Synnytyskokemus

Otsikon sanavalinta mietitytti hetken verran – kirjoitin ensin synnytyskertomus, kunnes tajusin että substantiivi kertomus tuo itselleni mieleen tarinan tai sadun – ei jotain oikeasti tapahtunutta. Tulos tapahtuneesta kuitenkin tuhisee kantoliinan sisällä ja lisäksi todistusaineistona on nelisivuinen paperimuistio, eli kätilöiden kirjaama synnytyskertomus (heh, niin siinä sanotaan). 

Tyttö putkahti loisteputkien valaisemaan synnytyssaliin lauantaina 8.12. klo 05.09, vaatimattomat 70 tuntia lapsivesien menosta. 

Miten kaikki alkoi

Keskiviikkona 5.12. olin ydinkeskustassa, tapasin ensin aamiaisen merkeissä ystävättären ja myöhäisellä lounaalla rakkaan serkkupojan.  Tapaamisten jälkeen jäin hetkeksi kävelemään keskustaan. Kolmen aikaan tajusin seisovani Stockmannin edessä housut märkinä. Oli kaksi vaihtoehtoa – joko inkontinenssi iski 31-vuotiaana tai lapsivettä lorahti. Epäselvän tilanteesta teki se, että supistuksia ei ollut lainkaan, eivätkä housut olleet läpimärät. Lähdin kuitenkin bussilla kotiin. 

Kotona pohdin tilannetta itsekseni pari tuntia. Muutamalla googletetulla ja testatulla kikalla tulin vakuuttuneeksi nesteen koostumuksesta – lapsivettä se oli. Tässä vaiheessa kerroin Miehelle uskovani synnytyksen olevan alkamassa (Miehen piti lähteä illalla keikalle – ei lähtenyt). Kertasin mielessäni lapsivesiin liittyvät tiedott: lapsivesien mennessä sairaalaan tulee olla yhteydessä 12 tunnin kuluessa, paitsi jos lapsi ei ole kiinnittynyt (oli), jolloin tuli soittaa ambulanssi ja odottaa makuuasennossa. Meillä ei siis ollut kiirettä. Päätimme odottaa supistusten alkamista yön ajan ja soittaa Kätilöopistolle aamulla. Mies pakkasi sairaalakassin illalla (itse en ollut saanut aikaiseksi, jostain syystä ajatuskin sairaalakassista ahdisti). Yön nukuin pienissä pätkissä ja odotin supistuksia. Aamusella soitin Kätilöopistolle ja kertasin tilanteen kulun. Kätilö puhelimessa kehotti tulemaan paikan päälle, jotta voitaisiin testata onko kyseessä tosiaan lapsivesi. 

Synnytyssairaalaan, kotiin, synnytyssairaalaan

Kätilöopistolla pääsin makaamaan käyrille ja luovuttamaan verta tulehdusarvojen mittausta varten, jonka jälkeen kätilöopiskelija testasi minusta tihkuvan nesteen ja totesi sen olevan lapsivettä. Meille annettiin kaksi vaihtoehtoa – joko jäisimme heti sairaalaan odottamaan huonetta, tai lähtisimme muutamaksi tunniksi kotiin ja palaisimme alkuillasta. Lähdimme kotiin hellimään kissoja ja syömään lohikeittoa. Tässä vaiheessa vielä naureskelimme olevamme niin uskomattoman isänmaallisia (emme), että lapsemmekin syntyisi vielä saman päivän aikana – itsenäisyyspäivänä, eli torstaina 6.12.

Kuvassa näkyy kyseisellä lohikeittoreissulle kuvattu itsenäisyyspäivämaha.

massu.jpg

Alkuillasta palasimme sairaalaan. Juttelin vuorossa olevan kätilön kanssa ja kerroin toivovani ettei synnytystä käynnistettäisi lääkkeellisesti, vaan odotettaisiin sen luonnollista käynnistymistä. Tulehdusarvoni olivat normaalit, joten tiesin ettei käynnistämiselle ollut kiirettä. Kätilö oli samaa mieltä ja toivotti kauniita unia. Illan makasimme Miehen kanssa kapealla sairaalasängyllä ja katselimme Linnan juhlien kättelyä (ensimmäinen kerta aikuisiällä). Ikävä kyllä Kätilöopistolla oli ruuhkaa (edellisenä yönä oli ollut hurjat kahdeksan keisarinleikkausta, kätilön mukaan niitä on normaaliöinä yksi tai kaksi), emmekä saaneet perhehuonetta – Mies lähti kotiin ja minä jäin odottamaan aamua, jolloin Mies palaisi vierelleni. En pystynyt nukkumaan, kun ei väsyttänyt yhtään.

Käynnistäminen aloitetaan

Aamulla tapasin lääkärin ja kerroin toivovani ettei oksitosiini-tippaa käytettäisi synnytyksen käynnistämiseen. Ystävällinen ja ymmärtäväinen naislääkäri ehdotti käynnistystä ballonki-menetelmällä, johon ilomielin suostuin, toivoen että kohdunsuun mekaaninen ärsytys aikaansaisi supistuksia. Miehen palattua Kättärille oli ohjelmassa porrasnousuja ja käytävämaratoneja, jotta supistukset alkaisivat. Tapasin lääkärin uudelleen iltapäivällä ja sain kuulla ballonkin avanneen kohdunsuuta neljä senttiä. Supistuksia oli, mutta ne eivät olleet riittävän säännöllisiä, jonka vuoksi lääkäri päätti vauhdittaa synnytyksen kulkua puhkaisemalla kalvot (flosh vain kuului, kun lapsivedet lorahtivat koko komeudessaan). Kalvojen puhkaisusta alkoi jokseenkin säännölliset supistukset. 

Avautumisvaihe synnytyssalissa

Iltakahdeksalta meidät siirrettiin synnytyssaliin, siinä vaiheessa olin viisi senttiä auki. Haikaranpesän syntymähuoneessa meidät otti vastaan jo aiemmin synnytysvalmennuksessa tapaamamme kätilö, jonka kanssa kävimme läpi (ideaalitilanteeseen) tekemääni synnytyssuunnitelmaa. Toivoin mm. mahdollisimman luonnollista synnytystä, allasta, lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä ja pystyasennossa ponnistamista. Olin myös kirjannut haluavani lapsen rinnalleni heti syntymän jälkeen, jotta maidonnousu lähtisi käyntiin luonnollisesti. Erityisesti toivoin, että oksitosiini-tippaa ei jouduttaisi käyttämään synnytyksen käynnistämiseen. Altaaseen pääsyn tiesin jo olevan mahdotonta (lapsivesien menosta tässä vaiheessa reilusti yli kaksi vuorokautta), mutta elättelin vielä toiveita lääkkeettömästä synnytyksestä. Toki suunnitelmassa luki myös, että olen avoin kaikille lapsenpäästäjän ehdotuksille ja luotan sataprosenttisesti synnytystä hoitavan kätilön ammattitaitoon.

Iltakymmeneltä huoneessa käväisi esittäytymässä yön ajan työvuorossa oleva kätilö. Pääasiassa saimme olla Miehen kanssa kahdestaan, yö oli kiireinen ja kätilöllä oli muitakin synnytyksiä hoidettavana. Hieman ennen puolta yötä kätilö tutki kohdunsuun tilanteen ja totesi, etteivät supistukset ole riittävän säännöllisiä  jotta ne avaisivat paikkoja. Oli pakko tehdä päätös synnytyksen lääkkeellisestä käynnitämisestä. Tiesin että oksitosiini-tipan myötä supistukset muuttuvat usein merkittävästi kivuliaammiksi. Ja niin tapahtui. Seuraavien kolmen tunnin tapahtumista minulla ei ole kovin tarkkoja muistikuvia, mutta kätilön kirjauksista (ja Miehen kertomasta) käy ilmi, että vajaa tunti tipan aloittamisen jälkeen olen pyytänyt epiduraalin (yhden aikaan yöllä). Sain sen reilut kaksi tuntia myöhemmin – anestesialääkäri oli kiireinen ja minua ennen jonossa oli useita synnyttäjiä.

Muistamattomien tuntien aikana olen mm. oksentanut ja tärissyt synnytyshorkassa. Imppasin kyllä ilokaasua, mutta se ei auttanut tauottomien supistusten aiheuttamaan kipuun. Anestesialääkäri oli käynyt huoneessa, tervehtinyt, esittäytynyt, tutkinut pistoalueen, laittanut kanyylin, tuikannut kanyyliin epiduraalin ja poistunut, kaikki tämä tapahtui ilman että näin lääkäriä lainkaan – en yksinkertaisesti saanut silmiäni auki. Epiduraali ei poistanut kipuja, mutta se vei terävimmän kipuhuipun, jonka ansiosta pystyin keskittymään hengittämiseen ja mikä tärkeintä, sain levättyä hetken. En ollut nukkunut reiluun kahteen vuorokauteen. Myös Mies lepäsi hetken säkkituolilla torkkuen.

Puoli viideltä kätilö tuli tarkistamaan kohdunsuun tilanteen. Kätilö tiedusteli tunnenko tarvetta ponnistaa. En osannut vastata ”mistä minä tiedän miltä se tuntuu”, ihmettelin ääneen. Yritin käydä vessassa pissalla siinä onnistumatta. Syynkin tajusin muutamaa minuuttia myöhemmin, kun kuulin ”pää näkyy jo” lauseen reisieni välistä. Kätilö kysyi haluanko pysyä sängyssä vai jaksaisinko ponnistaa jakkaralla. Kerroin haluavani ehdottomasti jakkaralle. Näin tapahtuikin. Huoneeseen hälytettiin toinen kätilö (näin ymmärtääkseni toimitaan ainakin Kätilöopistolla aina). 

Ponnistusvaihe

Ponnistusvaihe alkoi klo 4.55. Minä istuin synnytysjakkaralle, mies piti kiinni kainaloideni alta ja kätilö kertoi miten ponnistetaan ja missä vaiheessa ponnistetaan. Tein työtä käskettyä ja neljätoista lyhyeltä tuntuvaa minuuttia myöhemmin syntyi tyttölapsi. Ponnistaminen tuntui helpottavalta, muuta kuvausta siitä on vaikea antaa. Napanuora oli kaksinkerroin vauvan kaulan ympärillä, jonka vuoksi Tyttö oli hieman veltto ja ensirääkäisyä saatiin odottaa muutamia sekunteja. Rääkäisy kuului ja vauva avasi silmänsä. Kätilö hinkkasi vauvaa pyyheliinalla ja mies leikkasi napanuoran. Nousin sänkyyn ja vauva nostettiin vatsani päälle, josta pikkuriikkinen, tummansinisillä silmillä varustettu lapsukainen ryömi päämäärätietoisesti rinnalle nauttimaan ensimmäiset tipat kolostrumia. Vauva nautiskeli ternimaitoa tunnin verran, jonka jälkeen Mies meni punnitsemaan, mittaamaan ja pesemään vauvan kätilön kanssa. Minä jäin sänkyyn synnyttämään istukan, jota ei tarvinnutkaan synnyttää sen tullessa itsestään ulos. Tämän jälkeen synnytystä hoitanut kätilö tutki mahdolliset vauriot. Varsinaisia repeämiä ei ollut, pari pikkunirhaisua vain ommeltiin ja tikkien kokonaismääräksi jäi kolme. Tikkaamisen jälkeen kätilö tutki kohdun supistumista ja vuodon määrää painelemalla vatsaani. Tästä voidaan käyttää termiä synnytyksen inhottavin osuus. Kohdun painelu sattui penteleesti, mutta kesti onneksi vain pari hassua minuuttia. 

Mitä syntyi ja miltä se tuntui

Syntyessään Tyttö painoi 3100 g ja oli 50 cm pitkä. Kolmekuukautisneuvolassa painoa oli 6765 g ja pituutta 64 cm. Pikkuriikkinen vauva kasvaa hillitöntä vauhtia – suurin osa tällä hetkellä käytössä olevista vaatteista on kokoa 70 cm. Pyöreäposkisella tytöllä ikää nyt reilut viisitoista viikkoa.

Kuten aiemmin mainitsin, annoin heti synnytyksen jälkeen kokemukselle arvosanan 9. Jos arvosanaa kysyttäisiin nyt, antaisin täyden kympin. Vaikkei juuri mikään mennyt kuten ideaalitilanteen synnytyssuunnitelmaan olin kirjannut, oli synnytyskokemus positiivisella tavalla ikimuistoinen. Ja kyllä, tietysti se sattui. Kivusta ja pitkittyneestä synnytyksen käynnistymisestä ja synnytyshorkasta ja oksentamisesta ja ihan kaikesta ikävästä huolimatta – voisin tehdä sen koska tahansa uudestaan. Olin Kätilöopistolla torstaista maanantaihin, kaksi päivää ennen synnytystä ja kaksi päivää synnytyksen jälkeen, eikä mieleen jäänyt mitään negatiivista. Noiden päivien aikana tapasin kymmeniä kätilöitä, kaikki ammattitaitoisia ja sydämellisiä ihmisiä, joiden käsittelyssä oli turvallista olla. Emme saaneet perhehuonetta yhdeksikään yöksi, mutta se ei loppujen lopuksi haitannut – ensimmäisen yön olin huoneessa yksin, seuraavan yön synnytysalissa Miehen kanssa ja sitä seuraavat kaksi yötä kahdestaan Tytön kanssa. Kahden hengen huoneen toiseen sänkyyn ei siis tänä aikana majoittunut kukaan ja päivät Mies sai viettää kanssamme. 

Lapsivuodeaika sairaalassa

Viikonlopun aikana sairaalassa kävi vierailulla (Kätilöopistolla vierailuaika on klo 18-19) sekä ystäviä että sukulaisia. Olin heti synnytyksen jälkeen täynnä energiaa, eivätkä vierailut väsyttäneet. Pääasiassa päivät sairaalassa kuluivat uutta perheenjäsentä tuijottaessa. Imetys lähti käyntiin hienosti, oman tulkintani mukaan erityisesti kolmen tekijän vuoksi: positiivinen ja optimistinen asenteeni imetykseen, ammattitaitoisesti ohjaavat kätilöt sekä hyvinvoiva vastasyntynyt, joka oli koko ajan rinnalla. Plussaa tietysti myös (kätilön sanoin) ”anatomisesti hyvänmallisista” nänneistä. Maito nousi Tytön aktiivisen imemisen nostattamana myöhään sunnuntai-iltana ja koko seuraavan yön neiti söi. Puoliltapäivin maanantaina 10.12., heti lastenlääkärin tarkistetuksen jälkeen, olimme valmiita lähtemään kotiin. Tytön paino oli laskenut ainoastaan kaksi prosenttia, tähän varhaisessa vaiheessa nousseella maidolla lienee ollut sormensa pelissä.

Kotiinlähtiessä en ollut nukkunut viiteen yöhön, eikä minua edelleenkään väsyttänyt. Siinä vaiheessa vielä ajattelin, että lähipäivinä tulen olemaan kuolemanväsynyt. Jostain syystä – kaiketi imetyshormonien ansioista – väsymystä ei koskaan tullutkaan.

Mikä nauratti

Loppukevennyksenä hauskimmat hetket. Heti vauvan syntymän jälkeen kätilöt hihkuivat napanuoran olevan pisin koskaan näkemänsä. Kätilöopiston synnytyssaleissa on jatkuva vedonlyönti käynnissä – jos synnytystä hoitava kätilö törmää yli metrin mittaiseen napanuoraan, tulee hänen tuoda työporukalle kakku. Hetkeä myöhemmin kätilöt kaivoivat esiin mittanauhan ja tarkisteivat napanuoran pituuden: 98 cm. Synnytystä hoitavan kätilön kollegat jäivät sillä kertaa ilman kakkua. 

Toinen erityisen huvittava hetki liittyy Mieheen. Synnytyksen jälkeen sängyllä maatessani vauva rinnalla, Mies istui vieressäni. Ihmeteltiin yhdessä miten pikkuriikkinen otus sieltä tulikaan. Ihmettely keskeytyi Miehen valittaessa miten huonossa asennossa oli ollut koko ponnistusvaiheen ajan. Selkään oli sattunut. 

Kommentit (3)
  1. Vau, tuo Bebesin lista on kätevä ja kattavankuuloinen! Kiitos linkittämisestä, perehdyn paremmalla ajalla…

  2. Katie, kiva jos postauksesta on apua oman synnytyssuunnitelman hahmottamisessa! Itse käytin jäsentelemisessä tätä Bebesin sivuilta löytyvää pohjaa, siitä oli ajatustyötä tehdessä valtava apu.  

    Taidan kirjoittaa vielä jatkoblogauksen siitä, miltä tuntui tajuta, ettei synnytys vesien menosta huolimatta käynnistynytkään luonnostaan. Raskausaikana luin kaiken (…) synnytyksistä ikinä kirjoitetun, jotta pystyin muodostamaan käsityksen siitä, mitä kaikkea voi tapahtua, miten voin itse vaikuttaa synnytyksen kulkuun ja miten toivoisin asioiden ideaalitilanteessa menevän. Luonnollisuus on minulle muillakin elämänalueilla valttia, jonka vuoksi tuntui luonnolliselta ajatella synnyttämään luodun kehon hoitavan homman ilman, että siihen tarvitsee lääketieteellisesti puuttua. Toisin kävi tällä kertaa, mutta usko naisen synnytysfysiikkaan elää edelleen mielessäni vahvana. 

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *