mutta ne tytöt olivat kertoneet surullisiakin juttuja ja toisaalta illoista rannalla, jolloin mikään ei voisi olla paremmin

kevät tuli ja kaikki meni sekaisin. kävin kööpenhaminassa mutta siitä sitten joskus. piti kirjoittaa jostakin ihan muusta mutta siitäkin sitten joskus.

huhtikuu laski alas horisontin taa ja värjäsi mäntyjen rungot punaisiksi: ja minä mietin: miksi on niin vaikeaa auttaa sitä ihmistä joka olen. mistä on tullut häpeä kaikesta, pohjaton häpeä, kaikesta, häpeä, mistä on tullut velvollisuus olla kaunis ja mistä on tullut se musta ja mihin sen voisin laittaa syrjään: mihin laittaisin itseni syrjään. ja miksen antaisi armoa sille ainoalle asialle joka tulee mukaani kun kuolen (minulle). 

ja sitten ajattelen miten kevät silloin yritti tulla mutta hautasikin itsensä lumen alle ja mädätti omat juurensa. ja luen että ”Täällä pohjoisessa kevään väri-iloon kätkeytyy julma taistelu. Kenttäkierroksen kevätkukkijan täytyy ehtiä kukkia ennen kuin puiden ja pensaiden lehdet varjostavat ja myöhäisemmät kasvit ilmestyvät molskille. Niiden on silti tehtävä kukkansa aikaisin – mutta ei liian aikaisin, jottei kaikki tuhoudu yhtenä hyisenä yönä.” ja ajattelen että niin, niin, niimpä niin. joskus tuuli niin kovaa että se tuntui ravistavan koko taloa. 

lainaan kirjojani muille ja unohdan ne sille tielle. nukun joko paljon tai en tahdo nukahtaa ollenkaan. yhtenä päivänä kävelin parturin ohi ja tai en sittenkään ohi vaan jonkin oikun seurauksena suoraan sisään ja he leikkasivat minun hiukseni. olin pitkään odottanut katastrofia ja hiusten pudottua putosi myös pommi ja kaikki meni väärin ja kaikki meni sekaisin ja yhtäkkiä kävelin ympäri kaupunkia enkä ymmärtänyt mistään mitään, vähiten omista ajatuksistani. haluan lakkaamatta jonkun lähelleni, haluan lakkaamatta humaltua: nälästä, alkoholista, sinusta. on vain sinä, aina alusta asti hamaan loppuun saakka ja aina ja aina taas uudestaan vain sinä: vain sinä. 

jonakin pääsiäisenä jossakin tulevaisuudessa minä istun pihallamme ja katson narsissejani ja talikko nojaa seinään ja sinä tulet ulos auringonpaisteeseen ja tuot minulle kahvia ja sitten me seisomme siinä hiljaa saappaat jalassa. mainitset ehkä jotain kevään ensimmäisistä linnuista.  

ps. mietin päivittäin niitä ihania ihmeellisiä sanoja joita muut ihmiset on minulle sanoneet. mietin niitä päivittäin: päivittäin, joka hetki. ja vaikka joku joskus sanoi että helvetti on toiset ihmiset, en minä ensimmäistä kertaa vuosiin ole samaa mieltä. toiset ihmiset on ihme.