prologi

Hei

Minä olen Lotta. Olen ollut olemassa yli seitsämäntuhatta päivää, joista seitsämästuhat neljässadas kahdeskymmenes kahdeksas oli lauantai, jo aikainen iltapäivä, minä olin mummolassa, paistoi kevään kirkas aurinko, tuuli kovaa idästä ja nenään paloi kuusi uutta pisamaa ja vaikka en suuremmin välitä maaliskuusta, se on kevään marraskuu, keräsin voimia ja aloitin taas.

Naapuri leikkasi sirkkelillä sormensa mutta ajoi itse kaupunkiin ja sormi pelastui, asiaa päiviteltiin huoltoasemalla ja hyväksyttiin ironnut sormi syyksi, kun naapuri oli juossut kiireessä autoon ja mennessään jättänyt tervehtimättä. Mietin tyytyisinkö runsaammissa määrin tällaisiin aikoihin kun aikaa ei oikeastaan olekaa, tai sääntöjäkään eikä säännönmukaisuuksia (mutta jostain syystä silti kaikki on aina samalla tavalla) eikä päämääriä, paitsi jos käydään hiihtämässä, silloin ei tarvitse edes sanoa, mutta ollaan menossa laavulle syömään pulla ja juomaan kaakao ja kahvi. Oloni on iätön, mummi tiskaa, se on ainoa ääni jonka huomioin, nukun päivän aikana kahdet päiväunet ja kun herään on kuin nukkuisin yhä. Millään ei ole kovin suurta väliä eikä merkitystä, mutta kaikki on välimatkojen päässä ja etäisyydet on kilometreissä ja automatkojen päässä, pian on kolmen viikon kuluttua. Olen kuin eteisessä, odotan milloin pääsen sisään.

Kohta pääsen kotiin. Mutta vielä nyt on hyvä, kohta on taas syötävä  ja minä olen melkein päättänyt ensimmäisen tekstin.

 

helsinki.jpg

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *