Eilen tuli täyteen 35 raskausviikkoa ja samalla äitiysvapaani alkoi virallisesti. Aloitin mammavapaan teemaan sopivalla aktiviteetilla: vauvan vaatteiden pesulla. Ja kylläpä noita on jo kertynyt, lähinnä käytettynä ostettuja vaatteita, äitiyspakkauksen vaatteita sekä muutamia aleostoksia. Projekti siis jatkuu.

Minulla oli tänään aika neuvolan lääkärille. Ja täytyy sanoa, että jos neuvolan hoitajani kanssa tulen hyvin juttuun, niin lääkärin kanssa ei yhteistä säveltä samalla tavalla ole löytynyt. Hän on hyvin suora, nopea ja tehokas, periaatteessa ihan miellyttävä, mutta toivoisin, että lääkäri selittäisi asioita. Ensisynnyttäjälle kaikki on kuitenkin uutta ja outoa. Mitä minulle selvisi tänään on, että vauvan sykkeet olivat periaatteessa hyvällä tasolla, mutta vaihtelivat kovasti. Miksi? En tiedä. Olin sen verran hämmentynyt, etten ehtinyt/tajunnut kysyä ennen kuin siirryimme seuraavaan asiaan. Nyt en tiedä mitä tuo tarkoittaa. Viimeksi hoitajan luona syke oli ensin hieman alhainen, koska vauva nukkui. Hoitaja herätteli vauvaa ja syke nousi. Tämän jälkeen vauva alkoi taas vaipua uneen ja syke laski. Oliko tänäänkin kyse tästä vai jostain muusta jäi minulle epäselväksi ja asia hieman mietityttää. Viimeksi, kun kävin lääkärillä (eri lääkäri), minulle sanottiin, että kohdunsuu ei ole juuri vielä lyhentynyt, mutta pehmentynyt kylläkin. Tämä lääkäri oli sitä mieltä, että kohdunsuu on vielä kiinteä. Eli ilmeisesti ei huolta synnytyksen käynnistymisestä ihan heti – kai.

Kurjinta kuitenkin oli, että painoni oli noussut ja sf-mitta oli kasvanut turhan paljon. Neuvolanhoitajani sanoi heti ensimmäisillä käynneillä, että ”hänen mittansa” on tiukka. Että ei kannata huolestua, jos joku muu (esim. lääkäri) saa paljon suuremman mitan. Viidessä viikossa sf-mitta oli kasvanut 10cm, mikä on todella paljon. Vaikka hoitajan mitta olisi ollut alakanttiin, niin lääkärin ottama mitta on silti yläkäyrän yläpuolella. Nyt on paha mieli ja huolettaa. Kipuilun takia olen liikkunut vähemmän ja olen kyllä lipsunut ruokavaliossa. Nämä varmasti näkyvät painonnousussa (n.660g/vko sitten viime käynnin). Mitään kummempaa turvotusta minulla ei onneksi ole. Paino on raskauden alusta noussut n.9kg ja vielä on viisi viikkoa laskettuun aikaan. Siihen nähden viime viikkojen osuus on todella suuri. Olin myös itsekseni miettinyt, että painonnousun pitäisi olla max. 10kg koko raskauden aikana. Ymmärrän, että asiaan ei välttämättä voi ihan hirveästi itse vaikuttaa, mutta tällaisen tavoitteen olin itselleni asettanut. Toivotaan, että painnonnousu vaan jakautuisi kovin epätasaisesti eikä enää juurikaan nousisi.

Sain lääkäriltä kiireellisen lähetteen Kättärille ultraan. Nyt odottelen sinne kutsua – tämän pitäisi tulla viikon kuluessa. Ultrassa katsotaan tietysti vauvan kokoa, onko se kasvanut liian suureksi. Tarvittaessa tätä seuraa ymmärtääkseni synnytystapa-arviointi. Lääkäri sanoi sentään onneksi, ettei tämä ole mitenkään hälyttävää, mutta totta kai sitä huolehtii. Ja jälleen kerran – tämä odottaminen on pahinta. Itse haluaisin marssia samoin tein ultraan, jotta vältyn viikon stressaamiselta ja huolelta. Toivottavasti kutsuvat minut pian. Ja nyt täytyy kiinnittää oikein supertarkasti huomiota ruokavalioon. Lenkillekin tekisi kovasti mieli, mutta viime päivien vesisateet ovat tehneet teistä niin liukkaat, että minua pelottaa kävellä ulkona. Liukastuminen ei ollut kaukana neuvolareissullakaan.

Kuinkahan yleistä tällainen on? Ennen lääkäriä meillä oli perhevalmennus (siitä oma postauksensa kunhan vähän rauhoitun). Muilla odottajilla oli laskettu aika minua myöhemmin (osalla paljonkin) ja mielestäni monellakin oli huomattavasti minua suurempi vatsa (josta olin salaa tyytyväinen, kunnes menin lääkärin vastaanotolle). Seuraavaksi taidan päätyä lukemaan keskustelupalstoja ja panikoimaan lisää. Olisin toivonut, että lääkäri olisi hieman enemmän avannut asiaa, kertonut vaikka tavallisimpia syitä tähän sekä sanonut miten minun tulisi toimia. Hän totesi vain, ettei ole hälyttävää ja tämä oli tässä, hyviä vointeja. Minä sanoin kiitos, astuin ulos ja jäin miettimään kaikkia kysymättä jääneitä kysymyksiä. Onneksi ilmeisesti noin viikon kuluessa pääsen sinne ultraan. Täytyy pitää huolta, että siellä kysyn kaiken, mikä mietityttää. Sen jälkeen olen viisaampi. Yritän ottaa tämä niin, että kiva päästä ylimääräiseen ultraan ja toivottavasti kaikki olisi hyvin ja vauva vielä maltillisen kokoinen. Parin viikon päästä on seuraava neuvolakäynti hoitajalle. Silloin laskettuun aikaan on enää kolme viikkoa.

Olin suunnitellut, että viimeisestä työviikosta selvittyäni otan iisisti, lepään ja rentoudun viikonlopun. Lopputulos? Nyt vasta väsyttääkin. Perjantaina toinen miehen lapsista tuli yöksi meille. Hänellä oli kauhea yskä, joka piti koko porukkaa valveilla. Lauantaiaamuna sain miehen ja lapsen matkaan (heillä oli ohjelmaa lapsen koululla). Ajattelin koittaa vielä nukkua hetken, mutta juutuin aamukahvin kanssa sohvalle ja pian tajusin, että alkaa tulla kiire. Keittelin kunnon bolognesen ja keitin pastat valmiiksi, jotta miehelle olisi ruokaa, kun selviytyy kotiin. Sitten kiiruhdin suihkuun, laittauduin, lähdin ostoksille, josta suuntasin myöhäiselle lounaalle vanhojen työkavereiden kanssa. Edellisestä tapaamisestamme oli kulunut ikuisuus ja kuulumisia vaihtaessa aika kului siivillä. Olin arvioinut miehelle kotiutuvani kuuden aikaan, mutta loppujen lopuksi olinkin kotona vasta hieman ennen kahdeksaa ja tein vielä sämpylätaikinan jääkkaappiin yöksi kohoamaan, jotta saisimme tuoretta leipää aamulla. Se siitä lepäilystä.

Eilen aamulla leivoin sämpylät ja söimme rauhassa aamiaista. Kävin ystävän kanssa lumimyräkässä kävelyllä, jolle olisi ehkä tarvinnut lumikenkiä. Kävin ruokakaupassa. Leivoin marjapiirakkaa ja sitten miehen toinen lapsi tulikin meille. Hänen kanssaan kului useampi tunti ja yhtäkkiä kello olikin taas kahdeksan ja minä aivan uupunut. Sinnittelin hereillä kymmeneen, jotten heräisi liian aikaisin. Normaalisti tuo ei edes olisi tiukka viikonloppu, mutta nyt huomaan selvästi tarvitsevani enemmän lepoa touhuilun välissä, voimat ehtyvät nopeammin. Tämä taitaa olla ihan normaalia loppuraskaudessa, mutta minä koen sen turhauttavana. Kun on tottunut tiettyyn vauhtiin, hidastaminen on yllättävän vaikeaa.

Tänään nousin miehen kellon soidessa keittämään aamukahvit. Hän ihmetteli, miksen ole vielä nukkumassa, kun ei ole kiire mihinkään. Olen todella herkkäuninen, enkä olisi kuitenkaan saanut uudelleen unta miehen touhuillessa seinän takana. Sanoin, että koitan ottaa päiväunet myöhemmin. Mies meni menojaan ja minä mietin, että mitäs sitä nyt tekisi. Kello on yhdeksän maanantaiaamuna, istun sohvalla eikä minulla ole menoa mihinkään. Hassua. Taidan alkaa pestä pyykkiä, jotta pääsen sitten myös pesemään ja lajittelemaan koon mukaan valmiiksi vauvan vaatteita. Kyllähän tuota tekemistä riittää, mutta tänään ajattelin myös ihan oikeasti koittaa levätäkin. Hyvää maanantaita!