä, uudestaan ja uudestaan. Nyt vauva ei kuitenkaan syöttöjen välissä rauhoittunut. Äitiä ahdisti. Nostin vauvan laatikkosänkyyn ja kärräsin kansliaan keskellä yötä. Hoitajat olivat keittiössä ruokailemassa ja varovasti huhuilin ovelta. Kerroin ongelmani ja hoitaja totesi, että vauva näyttää nälkäiseltä. Minulta ei vielä tullut juuri maitoa, joten raukka itki nälkäänsä. Sain hieman lisämaitoa, jonka annoin vauvalle lääkeruiskulla. Sen jälkeen bébé nukkui jonkin aika ja sama toistui aamulla aikaisin. Syötin vauvaa pitkään ja taas se poloinen jäi itkemään ja aukomaan suutaan. Ei kun pieni kärrysänkyyn ja tassuttelemaan kansliaan. Yö meni taas unetta. Aamiaisen söin huoneessa lähes makuullani, kuten kaikki ateriani.

Aamuhoitaja kysyi milloin olin ajatellut kotiutua. ”Ette kai te tänään vielä?” Minä siihen hämmentyneenä, että olin kyllä toivonut pääseväni kotiin, kun takana oli jo kolme unetonta yötä. Minulle kerrottiin, että jos vauvalla on kaikki kunnossa, niin pääsemme kotiin. Fysioterapeutti kävi tapaamassa minua ja puhumassa toipumisestani. Hoitaja paineli kohtuani. Muuten minun vointiniani ei selvitelty. Olisin ajatellut, että alakertaa olisi joku kurkistanut, mutta ei. Myöskään särkylääkkeiden ottamista ei ohjeistettu. Kävimme bébén kanssa lääkärin tarkastuksessa. Muuten kaikki oli kunnossa, mutta hänellä oli pieni sivuääni sydämessä. Kävimme vielä yläkerrassa iltapäivällä ultraamassa sydämen. Kyseessä on joku sikiöaikainen tiehyt, joka pienellä pojallani on vielä auki. Se ei kuulemma ole vakavaa ja todennäköisesti sulkeutuu itsestään. Menemme kontrollikäyntiin kolmen-neljän kuukauden kuluttua. Jos tiehyt ei sulkeutuisi itsestään, se leikattaisiin muutaman vuoden iässä. Mammaa ajatus ahdistaa ihan kauheasti, joten olen päättänyt, että sehän sulkeutuu.

Sain kasan papereita, söin lounaan, keräilin tavaroita, imetin bébén (tai yritin) ja kolmen aikaan huikkasimme heipat kansliaan ja suuntasimme kotiin. Kotiutumisemme laskettiin aikaiseksi, koska bébé oli syntynyt myöhään illalla eli hän oli vajaan kahden vuorokauden ikäinen. Äiti oli kirjautunut sairaalaan sisään reilu kaksi vuorokautta aiemmin eikä ymmärtänyt, että kotiutuminen tietysti lasketaan vauvan iän mukaan. Johtuen aikaisesta kotiutumisesta meille sanottiin, että meidän tulee palata tsekattavaksi parin päivän päästä.

Sairaalassa oleskelu oli periaatteessa ihan ok. Ruokailu hoitui helposti ja apua oli saatavilla, jos tuli hätä. En kuitenkaan koe saaneeni tarpeeksi opastusta imetyksen, bébén hoidon ja oman toipumiseni suhteen. On tärkeää todeta, että tämä oli lähinnä oma vikani. Minun olisi pitänyt soittaa reippaasti kelloa ja pyytää apua. Jotenkin vain tuntui siltä, että eihän minulla tässä mitään hätää ole, joten en viitsi vaivata. Väsyneenä aivot eivät toimi. Jos siellä olisi ollut joku muu, olisin ilman muuta käskenyt pyytämään apua pienimmänkin asian suhteen. Henkilökunta oli pääsääntöisesti todella mukavaa eli se, etten kokenut saavani kaikkea tarvitsemaani apua johtui täysin minusta ja siitä, etten osannut sitä pyytää. Se jäi harmittamaan. Naapurisängyn naiselle kerrottiin montako pissa- ja kakkavaippaa pitäisi tulla per päivä ja mikä osaston puhelinnumero on ja milloin kannattaa soittaa. Minulle kukaan ei näitä kertonut, mutta koitin taas salakuunnella. Jäi myös jotenkin sellainen fiilis, että tietyt asiat kerrotaan osastolle tullessa, mutta koska tulin yöllä, niitä ei kerrottu samoin tein. Ja vuoron vaihduttua ehkä oletettiin, että minulle on nämä on kerrottu aiemmin. Esimerkkinä vaikka ruokailu, miten se osastolla toimii, mistä ruokaa saa ja mihin aikaan sekä mistä suihkut löytyvät jne. No saihan ne itsekin selville. Nämä jutut menevät varmaan kiireen piikkiin. Synnytysosastolla oli vielä muutama tunti ennen sisäänkirjautumistani sulku ja synnyttäneiden osastot olivat täpötäynnä myös. Oletan, että kiire painoi hoitajia. Ja itse hoidosta minulla ei ole mitään huomautettavaa. Ensisynnyttäjänä (ja sairaalanoviisina) sitä vaan oli hieman hukassa. Sanoisin, että ensi kerralla olen jo viisaampi, mutta sitä ei tosiaan taida tulla.

Kommentit (6)
  1. Toisaalta ei voi ajatella että pari päivää valvvonut, verenhukkainen ja lääketokkurainen ensisynnyttäjä osaisi kysyä kaiken, kun eihän sitä tiedä mitä ei tiedä! Meillä kävi nimittäin sama, en tajunnut et vauvaa pitää herättää kun aina puhutaan vain lapsentahtisuudesta…

    1. No toi on kyllä ihan totta! Enpä ole tajunnut ajatella asiaa noin päin!

  2. Tiedän miltä susta tuntuu, minut kärrättiin leikkaussaliin melko pian synnytyksen jälkeen, koska supistukset vain kertakaikkiaan loppuivat, joten istukka piti poistaa nukutuksessa, tai ”humautuksessa” kuten he sitä kutsuivat, en ollut taju kankaalla kuin jotain 20 minuuttia. Mutta kyllä, harmittaa ihan hirveästi että missasin kaikki vauvajutut silloin alussa! Kohdeltiin muutenkin mielestäni melkoisen tylysti, ei annettu ruokaa kun ”tarjoilu meni jo” ja unohdettiin tipaletkuun kiinni pariksi tunniksi ja silleen. Kiire ja stressi, täysi osasto oli tuolloinkin. Sairaalassa olo oli kamalaa, enkä tiedä olisinko jaksanut jos ei olisi saatu perhehuonetta. Vaavi syntyi torstaina aamulla, sunnuntaina päästiin pois. Itku tulee vieläkin jos tuota kokemusta alkaa liikaa miettiä, mutta onneksi kun aikaa kuluu, ei sitä niin enää pohdi. Luulen että kaikki ensikertalaiset on vähän hukassa ja sekaisin. 🙂 Siksi on harmi, ettei ole resursseja neuvoa ja auttaa enemmän!

    1. Voi sulla kyllä oli vielä paljon karumpi reissu kuin mulla.  Itse tajusin vasta kotiutumisen jälkeen, mitä missasin. Sillehän nyt ei mitään mahda, mutta hieman tulee surku ;(

      Ja olet oikeassa, eiköhän kaikki ensikertalaiset ole (lähes) yhtä hukassa. Taitaa kovasti olla hoitajasta/kätilöstä kiinni nuo. Verhon takana oleva, alle vuorokaudessa kotiutuva uudelleen synnyttäjä tosiaan sai paljonkin sellaisia ohjeita, joita minulle ei annettu ja jotain, kun kyselin, niin vastattiin, että ”joo, kun tällä tavalla aikaisin kotiutuu, niin ei ehditä…” Tämä oli onneksi vain yksi hoitaja, muut olivat kivoja, joskin kiireisiä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *