Täysiaikainen vauva eli rv. 37+0

Tänään tuli täyteen 37 raskausviikkoa ja jos bébé syntyisi nyt, hän ei olisi enää keskonen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että seuraavien viiden viikon kuluessa meillä pitäisi olla vauva. Alkaa jännittämään.

Meillä oli tänään taas neuvola. Käytiin läpi eilisen äitiyspoliklinikkakäynnin tulokset. Päiviteltiin hieman neuvolalääkäriä ja kiirettä. Painoa oli taas tullut, mutta hoitaja sanoi epäilevänsä, että siihen vaikuttaa lapsiveden runsaan määrän lisäksi myös nesteen kertyminen. Minulla ei ole tähän asti mitään turvotuksia ollut, mutta nyt viimeiset pari päivää normaalisti vähän liian suuri sormukseni on tuntunut hieman tiukalta. Mistään suuresta ja huolestuttavasti turvotuksesta ei vielä ole kyse, mutta toki minun täytyy hieman koittaa tsempata ruoan suhteen ja juoda tarpeeksi vettä. Jälkimmäinen ei ole ongelma. Juon muutenkin valtavan paljon vettä ja nyt raskausaikana tuo on vain lisääntynyt.

Hyvää tekisivät myös kävelylenkit, mutta näillä pääkallokeleillä ei kyllä paljoa ylimääräistä uskalla kävellä ulkona. Meinasin taas kaatua matkalla neuvolaan. Toki ulkona tulee syystä tai toisesta käytyä päivittäin ja toisinaan otan bussin esimerkiksi johonkin kauppakeskukseen, jossa sitten voin pyöriä katselemassa ja samalla tulee liikuttua. Ei tuota nyt ihan lenkkeilyyn voi verrata, mutta parempi kuin ei mitään. Neuvolan tätikin sanoi suoraan, että parempi välttää lenkkejä. Haaveilin ihanista talvikeleistä ja aurinkoisista lenkeistä, kun muutama kuukausi sitten mietin äitiyslomaani. No, aina ei voi voittaa. Koitan kotona touhuilla paljon. Ja toisaalta, kun vauva tulee ja ensimmäiset viikot ovat takana, tulee kevät ja toivottavasti kauniit ilmat ja sitten pääsen ulos nauttimaan vaunulenkeistä. Sitä odotellessa.

Olen myös löytänyt taas Netflixin ilot ja vihdoin alkanut katsoa Downton Abbeya. En vain ole koskaan tullut sitä aloittaneeksi, vaikka olen arvellut siitä pitäväni. Siitä on nyt tullut mammalomaviihdettäni. Muutama jakso menee päivässä. Ja mm. eilen, kun jännäsin äitiyspolikäyntiä ja heräsin ennen aamuviittä, piti Downton Abbeyn porukka minulle seuraa miehen nukkuessa sikeästi.

Perhe Raskaus ja synnytys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.