Isyyden vahvistaminen (ja asiaa avioliitosta)

Minä ja Mies emme ole virallisesti naimisissa. Meillä on itseasiassa ollut pieni hääseremonia, mutta emme vieneet siinä allekirjoitettuja papereita maistraattiin. Ajattelimme, että hoidamme ns. ”laillisen puolen” sitten joskus, kun siltä tuntuu. Ehkä menemme kahdestaan maistraattiin tai mielummin hoidamme asian jossain reissussa ja toimitamme ne paperit sitten sinne maistraattiin.

Tilanne on hieman hassu, enkä yleensä tuntemattomammille jaksa sitä kauheasti selitellä. Saatan sanoa esim. sanoa, että olemme kihloissa, koska en yksinkertaisesti jaksa toistella ja selitellä samoja asioita. Tutut tottakai tietävät mikä tilanne on. Olimme muuttamassa yhteen seurusteltuamme hieman vajaan vuoden. Yksi päivä mies kysyi miltä minusta tuntuisi, jos menisimme naimisiin (taas: ei siellä maistraatissa). Keskustelimme siitä, mitä se käytännössä ja tunnetasolla tarkottaisi. Suomen lain edessä olisimme silti avopuolisoita. Asialla oli miehelle merkitystä. Luulen, että suurin vaikuttava tekijä on hänen äitinsä. Mies rakastaa ja arvostaa äitiään ja äidillä on tässä asiassa meikäläisittäin katsottuna konservatiiviset arvot. Mies taisi haluta tehdä asiat tällä kertaa kunnolla ja ”oikein”, jotta voi perheelleenkin sanoa, että tämä kerta on erilainen.

Toinen puoli asiasta on tunnetaso. Meillä on kummallakin enemmän tai vähemmän vaikea suhdehistoria ja alkuun oli vaikeuksia luottaa toiseen, tai ehkä lähinnä siihen, että toinen tulee olemaan siinä, että pysymme yhdessä. Olimme käyneet läpi jonkinsorttisen kriisin ja totesimme, että kyllä tässä nyt aiotaan ihan oikeasti yhdessä olla. Sitouduimme toisiimme ja lupasimme olla yhdessä, emme Suomen lain vaan toistemme, seremonian toimittajan ja muutaman todistajan edessä. Koemme olevamme naimisissa ja esimerkiksi englanniksi käytämme termejä wife ja husband. Mies taitaa välillä unohtaa, että laillisesti emme ole naimisissa, koska hänelle merkityksellisillä mittareilla mitattuna olemme.

Tilanne on kuitenkin se, että lain edessä emme ole naimisissa. Olen aiemmin ajatellut, että haluan olla naimisissa, kun/jos saan lapsen. (Olen myös haaveillut prinsessahäistä yms. Kun ikää on tullut lisää, ovat haaveet muuttuneet.) En kuitenkaan halunnut mennä naimisiin raskaana ollessani, koska haluan olla varma, että Mies haluaa mennä naimisiin kanssani, koska haluaa mennä naimisiin kanssani, ei koska olen raskaana. Mikä on hieman hassua, ottaen huomioon, että tyyppi on jo ”kosinut” ja kokee meidän olevan naimisissa. No joka tapauksessa, tämä jääköön vielä hamaan tulevaisuuteen. Täytyy selvittää, mitä vaikutuksia/etuja tästä olisi lapselle tai meille. Periaatteessa merkityksetön juttu, mutta sellainen joka minulle ihme kyllä merkkaisi on tuo sukunimiasia. Minusta olisi kiva, että meillä kaikilla (mutta etenkin minulla ja lapsellani) olisi sama sukunimi.

Tästä päästään vihdoin asiaan eli isyyden vahvistamiseen/tunnustamiseen. Koska emme ole virallisesti naimisissa ei Miestä voitu vain merkitä lapsen isäksi. Tässä kuten niin monissa muissakin asioissa lainsäädäntö laahaa pahasti perässä. Muutoksia tapahtuu, mutta käsittämättömän hitaasti. Luodakseen laillisesti sitovan suhteen lapseensa, miehen piti siis tunnustaa isyytensä. Varasimme ajan lastenvalvojalle ja pyysimme mukaan ranskankielisen tulkin. Mies puhuu kyllä englantia, muttei läheskään natiivin tasoisesti ja halusimme, että tällaisissa asioissa hän ymmärtäisi täysin, mitkä vaikutukset: oikeudet ja velvollisuudet ovat, kun laittaa nimensä papereihin.

Eilen siis kärräsimme Bébén Krunikkaan, ahtauduimme vaunuinemme hissiin ja odottelimme muiden vanhempien kanssa aulassa hieman jännillä fiiliksillä. Otin vauvasta pari kuvaa muistoksi: tässä nyt hankitaan sinulle virallisesti isä. Huoneeseen päästyämme bébé ilmoitti olevansa nälkäinen, joten minä istuin lähes koko käynnin tissi esillä. Toimi loistavasti icebreakerinä.

Homma oli simppeli. Lastenvalvoja kertoi meille miten prosessi käytännössä etenisi ja mitä se tarkoittaa. Näin luodaan laillisesti sitova suhde isän ja lapsen välille. Lapselle voi antaa isän sukunimen. Lapsi voi periä isänsä ja isän puoleista sukua sekä päinvastoin. Lapsella on laillinen oikeus tavata isäänsä (ja luullakseni päinvastoin). Myös isästä tulee elatusvelvollinen. Isän menehtyessä lapsi on oikeutettu eläkkeeseen yms. Tässä varmaan ne olennaisimmat. Kyseltiin olemmeko olleet sukupuoliyhteydessä raskautumisen aikaan, voiko joku muu mies tulla kyseeseen ja haluammeko dna-testi. Hieman hymähdellen totesimme, ettei tarvitse. Allekirjoitimme paperit. Lastenvalvoja toimittaa ne maistraattiin, josta tulee meille ilmoitus muutaman viikon kuluttua, kun asia on kunnossa. Sen jälkeen voimme vihdoin nimetä pikkumiehen. Hän saa siis isänsä sukunimen.

Isyyden vahvistamisen lisäksi kirjoitimme sopimuksen lapsen yhteishuollosta. Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen huoltaja on automaattisesti vain äiti ellei lastenvalvojan vastaanotolla virallisesti toisin sovita. Meidän elämäämme tämä ei ihan hirveästi käytännössä vaikuta, koska elämme yhdessä perheenä. Tärkeimmät seikat ovat: se että Mies saa tietoja lapsesta viranomaisilta tai esim. liittyen lapsen terveyteen sekä se, että tiettyihin lasta koskeviin päätöksiin tarvitaan kummankin vanhemman suostumus. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi passin hakeminen, pankkitilin avaaminen, päätökset koskien lapsen terveyttä, päiväkoti- ja koulupaikat sekä ajokortin ajaminen(!?).

Tässä vaiheessa bébé oli ruokaillut ja äiti saanut tissin piiloon. Pieni aiheutti ihastusta ja keräsi kehuja. Tyytyväisen vanhemmat keräsivät omaisuutensa ja ahtautuivat taas vauvan ja kärryjen kanssa hissiin. Vauva ilmeisesti helpottui saatuaan isän niin, että antoi vanhempiensa nukkua. Eilen pieni nukahti jo puolilta öin, kun edelliset kolme vai neljä yötä hän on kitissyt aamukolmeen. Nyt poika on nukkunut jo kymmenen tuntia kahdella lyhyellä heräämisellä. Äiti on syönyt aamupalan, juonut kahvia ja kirjoittanut maratonpostauksen. Taidan mennä tuijottelemaan vauvaa, kai se kohta jo herää?

suhteet rakkaus vanhemmuus

Bébén vaatettamisesta

Lupasin kirjoittaa hieman vauvan vaatehankinnoista: mitä meillä oli valmiiksi hankittuna, mitä olisi pitänyt olla, minkälaiset vaatteet ovat käytännössä osoittautuneet parhaiksi jne. Joten tässä hieman analyysia. Jokainen vauva (kuten vanhempansakin) on tietysti erilainen, joten se mikä yhdellä toimii, ei välttämättä toiselle käy lainkaan. Onneksi vauvat eivät juuri näistä asioista välitä. Kunhan vaatteet pitävät lämpimänä (ei liian) ja ovat mukavia päällä, vauva on todennäköisesti melko tyytyväinen. Loppu on sitten kiinni vanhemmista.

Poikamme oli melko kookas syntyessään, 51cm ja 4008g. ”Isosta” koostaan huolimatta hän käytti 50cm:n (ja vielä kapeita sellaisia) vaatteita ensimmäiset pari-kolme viikkoa. Seuraavan koon vaatteet olivat ihan valtavia. Minä halusin, että lapsi ei huku vaatteisiin, joten olin ostanut varalle muutamia pieniä vaatteita, vaikka monet sanovat ettei kannata. Toki jos vauvaa painaa vaikka viisi kiloa, eivät pienet ehkä sovi, mutta voihan sieltä tulla alle kolmekiloinenkin. Monet myös sanovat, että pieniä vaatteita tulee hirveästi lahjaksi, mutta ehkä läheisemme vaan ovat niin fiksua porukkaa, että toivat hieman suurempia. Ihan pari pikkuista, ihanaa vaatetta saimme ja nekin ennen syntymää, jotta ehtivät heti käyttöön.

Sairaalasta ohjeistettiin pitämään vauvaa paljon ihokontaktissa, joten ensimmäisinä viikkoina pieni viettikin valtaosan ajastaan pelkässä vaipassa. Äiti kun oli lähes vuodelevossa, oli kätevää köllötellä peiton alla yhdessä. 50cm:n vaatteita meillä oli: kolme kietaisubodia, parit housut ja pusero. (Plus muutamia todella pieniä 56:sia. Äitiyspakkauksen vaatteita en ole tähän laskenut, koska ovat isompia.) Lisäksi pieniä sukkia. Näillä pärjättiin ihan hyvin, kun pyykkiä pestiin ahkerasti muutenkin. Jos oltaisiin heti lähdetty liikenteeseen ja vauva olisi alkuun vaikka puklaillut paljon, olisivat saattaneet vaatteet käydä vähiin, mutta meille nuo riittivät. Jos vauva olisi ollut todella pieni, olisin todennäköisesti hankkinut vielä muutamat lisää.

Muutaman viikon jälkeen siirryimme pikkuhiljaa kokoon 56. Niitä on jo enemmän. Ihan tarkkoja määriä en osaa sanoa, mutta olin haalinut vaatteita aika reippaasti eri kirppareilta ja muilta ajatuksena laittaa myös valtaosa eteenpäin. Huomionarvoista on myös se, että vaatteiden kokolaput eivät merkkaa mitään. Joku 56 koon vaate voi olla pienempi kuin toinen koon 50 ja joku taas suurempi kuin toinen 62:n. Eli en lajitellut vaatteita kokonumeron vaan fyysisen koon mukaan. Nyt vauva on alkanut puklailla enemmän ja bodeja menee pyykkiin ehkä pari päivässä. Muistelisin joskus jostain lukeneeni/kuulleeni (liekö toisesta blogista?) vinkin, että ”pari pesussa, pari kuivumassa ja pari käytössä”. Voi olla, että muistan väärinkin, mutta käy minusta järkeen tuollaisenaankin. Meille tosin on kertynyt hieman enemmän. Veikkaisin, että 10 bodya ja 5 housut. Tällä hetkellä sopivia sukkia on 5 paria, mutta vähemmälläkin pärjäisi. Määrien kanssa olen vähän huono. Mielummin vähän liikaa kuin liian vähän. Uutena en etenkään näitä pieniä ostaisi suuria määriä. Sen verran nopeasti ne käyvät pieneksi.

Olen huomannut, että vaatteiden mallilla on valtava merkitys. Toiset ovat pitkiä ja kapeita, toiset lyhyitä ja leveitä. Luonnollisesti kovin eri malliset eivät istu hyvin samalle vauvalla. Äitiyspakkauksen ihanista valkoisista kietaisubodeista ei toistaiseksi yksikään ole bébélle sopinut. Vaikka koko lapun mukaan on muutamassa pieni, ovat ne todellisuudessa valtavia. Bébé on siirtymässä kokoon 62, mutta noiden koot 50-56 eivät ole vieläkään sopivia. Lisäksi ne ovat todella leveitä. Vaikka pituus saattaisi jossain olla jo hyvä, hukkuu pikkuinen niihin. Olen pari kertaa koittanut pukea niitä pojalle, mutta ne pyörivät päällä. Todella harmi jos jäävät käyttämättä, koska ovat sievän näköisiä. Saa nähdä käykö näin kaikkien äitiyspakkauksen vaatteiden kanssa vai onko siellä kapeampiakin. Voihan se olla, että bébén kropan malli vielä muuttu. Jos pituuskasvu hidastuu ja painonnousu jatkuu samana voi olla, että joku leveämpikin malli vielä sopii. Mielestäni tuo on hieman hassua, koska poikani ei kyllä ole mielestäni mikään laiheliini. Maha alkaa olla söpön pyöreä ja reisissä on pieniä makkaroita, samoin posket alkavat pyöristyä. En tiedä minkä mallisille vauvoille noiden oikein kuuluisi sopia. Olen huomannut, että esim. H&M:n ja Name itin vaatteista löytyy kapeampia malleja, jotka istuvat.

Epäilin etukäteen, että kietaisubodyt olisivat käteviä ja olen edelleen samaa mieltä. Etenkin ihan pienen vauvan kanssa pään yli pujottaminen ei ole helpointa – onnistuu toki, mutta helpommallakin pääsee. Kietaisubodeille siis tämän mamman ääni. Suurimmassa osassa bodejamme on nepparikiinnitys, mikä on minusta ollut ihan ok. Nauhallisiakin on tulossa, kun siirrytään vielä himpun verran suurempiin bodeihin, mutta en usko eron olevan huima. Koossa 56 meillä on jo muitakin kuin kietaisubodeja. Näistä meillä parhaiten toimii venepääntie. Se on mielestäni vaivattomampi vetää vauvan pään yli kuin body, jossa on olalla nepparit. Meiltä löytyy kyllä myös jälkimmäisiä, enkä ole niitäkään sorsinut. Kyllä ne kaikki päälle menevät. Nyt vielä helpommin, kun vauva on kasvanut ja on entistä jäntevämpi. Seuraavissa koissa pääntiet lähtevät aivan käsistä, kun tulee edessä ja takana olevia nappeja.

Toistaiseksi kaikki käyttämämme bodyt ovat olleet pitkähihaisia. Muutaman ihan pienen hihattoman sain kaverilta käytettynä, mutta koska oli niin kylmä, eikä meillä ollut pieniä neulepaitoja, ne eivät päässeet meillä käyttöön. Annan ne varmasti eteenpäin seuraavalle kaverille, joka saa vauvan ja toivottavasti sitten taas pääsevät käyttöön. Kesäksi aion hankkia hieman suurempia lyhythihaisia bodeja ja muutaman T-paidan. Vielä pitäisi tietää minkä kokoinen tämä pieni meinaa kesällä olla.

Housujen sijaan ajattelin, että käytännöllisempiä ovat potkuhousut. Kuvittelin, että sukat eivät pysy jalassa, mutta toistaiseksi ovat pysyneet. Meillä ei ole sukille kiinnittimiä (täytyy tarkistaa mitkä ne oikealta nimeltään ovat), joista joku kirjoitti, mutta vielä on pärjätty ilman. Jossain vaiheessa pieni alkaa kyllä varmaan kiskomaan sukkia jalastaan. Potkuhousut ovat periaatteessa ihan kätevia, mutta niiden täytyy olla juuri oikean kokoisia. Liian suurissa sukkaosa ei pysy paikallaan ja nyt meillä on esimerkiksi sellainen tilanne, että housujen pituus ja vyötärön koko on ok, mutta sukkaosa alkaa olla nafti. Kuka haluaa vauvansa varpaiden olevan rullalla? Housujen kanssa tätä ongelmaa ei ole. Lisäksi housuissa  on usein lahkeissa resorit, joita kääntämällä/oikaisemalla housut menevät pidempään. Lisähuomiona sanoisin, että housut joissa on vyötäröllä leveä resori, ovat parempia kuin sellaiset, joissa on kapea kuminauha. Muutamissa potkuhousuissa tuo kuminauha on ollut niin napakka, että puristaisi vauvan vatsaa. Tästä syystä jäivät parit todella sievät puolipotkarit käyttämättä.

Edellä mainitut ovat vauvan puvuston perusta meillä. Lisäksi on joitain haalareita ja isommissa koissa muutamia puseroita. Puserot eivät ole kaikista kätevimpiä vauvalla, mutta ne ovatkin lähinnä sellaisia ”edustusvaatteita”. Sama koskee farkkuja ja muita vastaavia housuja. Emme me niitäkään kotona pidä, vaikka suurin osa niistä onkin pehmeitä, vuorillisia malleja.

Lisäksi on tietysti sukkia. Alkuun käytimme myös ohuita lapasia estämään raapimista, kun kynsiä ei vielä saanut leikata. Meillä oli niitä useita pareja, mikä oli hyvä koska vauva tietysti laittoi ne suuhunsa ja ne tulivat aina nopeasti sen näköiseksi, että heitin ne pyykkiin. Nyt yritämme pitää kynnet lyhyinä, mutta kummasti niitä naarmuja vaan tulee. Minulla oli myös muutamia söpöjä, ohuita pipoja, mutta ei niitä tullut käytettyä. Ulkona piti olla lämpöisempiä ja sisällä emme käyttäneet pipoa eli söpöjä joo, mutta jäivät laatikkoon. Ehkä toimisivat kevät- tai kesävauvalla ulkona. Käytimme villapipoja, joiden alla oli trikoinen pipo. Ainoa tarpeeksi pieni aluspipo oli leuan alta solmittava malli. Minä tietysti stressasin, että vauva saa kylmää kaulaansa eli syys- ja talvivauvalle hankkisin tarpeeksi pienen (pitää olla TOSI pieni) kypärämyssyn. Meillä oli myös ihania, pieniä villatumppuja, joista osa on jo jäänyt auttamatta pieneksi. Muutama kesähattukin löytyy varastosta auringolta suojaamaan. Täytyy toivoa, että ovat sopivan kokoisia. Tuo tuntuu olevan aika arpapeliä – vauvojen kasvu on niin yksilöllistä.

Äitiyspakkauksen toppahaalari oli niin suuri, että ostin käytettynä pienemmän kokoa 62cm. Vauva hukkui siihenkin. Onneksi meille oli jostain eksynyt vanuhaalari, joka oli kokoa 56. Sillä tarkeni alkuun pakolliset autoreissut. Ilmojen lämmettyä meillä on ollut käytössä vuorillinen fleecehaalari, äitini tekemä villahaalari ja vuoriton fleecehaalari (näitä meillä on parissa koossa) makuupussin kanssa tai ilman, vähän riippuen kelistä ja siitä kuinka kauan ulkona on tarkoitus olla. Pari haalaria saimme lahjaksi ja vuorillisen fleecehaalarin ostin käytettynä. Ihan kiva että on ollut valinnan varaa, mutta itse en uutena olisi hankkinut noin montaa vaihtoehtoa.

Meillä ei ole omaa autoa ja turvakaukalo on ollut vasta satunnaisessa käytössä. Silti olisin kaivannut kaukaloon lämpöpussia, jossa on turvavöille reiät. Vauvaa ei ole turvallista laittaa kaukaloon paksussa haalarissa, jos vyöt ovat haalarin päällä ja haalarien ees taas venkslaaminen on hankalaa ja vauva saattaa kylmettyä. Eli ensi syksyä varten tarvitsemme vielä jonkin tällaisen ratkaisun. Lisäksi tietysti täytyy olla välikerroksia, villahaalareita ym, kun tulee kylmät ilmat. Tänä keväänä pärjättiin ilman. Toivon, että esimerkiksi äitiyspakkauksen haalari olisi syksyllä/talvella sopiva.

Olin ajatellut ottaa ja liittää muutamia kuvia tähän, mutta tämä postaus on kiitos pienen herran vienyt jo nyt koko päivän, joten luulen, että luovutan. Teen vaikka niistä kuvista oman postauksensa joku päivä, jos minulla on aikaa.

Edit. Yökkärit meinasin unohtaa. Meillä on vetoketjullisia seka nepparillisia. Ensimmäiset ovat helpompia, toiset ehkä (?) vauvalle mukavampia. Eivät aiheuta äidissä voimakkaita tunteita. Mitähän muuta olen unohtanut?

perhe lapset lasten-tyyli