Eilen sen tajusin. Miksi ihmeessä yritän (itku kurkussa) opetella kuvaamaan palstaa varten, kun saman katon alla asuu äärettömän taitava ammattivalokuvaaja? Istutin Miehen pöydän ääreen ja kerroin nerokkaasta ajatuksestani. Minä kirjoitan, Mies kuvaa. Mies suostui (toivottavasti innostuikin), joten jatkossa voitte unohtaa huonosti tarkennetut kuvaräpellykset ja nauttia ihan oikeista valokuvista. Älkääkä kysykö miksi näin ei toimittu alusta saakka, en osaisi vastata. Ehkä tuntui nololta pyytää Miestä kuvaamaan jotain niin merkityksetöntä kuin… Minua? Meidän elämää? Äsh, en tiedä. 

Vauva-asiaa sen verran, että jokin aika sitten Tyttö päätti ilahduttaa meitä lopettamalla päiväunien nukkumisen. Meillä ehti jo olla muutaman viikon ajan melko kiva päivärytmi. Siihen kuuluivat n. klo 10-11 alkavat päiväunet, jotka aloitettiin vaunuissa kävelyretkellä ja joita jatkettiin parvekkeella vielä pari tuntia. Kunnes neiti alkoi inhoamaan vaunuja, saaden huutoraivarit joka kerta, kun yritimme saada lasta vaunuihin makaamaan. Viimeisen reilu viikon ajan Tyttö on suostunut nukkumaan (lyhyitä) päiväunia vain kantoliinassa. Tänään päätettiin taas kokeilla onnistuisiko vaunuissa nukkuminen. Herättiin ennen kahdeksaa ja syötiin aamupala. Yhdeksältä siirryin (jo haukottelevan) Tytön kanssa pimeään makuuhuoneeseen tappelemaan tankkaamaan maitoa. Sain suostuteltua ipanan syömään itsensä uneen ja siirsin nukkuvan lapsen vaunuihin, jonka jälkeen Mies lähti työntämään vankkureita lähimetsään. Nyt toivotaan että Tyttö suostuu jatkamaan unia parvekkeella. Thumbs up!