Minulla kuulemma ON supistuksia

Minulla oli tänään ”ylimääräinen” neuvolakäynti. Alkuun siellä käytiin harvemmin, viimeaikoina olen käynyt kahden viikon välein. Viimeksi kuitenkin varattiin käynti jo viikon päähän. Syynä tähän oli se, että seurattiin turvotuksia ja verenpainettani. Viimeviikkoina minulla on ollut hieman turvotusta, etenkin käsissä ja jaloissa. Saappaiden varret menevät yhä kiinni ja sormus sormeen. Tavallisesti sormus on kuitenkin hieman liian suuri ja nyt se on turhan tiukka. Toinen huolenaihe oli verenpaineeni. Viimeksi se oli noussut selvästi edellisestä kerrasta. Neuvolantäti sanoi, että huonot yöunet voivat vaikuttaa siihen. Who knew?

Tänään menin vähän jännittyneenä neuvolaan. Turvotuksissa ei onneksi ole juuri muutosta tapahtunut. Verenpaineetkin olivat palanneet normaalille raskausaikani tasolle eli ei syytä huoleen tai tarvetta kotimittauksille. Halutessani voin toki koska vain mennä terveyskeskukseen paineet mittaamaan. Vauvan sykkeet olivat todella hyvät. Pieni on melko kiinnittynyt ja laskeutunut hieman viimekerrasta, sf-mittakin oli sentin vähemmän kuin viimeksi. Paras uutinen oli kuitenkin se, että minulla on supistuksia, en vain tunne niitä. Kai ne kuukautiskipumaiset jomotukseni ovat johtuneet supistuksista. Hoitaja oli tekemässä ulkotutkimusta ja sanoi yhtäkkiä, että ”nyt supistaa, tunnetko?”. En tuntenut. Positiivista, että niitä kuitenkin on. Hoitaja sanoi myös, että minulla voi esimerkiksi olla melko korkea kipukynnys, jonka takia niitä ei tunnu. Tätä epäilen, mutta eipä sillä väliä. Olin vain helpottunut, että supistuksia on. Se antaa toiveita siitä, että synnytys voisi käynnistyä itsestään ja, että se voisi olla lähestymässä. Huomenna on laskettu aika ja olen sitä mieltä, että vauva voisi tulla – pian.

Kommentit (8)
  1. Mun piti jo viimeksi kommentoida supistuksiin liittyen. Mulla ennakoivat supistukset oli sellasta pientä kipua, tuntui kuin vauva olisi potkinut kovaa tai johonkin ikävään kohtaan. Ei missään tapauksessa edes menkkatuntemuksia. Kun synnytys sitten käynnistyi alkoi menkkasärky, joka vasta noin tunnin päästä alkoi tulla aaltoillen. Vasta silloin tajusin, että nyt nää on niitä supistuksia.

    1. Hassua miten eri tavoin naisen kroppa voi noihin reagoida. Neuvolassa, kun hoitaja sanoi supistuksen olevan päällä en tuntenut mitään, siis yhtään mitään. Nuo menkkamaiset juilinnat alaselässä sen sijaan ovat olleet läsnä jo viikkoja ja ilmeisesti voivat johtua supistuksista, mutta eivät kyllä tule lyhyinä aaltoina vaan kestävät pidempiä aikoja – ehkä ikään kuin seurauksena supistuksista. Hassua. Minulla käy varmaan samoin, kun synnytys käynnistyy: ”aa, tältä ne tuntuvat!” 😀

  2. Jännää aikaa, itse nukuin yön ennen laskettua todella huonosti ja olin koko sen päivän levoton, vaikka tiesikin että tuskin se silloin syntyy. Eikä syntynyt, mutta toivottavasti omasi pitää kiirettä. 🙂

    1. Kieltämättä vähän huonosti tuli nukuttua täälläkin 🙂 Nyt jännitetään ja kuulostellaan kroppaa (mitä tietysti on tehty jo pari viikkoa). Täytyy koittaa keksiä jotain tekemistä, mihin keskittyä, että saisi ajatukset pois tuosta. Jos istun sohvalla naputtelemassa sormiani, ei varmasti tapahdu mitään 😀

      1. Vähän klisee mutta koeta rentoutua! Itse hypin seinille vielä seuraavan päivän, sitten päätin unohtaa koko jutun ja luovuttaa, katsoin leffan ja aloin leipoa sämpylöitä ja kappas, supistukset alkoivat. Olin lukenut että noin voi käydä, stressi ei tee hyvää. 🙂

        1. Täytyy yrittää. Kieltämättä sitä alkaa olla aika ”virittyneessä tilassa” ja malttamaton. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *