there must be another life, here and now, she repeated. this is too short, too broken. we know nothing, even about ourselves.

berliinin tuoksu on tupakan ja kahvin ja kevään tuoksu. tahtoisin elämän olevan kuin sinä päivänä friedrichshainissa kun otimme kehäjunan ja aunt benny oli jo aamulla kymmeneltä tupaten täynnä mutta me saimme ikkunapöydän ja sinä olit juuri saanut pikkusiskon ja ulkona aurinko helotti ja joku antoi kadulla minulle ruusun. Löysimme kirjakaupan ja ostimme bionadea ja yhtäkkiä vanhojen talojen takaa kohosi se rakennus josta sojotti torneja ja torneja tornien perään, siinä, keskellä kaupunkia, massiivinen rakennelma ja se oli oikeastaan ihan kuin suoraan jostain hullusta unesta. joimme paljon paljon kahvia ja vanhalle rautatieasemalle oli tehty modernin taiteen museo ja siellä neonvalot kurottelivat kohti kattoholveja ja kun nousimme ulos metrosta, yö oli pudonnut yllemme. kun lensimme kotiin, helsinki loisti allamme ja kuu hohti täytenä ja kalpeana. tahtoisin elämän olevan sellaista, aina.

olen nukahtanut samaan unelmaan monena peräkkäisenä yönä. kerroit minulle keskellä yötä mikseivät helmiveneet enää kasva ihmisen kokoiseksi ja näytit kuvia fossiileista ja ne todellakin olivat joskus miljoonia vuosia sitten olleet valtavia. kerroit minulle keskellä yötä että olen aito ja rohkea ja siksi sinä rakastat minua ja minä muistin sen aamulla ja hymyilin sisään päin, hymyilin itseeni päin. sinä yskit paljon öisin mutta minä en sitä kuule koska olen oppinut nukkumaan. 

uusia ihmisiä syntyy ja se on ihmeellistä mutta kaikki ei aina välttämättä olekaan niin kuin pitäisi. rakkaus on kuitenkin kai niin kuin pitäisi. rakkaus kai riittää kuitenkin. 

 

baareissa on miehiä jotka ottavat vain kädestä kiinni ja se siinä ja minä vain hymyilen mutta irrotan käteni ja se on oikeastaan kaunista. kerran pilkun aikaan joku tuli sanomaan minulle että tämä on se päivä kun elvis kuoli ja juuri sellaisia ihmisiä minä haluan elämääni mutta juuri hänet minä kadotin ja päästin menemään. baarissa on miehiä jotka ottavat vain kädestä kiinni, mutta sitten on myös niitä jotka, niitä jotka no niin. eikä ilmeisesti pidä hymyillä liikaa kenellekään, ei baareissa eikä luennoilla eikä kai sitten elämässä ylipäätäänkään. joskus minulla on tunne: kuin tuhlaisin rakkauttani: kuin ihmiset eivät haluaisi sitä: miksi he eivät halua sitä ?

luen aamulla sanomalehteä ja tuijotan seinään, sitä keittiön valkoista rapattua seinää ja mietin miten yksi valtio voi yön aikana käytännössä pyyhkiytyä pois maailmankartalta eikä juuri kukaan noteeraa asiaa mitenkään. mietin miten se on mahdollista. luen aamulla sanomalehdestä isiksestä ja boko haramista ja ukrainasta ja siitä miten joku laajasalossa hakkasi ja potki ja puri vanhan naisen henkihieveriin ja lopulta kuljetti autolla järven rannalle ja kuristi ja hukutti. mietin sitä miten he yhä hengittävät ja pelkäävät ja mietin millaista oli viime vuoden maaliskuussa ja mitä on ensi vuoden maaliskuussa. mutta minä luen aamulla sanomalehteä ja minua lohduttaa ajatus että tammikuun viimeisellä viikolla lähes 20 tulivuorta on ollut aktiivisena ja jostain syystä ajatus pimeästä purkautuvasta laavasta ja mustasta savusta ja tähdistä ja räjähtävistä mustista planeetoista ja lumisista ulapoista ja tuntemattomista pieneistä saarista keskellä valtamerta antaa minulle toivoa ja saa minut pysymään järjissäni.

kaikki on hyvin. tämä on tavallaan järjettömän kaunis kevät. 

pian on pääsiäinen ja viikon päästä minä olen jo kööpenhaminassa.