Perhevalmennuksessa näytetty imetysvideo

 

Nyt on takana neljäs ja viimeinen päivä Habitare-messuilla. 

Viimeisten vuorokausien aikana olo on vaihdellut helvetillisestä melko kehnoon. Menin keskiviikkona messuille ajatellen, että on ihme, jos jaksan yhden päivän. Takana oli uneton yö iskias-kipujen, supistusten ja pahoinvoinnin merkeissä. Olo ei ole viikon aikana helpottanut, mutta ei pahentunutkaan, joten olen uskollisesti viilettänyt taapertanut messuosastolle joka aamu. 

Viime päivien aikana osastolla on poikennut kymmeniä tuttuja suunnittelijoita, toimittajia ja kuvaajia. Olen kuullut hämmentävän useasti ”oho, sä olet raskaana!” huudahduksen – hämmentävän useasti siksi, että omaan silmään vatsa on ollut iiiiiso jo monen monta kuukautta viikkoa. Tänään pyörähti käyntiin rv 28, varhennetulle äitiysvapaalle jään kolmen viikon kuluttua. 

Viime postauksessa uhkasin palata perhevalmennuksessa näytettyyn imetysvideoon myöhemmin. Jotta pääsette mukaan ajatuksenkulkuuni, täytyy ensin palata pari vuotta ajassa taaksepäin. Vuonna 2010 tapasin vapaaehtoistyökuvioiden kautta naisen, jota en koskaan unohda. Hänen nimensä oli Ritva Kuusisto. Samana vuonna Ritva oli voittanut ensimmäisen ”Vuoden Ritva” -tunnustuspalkinnon – palkinnon, joka on nimetty hänen mukaansa. Hän on tehnyt vuosikymmenien ajan uraauurtavaa työtä imetystukihenkilönä, imetyskouluttajana ja vauvantahtisen imetyksen edistäjänä. Ritvan tavatessani oma imetystietouteni perustui tuttujen äitien kanssa käytyihin kahvipöytäkeskusteluihin ja puolella korvalla seurattuun julkiseen keskusteluun. Tähän väliin kerrottakoon, että minulle oli aina ollut itsestään selvää, että omia lapsia ei ole, eikä tule. En ollut ikinä voinut kuvitella olevani äiti. Avaan ehkä myöhemmin syitä ehdottoman asenteeni taustalla. Vaikka imetysasia ei millään tavalla itseeni liittynytkään, oli keskustelu Ritvan kanssa ikimuistoinen ja inspiroiva.

Ritva avasi silmäni masentavan kuuloiseen Suomeen, jossa imetysohjaus on lapsenkengissä, synnytyssairaaloiden henkilökunta imetysohjausummikoita ja äitien syyllistäminen arkipäivää. Ritva kertoi tilastojen murheellisista luvuista; niin kätilöiden, hoitajien kuin äitienkin asenneongelmista ja vääristä uskomuksista; sekä kaikesta, mikä liittyi aiheeseen ”imetys Suomessa ja muualla maailmassa 70-luvulta eteenpäin”. Ritva oli energinen, innostunut ja positiivinen. Hän kertoi myös olevansa mukana THL:n asiantuntijaryhmässä, joka auditoi sairaaloiden synnytysyksiköitä vauvamyönteisyyden tiimoilta – näiden auditointien tuloksena Suomessa on nykyään neljä Vauvamyönteinen sairaala -sertifikaatin saanutta sairaalaa. Ja se, jos mikä, on huolestuttavaa: synnytysyksiköiden kokonaisluku kun on 31. Ritva on kirjoittanut aiheesta myös kirjan, ”Imetän ja hoivaan” on julkaistu jo vuonna 1989, mutta väitän sen olevan edelleen yhtä ajankohtainen, kuin se oli ilmetyessään. Suosittelen.

Minusta tuli Ritvan kanssa käydyn keskustelun seurauksena imetysutelias. Ahmin tilastoja, kirjoja ja artikkeleita aiheesta. Tutustuin THL:n Imetyksen edistämisen toimintaohjelmaan, kiinnostuin muiden maiden tilanteesta ja prosessoin uutta informaatiota. Ainut asia, jota en keskustelumme seurauksena tehnyt, oli vauvafoorumeille päätyminen. Sen virheen olen tehnyt vasta nyt (mainitsinko jo, että se oli virhe?). Seuraavaan kappaleeseen yritän mahduttaa oman – kirjatietoon, tutkimuksiin ja Ritvan kanssa käytyyn keskusteluun perustuvan imetysmielipiteeni (tätä tulen taatusti päivittämään, kunhan olen tutustunut aiheeseen empiirisesti):

Vauvantahtinen imettäminen tuntuu oikealta ja luonnolliselta tavalta ravita syntyvä lapseni. Uskon, että imettäminen tulee onnistumaan, mutta jos ongelmia kuitenkin ilmenee, olen kykenevä kysymään, pyytämään ja vaatimaan apua, kunnes mahdolliset imetysongelmat on selätetty. Niin tässä, kuin monessa muussakin vauvanhoitoon liittyvässä asiassa, luotan luontoäitiin. 

Jaamme Miehen kanssa näkemyksen, jonka mukaan tapa, jolla asiat on miljoonia vuosia maailmanlaajuisesti hoidettu, on parempi, kuin erinäisten teollisuudenalojen länsimaissa viime vuosikymmeninä lanseeraamat niksit. Tämä pätee niin lapsen ruokkimiseen, hygieniaan, kantamiseen kuin nukkumiseenkin. Näistä aiheista tullaan puhumaan vielä useasti. 

Tämän lyhyen alustuksen jälkeen päästäänkin rivakasti varsinaiseen aiheeseen, eli perhevalmennuksessa näytettyyn ”Imetyksen aika” -imetysvideoon. Se oli mahtava! Videolla käytiin läpi niin paljon asioita, joihin kahlaamassani kirjallisuudessa oli viitattu, että hetkittäin halusin itkeä onnesta. Niin tekniikka, asennot, kumppanin tuki, riittävä syöminen ja juominen, rintakumin käyttö, rintapumppu, perhepeti kuin maidon riittävyyskin. Ja korostettiin vauvantahtisuutta. Itse en hakemallakaan löytänyt videolta syyllistäviä sävyjä, mutta muut, saman videon nähneet, mielipiteitä? Kyseinen imetysvideo on (ymmärtääkseni) ollut ainakin tämän vuoden käytössä valtakunnallisesti. 

Perhevalmennuksesta lähtiessä Mies mainitsi ettei tiennyt imettämisestä mitään ennen videon näkemistä. Olenkin erityisen onnellinen, että Miehen ensimmäiset tiedot aiheesta tulivat juuri tämän imetysvideon kautta. Videon näkemisen jälkeen imettäminen jäi luontevasti keskusteluihin myös kotona, ja nyt uskon Miehen tietävän niin minun mielipiteeni, toiveeni kuin senkin, mikä on hänen roolinsa alun imetysrumbassa. 

 

Kommentit (2)
  1. Seregi, kiito! En jostain syystä tajunnut etsiä suoraa linkkiä videoon. Suosittelen kaikille odottajille. 

     Tässä vielä  Yle uutisten viikko sitten ilmestynyt juttu imetysohjauksesta ja vauvamyönteisistä sairaaloista – mielenkiintoisia lukuja, eikö?

  2. No niin pitipä heti kattoa, et löytyykö youtubesta. Löytyyhän nuo. Tosta ensimmäinen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *