Viime kuukausien aikana olen viihtynyt keskustelufoorumeilla enemmän kuin niitä edeltäneiden reilun kolmenkymmenen vuoden aikana. Raskauden alussa pyysin Miestä kieltämään minulta vauvafoorumeille hakeutumisen – ajattelin olevani turhan herkässä tilassa. Jossain vaiheessa uskaltauduin, ensin varovasti, sitten rohkeammin, käymään niin kaksplussassa, vauva-lehden foorumilla kuin vau.fissäkin. Ja kuinka monta kertaa olenkaan kierinyt lattialla naurusta! Keskustelufoorumien panos tahattoman satiirin tuottajina on korvaamatonta. 

Raskausaikana olen myös selaillut satoja äitiysblogeja, lopputuloksena kirjanmerkkeihin on jäänyt kourallinen blogeja, joiden kirjoittajien kanssa tunnen eniten sielujen sympatiaa. Kivoista kuvista plussaa, runsas tekstimäärä on tärkeintä. Tämänkin säännön vahvistaa poikkeus, eli ihanista ihanin Paikka auringossa, jonne ihanista ihanin Dorit postaa ihanista ihanimpia kuvia ihanimmista pojistaan! Harvoista asioista tulee niin hyvällä tuulelle, kuin tämän perheen arjesta. Muut lukulistalta löytyvät ovat Lähiömutsi, Äitilandia, Onnellinen koti, Puutalobaby ja Project Mama. Erityismaininnan äitiysblogien ulkopuolelta saa isyysblogi Isyyspakkaus, joka myös löytyy kirjanmerkeistä ja jonka kirjoittaja valottaa hienosti vanhemmuutta isän näkökulmasta. 

Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Vauvafoorumeja lukee myös iso joukko tulevia ja nykyisiä äitejä, joiden tuttavapiiristä ei löydy muita samassa tilanteessa olevia. Tällöin keskustelupalstojen älyttömyyksistä tulee helposti totuuksia. Näin ei tapahdu yhtä helposti, jos omassa lähipiirissä on muita raskaana olevia/äitejä. Toivottavasti erityisesti ne raskaana olevat naiset, joiden lähipiiristä ei löydy samassa tilanteessa olevia, osallistuvat perhevalmennukseen. Sieltä löytyy oman alueen samoihin aikoihin synnyttäviä, joiden kanssa tutustuminen on luontevaa ja takaa, että tulevaisuudessa tuttuja naamoja löytyy myös leikkipuistosta. 

Vertaistuki on tärkeää meille kaikille; itse olen onnellisessa asemassa, kun läheisestä ystäväpiiristä löytyy niin muita tiineenä olevia, kuin pienten ja vähän isompienkin lasten äitejä. Toki minulla on ikääkin tilastojen keskiverto ensisynnyttäjää enemmän. Olen onnellisessa asemassa monella muullakin tavalla. Kotona vierellä on Mies, jonka kanssa jälkikasvun saaminen ei tunnukaan maailmanlopulta (tältä kuvittelin sen tuntuvan), vaan luonnolliselta jatkolta suhteellemme, Mies jonka kanssa on niin kovin helppo jakaa kaikki se, mitä elämässä tulee vastaan; rakastan työtäni, joka tarjoaa sopivassa suhteessa haasteita, vastuuta ja ikimuistoisia hetkiä – ja odottaa minua kunnes uusi perheenjäsen jää Miehen hoiviin vanhempainvapaalla; sekä ystävät, jotka jakavat kanssani ilot, surut ja mauttomille vitselle nauramisen. Myöskään kodin merkitystä onnellisuuden tuojana ei voi unohtaa – lähiöidyimme Miehen kanssa saman katon alle huhtikuussa, vajaat kolme viikkoa ennen positiivista raskaustestiä, eikä kumpikaan voi käsittää miksi ihmeessä kituutti onnettomana Kallio/Sörnäinen akselilla vuosikausia. Täällä on luontoa, hiljaisuutta, omaa tilaa ja kaikkea muuta, mikä edellisiltä asuinkulmilta puuttui.

Ikävöin vain yhtä asiaa – muutaman korttelin päässä sijainnutta Hakaniemen Hallia.