Matkapostaus osa 1. Berliini

Mistäköhän pitäisi aloittaa, kun takana on pari pitkää viikkoa toimimatonta blogialustaa ja sitä myöten täydellistä blogihiljaisuutta. Viime viikkojen aikana olen pääasiassa – monen muun lilyläisen lailla – repinyt pelihousujani: sisäänkirjautuminen on usein ollut mahdotonta, kun kirjautumislaatikot katoavat kursorin osuessa niihin, seuraamieni blogien päivityksistä ei edelleenkään tule ilmoituksia ja etusivu on sairaan ärsyttävä, erityisesti mobiililaitteilla selatessa. Mur. 

Edellisen bloggauksen tein kolme viikkoa sitten Helsinki-Vantaan lentokentällä, puoli tuntia ennen kuin lensimme punavalkoisin siivin Berliiniin. Vietimme kaupungissa kymmenen ihanaa päivää, enkä hetkeäkään vaihtaisi pois. Kupeidemme hedelmä tuntui nauttivan olostaan myös vanhalla mantereella, Tyttö kulki joka paikassa mukana joko kantorepussa tai -liinassa, eivätkä pitkäksi venyneet päivätkään saaneet lapsosen hymyä hyytymään. Maailman parasta seuraa oli kummitäti, joka jaksoi leikittää ja naurattaa pienokaista tuntitolkulla. Majoittauduimme ystäviemme naapuriin, naapuri itse oli reilun kuukauden matkoilla. Opiskelijatyttö oli ennen lähtöään tiedustellut ystäväpariskunnaltamme voisivatko he huolehtia viherkasvien kastelemisesta, johon ystävämme olivat lupautuneet, samalla esittäen vastakysymyksenä olisiko naapuri halukas vuokraamaan asuntoaan meille. Näin tapahtui. Täten meillä oli – varsin nimellistä korvausta vastaan – koko vierailun ajan oma asunto käytettävissä, joka osoittautui erinomaiseksi järjestelyksi. Yksi majapaikkamme parhaista piirteistä näkyy seuraavassa kuvassa: 

kuva-10.jpg

Yhdistetyssä makuu- ja olohuoneessa oli aivan mielettömän hieno kultainen katto. Emme pahastuneet myöskään siitä, mitä näimme ikkunasta: (aaarghhghrgh en saa lisättyä enempää kuvia mitä ihmettä)

Majapaikkamme sijaitsi Neuköllnin kaupunginosassa, josta oli helppo kulkea päiväreissuille eri puolille valtavan laajaa kaupunkia – tämä toki onnistuu mistä vain, Berliinin julkinen liikenne on varsin hienosti organisoitu – niin kaupunkijunat (S-bahn), maanalaiset (U-bahn), bussit, kuin raitiovaunutkin toimivat saksalaisella täsmällisyydellä. Lentokentälle oli noin 45 minuutin matka. 

Olen käynyt Berliinissä useita kertoja aiemmin: ensimmäisellä kerralla kahlasin läpi nähtävyydet, museot ja kirkot (kirkassilmäisenä parikymppisenä rinkka selässä, Lonely Planet kädessä ja Converset jalassa), muilla kerroilla olen tutustunut keikkapaikkoihin, fiilistellyt ravintoloita ja nauttinut paikallisten seurasta. Tällä kertaa oli tarkoituksena kiertää vintage ja second hand -kauppoja, kirpputoreja ja antiikkikauppoja. Mies haaveili pääsevänsä skeittaamaan ystäväpariskunnan kaksilahkeisen kanssa, erityisen tärkeää oli päästä tutustumaan Mellowpark-nimiseen kompleksiin. Miehet toteuttivat teini-iän unelmaansa perjantaina, jolloin Neuköllnissä järjestettiin toinen viikoittaisista turkkilaisista toreista. Oih ja voih. Sanat eivät riitä kertomaan tunteita, joita torin valtava kangas-, ruoka- ja maustevalikoima minussa herätti. Mukaan lähti joitakin metrejä ohuita puuvillakankaita (ihania kuoseja!) ja pari purkkia intensiivisimmän makuisia mausteita, joita minulla on koskaan ollut kunnia maistaa. Ystävämme oli jo aiemmin fiilistellyt torilla myytävää kanelia, jonka tarjoama makuelämys todella vetää sanattomaksi. Tuskin maltan odottaa syksyä (piirakkavuodenaika, jos minulta kysytään ja tottakai kysytään), jolloin kaneli pääsee maustamaan kotimaista omena- ja puolukkasatoa. 

Päivittäin poikettiin mitä mainioimmissa kahviloissa, joissa tarjoiltiin aromikkaita kupillisia tuota jumalten mustaa nektaria. Itseäni kiinnostaa erityisesti nk. third wave coffee -liikehdintä ja sitä myöten pienpaahtimoiden tarjoama kahvi. Lempipaikoikseni muodostuivat Friedrichshain-Kreuzbergissa sijaitseva Five Elephant sekä Mittestä löytyvä The Barn. Ajatusnystyröiden hieromisesta mitalin saa (kylttinsä vuoksi) Bonanza Coffee, koska oli mahdotonta päättää, onko seuraavassa kuvassa (aaarrggggh tekniikka pettää, en saa ladattua enempää kuvia, lisään ne siis myöhemmin) komeileva kyltti tehty tarkoituksella hieman… hmm… erikoisen näköiseksi, vai onko yritys tilannut kahvilalogon omistajan siskontyttären piirtämistä harrastavalta poikaystävältä. Bonanza Coffeen tarjoilema kahvi ei valitettavasti tehnyt vaikutusta. 

Vintage ja second hand -kaupoista teen oman postauksen, mutta kerrottakaan, etten löytänyt itselleni juuri mitään. Mies sen sijaan kantoi matkalta kotiin mm. neljät kengät (joista kahdet löytyivät käytettyinä), takin ja pari neuletta. Löytöjen puute ei ole selitettävissä tarjonnan puutteella, vaan sillä, että matkalla lähtöä edeltävänä päivänä tein inventaarion vaatekaappiini, vain huomatakseni sisällön olevan seuraavanlainen:

  • 25% sopivankokoisia ja ehjiä vaatteita
  • 10% reikäisiä vaatteita
  • 35% liian suuria, ompelukoneen käsittelyä odottavia kirpparilöytöjä vuosien varrelta
  • 30% muodottomia säkkejä, joita ompelukonekaan ei pelastaisi

Iso osa vaatekaapin sisällöstä lähti siis kierrätykseen. Ja taas kerran vannoin pyhästi, etten enää ikinä ostaisi vääränkokoisia vaatteita, en, vaikka ne olisivat kuinka ihania ja halpoja tai ikuisuusprojekteja ”oi tää on kyllä ihana, jos tosta vähän kaventais ja leikkais hihat pois ja ehkä värjäis niin sit tästä tulis tosi hyvä!” -henkeen. Toki vaateongelmassa on osansa myös imetyksestä johtuvalla (?) painonlaskulla, jonka johdosta olen kymmenisen kiloa kevyempi kuin olin ennen raskautta. Berliinissä ongelmaksi muodostuikin siis kokoni – näin valtavasti kauniita vintage-mekkoja, neuleita ja takkeja, mutta mikään ei ollut kooltaan riittävän pieni. Enpä olisi uskonut näkeväni päivää, jolloin olen liian pieni löytääkseni itselleni vaatteita. Minähän olen aina ollut sellainen tavallisen kokoinen. 

Palataanpas Berliiniin. Lempikaupunginosikseni muodoistuivat tällä käynnillä Friedrichshain ja Mitte, osittain myös porvarillinen Prenzlauer-Berg. Vuosia sitten viihdyin erinomaisesti Kreuzbergissa, joka tuntui nyt suunnilleen yhtä mukavalta kuin kasvoille paiskattu hikinen rätti. Niin se ajat muuttuvat ja minäkin olen muuttunut turvallisuushakuiseksi, inhottavan keskiluokkaiseksi äidiksi. Tämän vuoksi me asumme lähiössä. 

Nyt lähiöäidin silmät painuvat väkisinkin kiinni, pitänee siis kömpiä Tytön viereen nukkumaan. Palataan. 

Kommentit (3)
  1. Heips, otahan haaste vastaan! 🙂

  2. Hih, piti tulla kommentoimaan ihan asian vierestä, kun bongasin sun kuvan toisesta blogista 🙂 Olit mielessä, kun ei sitten kympin merkeissä enää nähtykään (miten meni?) ja lomailin juhannuksen sullekin tutuilla lakeuksilla! Meinasitko muuten tähdätä Midnight runille?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *