Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa ja muita totuuksia

Kymmenen päivää sitten kirjoitin postauksen, jossa iloitsin ympärivuorokautisesti hyväntuulisesta ja itkuttomasta lapsesta ja kerroin rytmittömästä arjesta meidän perheen malliin. 

Nyt kirjoitan ei-aina-ihan-niin-hyväntuulisesta-lapsesta ja siitä, miten rytmiharjoittelu tuli meidän perheeseen. 

Tasan kymmenen päivää sitten se alkoi. Iltayhdeksän jälkeen tyttö kitisi ja alkoi sitten itkeä. Tarjosin rintaa, ei kelvannut. Pomputeltiin tytön kanssa jumppapallon päällä, ei kelvannut. Syliteltiin, ei kelvannut. Käveltiin, ei kelvannut. Tunnin verran tyttö itkeskeli, jonka jälkeen siirryttiin huudan-tässä-nyt-selkä-kaarella-etkä-sä-voi-sille-mitään – vaiheeseen. Huutoa kesti pari tuntia. Ensimmäisten minuuttien jälkeen katsoimme Miehen kanssa toisiamme hämmästyneenä – mitä ihmettä, mitä nyt tapahtuu? Miksi tyttö itkee? Ei ollut kuumetta, ei näyttänyt olevan masuvaivoja, vauva oli ollut koko päivän oma pirtsakka itsensä – aina siihen saakka, että itkuhuuto alkoi. 

Seuraavat tunnit kannettiin huutavaa lasta Miehen kanssa vuorotellen ympäri asuntoa ja yritettiin rauhoitella hysteeriseltä vaikuttavaa tyttöä. Oma vauvafilosofiani kertoo, että pieni vauva ei itke, jos siihen ei ole syytä. En usko paljon puhuttuihin ”se yrittää manipuloida teitä” -selityksiin. Uskon, että itkulle löytyy aina syy. Nälkä, kipu, väsy, märkä vaippa tmv., ja kun edellä mainitut ovat kunnossa, ei vauvalla ole syytä itkeä. Ja siinä sitä oltiin, tilanteessa jossa mikään ei tuntunut olevan hätänä. Paitsi että oli, koska lapsi huusi sydäntäsärkevästi. 

Puolen yön tietämillä mietin, pitäisikö soittaa Lastenklinikan päivystykseen. Tajusin kuitenkin välittömästi miten puhelu tulisi menemään: 

”Lastenklinikka, hoitaja se-ja-se puhelimessa”

”Hei, meillä on ongelma kahdeksanviikkoisen vauvan kanssa ja mietin pitäisikö tulla käymään siellä”

”Miten ongelma ilmenee?”

”Vauva itkee”

”…”

”Haloo? Haloo? Haloo?”

En siis soittanut. 

Mies meni vaihtamaan vaippaa, ja kun vauva oli lavuaarin päällä pyllypesulla, huuto loppui, nähtävästi veden vaikutuksesta. Tässä vaiheessa Mies haki kylpyammeen ja vauva nostettiin kylpyyn – itku loppui täysin. Kylvetettiin tyttö rauhassa, laitettiin yövaippa, mentiin sänkyyn, tyttö söi pitkään ja nukahti. Myös Mies nukahti. Minä sen sijaan valvoin ja mietin olisiko vauva kuitenkin kipeä. Olimme Miehen kanssa molemmat sairastaneet noro-viruksen reilua viikkoa aiemmin ja ehtineet jo henkäistä helpotuksesta, kun tauti ei tarttunutkaan tyttöön. Vietin todellisen motherhood-yön miettimällä yön aikana lähinnä kakan koostumusta ja olisiko siinä kuitenkin ollut jotain eroa aiempaan ja entäs se pieni pulautus ruokailun jälkeen – mitä jos se olikin oksentamista? Uni ei tullut. 

Aamulla hyväntuulinen vauva hymyili kainalossani. Päivä meni kuten aiemminkin, eli ihanan leppoisasti vauvakuplassa. Mutta sitten tuli ilta ja sama toistui. 

Seuraavana päivänä mietimme Miehen kanssa mistä tytön paha mieli voisi johtua. Diagnoosiksi tuli rytmittömyydestä johtuva väsymys, johon otettaisiin lääkkeeksi rutiiniharjoittelu. Iltarutiineiksi päätettiin kahdeksalta tapahtuva kylvetys, jonka jälkeen minä ja vauva siirryttäisiin hämärään makuuhuoneeseen, imettäisin makuullaan ja pim- vauva olisi unessa. Todellisuudessa se meni näin: Kahdeksalta Mies kylvetti tytön, joka alkoi huutaa yövaippaa laitettaessa. Mies toi huutavan lapsen minulle, jonka jälkeiset kaksi tuntia kävelin asunnossa lapsi välillä sylissä, välillä kantorepussa, välillä pomputellaan jumppapallolla, välillä yritin tarjota rintaa, välillä tyttö rauhoittui hetkeksi – vain jatkaakseen huutoa hetkeä myöhemmin. Lopulta vauva nukahti yhdeltä. 

Seuraavana iltana lisäsimme iltarutiineihin ennen kylpyä tehtävän vauvahieronnan ja jumppahetken (jos masuvaivoja olisi, ne saattaisivat helpottua näiden avulla). Muuten samalla kaavalla. Tällä kertaa ilta meni vähän paremmin ja tyttö nukahti ensimmäisen kerran kymmeneltä.

Viimeinen viikko on mennyt vaihtelevasti, jotkin illat vauva on voinut paremmin, joinakin iltoina on ollut kovin-kovin paha mieli. Olemme  kiinnittäneet erityishuomiota myös päiväuniin, tajuttuani eräänä päivänä, että vauvan päiväunet ovat usein viiden tai kymmenen minuutin mittaisia avainunia. Juuri nyt Mies on tytön kanssa iltakävelyllä (tyttö nukkuu aina kantoliinassa), jotta vauva varmasti nukkuu ainakin yhdet päiväunet ennen iltatoimien aloittamista. 

Huutoitku tapahtuu siis ainoastaan illalla. Tyttö heräilee öisin ja syö tiheään, mutta ei ikinä itke yöllä. Yöunet ovat katkonaisia, mutta hereillä ollessaan vauva vain juttelee itsekseen ja heiluttelee raajojaan. Yösyöttöjä on kolmesta kolmeenkymmeneen(oikeasti), mutta en aina edes herää vauvan syödessä. 

Nyt jatketaan rutiinitreeniä ja toivotaan sen auttavan. Pitänee heittää hyvästit täysin itkuttomalle vauvalla ja toivottaa tervetulleeksi vauva, joka itkee, kun vanhemmat ei tajua huolehtia riittävästi unensaannista. 
 

Kommentit (2)
  1. Kiva blogi sinulla ja vauvakin on saman ikäinen!

    Voi että, kurjaa tuo iltaitku ja hirvittävä määrä yöherätyksiä pahimmillaan! Toivottavasti rytmittäminen tuo helpotusta. Kirjoitit, että vauva on hyväntuulinen päivisin. Oletteko huomanneet mitään yhteyttä ulkoilun ja yöunien välillä? Onko teillä parveketta tai pihaa, jossa voisitte nukuttaa vauvaa ulkona päiväunien aikaan? Olen huomannut meidän vauvamme nukkuvan yöt sitä paremmin, mitä enemmän on päivällä ollut ulkoilua (vaikka hän olisikin nukkunut silloin).

    Terveisiä Ogeliin Aurajoen rannalta!

  2. Muistan kun meidän toinen lapsi syntyi ja aloitti iltaitkun ilta seitsemän aikaan ja välillä meni jopa puoli yhteen asti yöllä niin ettei auttanut, ei mikään. Sain aina nukahtamaan, mutta kun laskin sylistä pois, heräsi ja huuto jatkui. Ensimmäiset pari viikkoa synnytyslaitoksella lähtiessä menivät täysin itkuttomasti, mutta sitten asiat muuttui. Silloin kyllä meinasi usko loppua oman lapsen hoitoon, että eikö sitä osaa yhtään tietää mitä se nyt tarvii. Nyt poika reilu 8kk ja nuo väsyneet viikot jääneet jännästi pois mielestä. Esikoinen oli kyllä siinä poikkeus että oli äärettömän helppo vauva ja on yhä edelleen helppo lapsi. Jaksamisia!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *