Joulun aika hujahti ohi hetkessä, en ehtinyt edes blogiin kunnolla kirjoittaa. Ensin oli kiirettä töissä ja jouluvalmisteluissa, sitten vietettiin joulu parilla paikkakunnalla ja ennen kuin huomasinkaan olin takaisin töissä.
22.12 minulla oli vielä neuvola. Kaikki näytti olevan hyvin, niin minulla kuin vauvallakin. Keskikäyrillä mennään eikä diabeteksestä kuulemma ole syytä huolehtia. Hoitaja sanoi, että paastoni oli niin pitkä, että hän kyseenalaistaa koko mittauksen. Minä olin tietysti kovin tyytyväinen. Mittauksiakin voin jatkaa vain pistokoeluonteisesti. Tosin taidan varmuudeksi mittailla hieman enemmän. Hoitaja sanoi, että vauva olisi jo kääntynyt pää alaspäin. Seuraavassa lääkärintarkastuksessa katsotaa miltä asento silloin näyttää. Ehtiihän vauva vielä vaihtaa asentoaan monta kertaa. Minusta tuntuu, että valtaosan ajasta vauva on oikealla, peppu jossain kylkiluitteni alapuolella. Sekin olisi ilmeisesti synnytyksen kannalta ihan hyvä asento, joskin vauva joutuisi kai tekemään hieman pidemmän kierroksen syntyessään (?). Vasen puoli olisi kuulemma parempi. Saa nähdä miltä neljän viikon päästä näyttää.
Seuraava neuvolakäyntini on lääkärikäynti neljän viikon päästä, viikolla 35. Teimme myös loput aikavaraukset hoitajalle, muistaakseni viikoille 37, 39 ja varmuudeksi 41. Hänen kalenterinsa kuulemma täyttyy nopeasti, joten varasimme kerralla kaikki. Tuntui hieman hassulta, kun hän kysyi sopiiko minulle joku tietty aika eikä sitä tarvinnut tarkistaa edes kalenterista – olen tuolloin jo äitiyslomalla. Alle neljä viikkoa töitä jäljellä, alkaa hirvittää. Myös hieman jännittää, että jaksanko töissä loppuun asti. Olen töissä jaloillani ja liikkeessä käytännössä koko päivän. Alkuraskauden selkävaivojen jälkeen monta kuukautta on mennyt ihan hyvin. Nyt kuitenkin viikon verran on alkanut olla kremppaa. Sen lisäksi, että ranteeni vihoittelee tuesta huolimatta, seurakseni ovat tulleet liitoskivut. Alaselkä hieman kipuilee, mutta pahempi tilanne on etupuolella. Käytännössä tuntuu siltä, että häpyluuta särkee – näin suoraan sanottuna. Koko nivusten välinen alue on kipeä ja käveleminen sattuu. Kun työpäivän jälkeen (tai vaikka lounaalla) istun hieman pidempään, tuntuu liikkeelle pääsy todella hankalalta. Menen sellaista ”mummoköpöttelyä”, etten tiedän pitäisikö itkeä vai nauraa. Vielä ollaan selvitty naurulla, vaikka välillä tuntuu, ettei se itkukaan kaukana ole. Kolme ja puoli viikkoa. Sen jälkeen saan kävellä, liikkua ja olla jalkeilla omaan tahtiini, mikä helpottaa huomattavasti. Töissä sitä joutuu kiiruhtamaan edes takaisin. Saa nähdä kuinka käy – nyt olen vielä selviytynyt työpäivistä joten kuten. Toivoisin, että voisin olla töissä loppuun saakka. Monestakin syystä, mutta en vähiten siksi, että siellä on tällä hetkellä aikamoinen kiire, eikä minulle ole vielä sijaista eli ovat aika pulassa, jos joudun jäämään etukäteen pois.
Laskettuun aikaa on noin kaksi kuukautta. Minulla on jotenkin sellainen epäilys, että vauva olisi tulossa ajoissa. Voi olla, että arvaukseni on ihan pielessä ja synnytys joudutaan käynnistämään, mutta jotenkin tuntuu siltä, että vauva olisi jo niin hyvin parkeerannut itsensä ”hollille” ja venyttelee paikkoja valmiiksi näin ajoissa, että meneekö tässä oikeasti kaksi kuukautta vielä. Jännittää! Kunhan nyt pysyisi kyydissä vähintään helmikuun puoliväliin. Pari viikko etuajassa olisi ihan hyvä. Minäkin tulin kaksi viikkoa ennen aikojani. Epäilyksiäni tietysti vahvistaa se, että äitini varoitteli asiasta. Hän on synnyttänyt kolme lasta, jotka kaikki tulivat etuajassa ja kuulemma oli itsekin tullut ennen laskettua aikaa. Kunhan pieni nyt odottaisi sen verran, että äitinsä ehtisi hetken olemaan äitiyslomalla ja saamaan kaiken valmiiksi – myös päänsä. Meidän pitäisi vielä tehdä useampi isompikin hankinta – kuten ne vaunut. Onhan tässä vielä aikaa, eikö vain?
