se ei ahdista ikuisesti

lyhyt kesä kahden talven välissä.

sumu kiemurtelee puoli neljältä pelloilla ja ojissa ja minä itken aina silloin tällöin, nopeasti ja salaa ja annan kaiken kamalan velloa sisälläni vain minuutin tai kaksi. kaaduin päälleni kylpyammeeseen vieraassa talossa aamun hämärinä tunteina ja vaikka aurinko oli noussut helsingin ylle ja kaikki oli kaunista, minä halusin piestä itseni ja piilottaa jonnekin syvälle, seinien taa, kallioiden sisään, kylmään ja viileään ja yksinäisyyteen. 

olen taas inhonnut itseäni, oikein urakalla ja olan takaa ja mitähän vielä. olen inhonnut mutta se siitä: olen kyllästynyt tähän ja tahdon uuteen tilaan, tahdon ajatella jotakin muuta kuin itseäni. jotakin muuta tulee kyllä. aurinko laskee siihen samaan taivaanrantaan kuin eilenkin: kuin viikko sitten: kuin miljoona ja taas miljoona vuotta sitten, samaan joka kerta, joka ilta, uudelleen ja uudelleen. katselin sitä parvekkeelta ja olin juonut viiniä ja käärinyt itseni peittoon ja olin puhunut ja kuunnellut ja se tuntui hyvältä, olla minä ja olla toisen seurassa. ajattelin että voisin lopettaa valittamisen ja keskittyä olemaan sellainen kuin oikeaksi tunnen, enkä välittää muusta. ja se siitä sitten. 

ihmisella on oltava lupa olla surullinen, mutta on myös tehtävä tilaa kirkkaammille ajatuksille. ihminen saa olla väsynyt, mutta ei luovuttaja, ei voi antaa kaiken vyöryä ohitse, vaan läpi; suoraan läpi; on oltava kaiken keskellä: alituiseen. on oltava oman elämänsä keskellä, tapahtui mitä ikinä hyvänsä. minä päätin astua oman elämäni keskelle, enkä enää ikinä liikahtaa sieltä. 

ja sitten päätin olla vapaa enkä välittää muiden ajatuksista koska onhan minulla omatkin. päätin ottaa pyörän ja ajaa niin kauas kuin haluan, rannikkoa pitkin, oli yö tai päivä ja ottaa mukaan teltan ja nähdä metsiköitä ja kallioita ja juoda aamukahvini pienissä kahviloissa. ja aloin ajatella saarta ja sen matalia kallioita ja korkeita kallioita ja mäntyjä ja näsiöitä jotka suojelevat kasvimaata ja pientä taloa ja pientä työkaluvajaa ja pientä ulkohuussia ja minä kyhjöttäisin pienenä ja mustelmaisena kivikoilla ja joisin mustaa kahvia ja sinä toisit minulle metsämansikoita kämmenelläsi.