if we’re doing we’re living and if we’re living we’re winning, right ?

sunnuntaina toukokuussa kello 3:42

ulkona sarastaa jo, ja elämä muistuttaa kuin pitkää ultra bran kappaletta: kuin ”sokeana hetkenä hän suuteli minua” tai ”olen usein vihannut sinua ja synkkiä päiviä jolloin” tai ”sano mulle, sano mulle rakas avaa puserosi napit, hänkin sanoi niin ja kun suljen silmäni, tää menee ihan hyvin”. tiiliset korkeat yksinäiset savupiiput savuttavat savujaan ja pilvikatto tekee matkaansa taivaan yllä ja minä valvon ilmeisesti koko yön kirjoittaakseni.

aamuisin ennen kello kuutta ilma on jotakin sinisen ja vaaleankeltaisen väliltä, katulamput luovuttavat yksi kerrallaan ja lokit herättävät huudoillaan yksinäiset ja kuumeiset ja he joiden uni on heikompi kuin humalaisen rakkaus, aamuöiset syleilyt, lupaukset. idän nouseva punainen uurastus, aamujen hiljainen tungos, ja se ylitsepursuava tyhjyys jolla päivämme täyttyvät, jolla vuotemme täyttyvät, jotka lopulta uuvuttavat meidät ja tukahduttavat meidät. niinä aamuina tuoksuu elämä, tuoksuu kaunis epätoivo, tuoksuu kaikki ne tulevat skandaalit ja itkut ja mykät sekunnit elämän pysähtyessä hetkeksi käsien otteen ulottuville.

ulkona sarastaa jo, ja itä on vaaleanpunainen. ”sokeana hetkenä hän suuteli minua, eihän voi tuntea ihmistä joka ei kerro itsestään mitään”.

nousemme aamulla ja luemme sanomalehden, pyöräilemme kaupungille ja taidemuseoon ja kahviloiden terasseille, me suutelemme ja se pitää minut koossa, aamusta iltaan, ja joko valot syttyvät ikkunoihin tai sitten aurinko valitsee ne yksi kerrallaan aamuöisen näytöksensä alttareiksi. lokit halkovat ilmaa ja pilvikatto matkustaa leppymättä kuka tietää minne.

olin väsynyt mutta lepäsin. yllättäen päivät olivatkin pitkiä ja avoimia ja loputtoman kauniita ja minä pyöräilin uusiin paikkoihin ja ne olivat minulle lempeitä ja ihmiset olivat minulle lempeitä ja minä käärin itse itseni itseeni, ja aurinko, se nousee.

yhtenä aamuna huomasin valvoneeni tyhjässä talossa pahvilaatikoiden keskellä ja kun aurinko neljältä valui ikkunasta sisään, avasin oveni lukot ja pihoilla oli sumua, linja-autot ajoivat aamun ensimmäisiä vuoroja, seurasin auringonnousua ja lopulta tulin takaisin kotiin. makasin sängyssä ja avasin radion ja kun ylioppilaskuoro lauloi ”sinua, sinua rakastan” nukahdin hetkeksi ja kun pienet lähikaupat aukesivat puoli seitsemältä minä hain maitoa aamukahviini ja havaitsin että olin valvonut tämänkin yön läpeensä. sinä olit kaukana, jossain.