kuka minä?

Oon tosi huono tiivistämään itseäni. En osaa enkä tykkää asettaa raameja minuudelle. Koen että subjektiivinen minäkokemus voi vaihdella päivittäin, jopa hetkittäin. Luulen kuitenkin että lähimpänä totuutta oleva vastaus löytyy arkipäivästäni ja siitä mistä se koostuu. Mitkä asiat nostattavat suupieliäni tai mikä saa oloni tukalaksi.

Olen puhuja. Selvitän, jäsentelen ja käsittelen asiani puhumalla. Joko itsekseni tai toisen osapuolen kanssa.  Vihaan mennä nukkumaan tietäen että rakkaan ihmisen kanssa syntyi kitkaa erimielisyyksistä. Kommunikaatio on mielestäni tehokkain tapa välttää konfliktit.

Menen ja teen, vaikka pelottaa. Näen vieraat ja epämukavat tilanteet sekä valtavina opinahjoina että kasvun hetkinä. Jos se ihan vähän pelottaa, on se ennemmin koettava kuin jätettävä tekemättä. 

Olen aina ollut aktiivinen monien urheilulajien muodossa eikä liikunta ole menettänyt paikkaansa elämässäni vieläkään. Olen aina ollut ryntäämässä poikien kanssa pelaamaan jalkapalloa, korista, sählyä tai pesäpalloa, juossut paljon tai treenannut salilla. Hikoileminen on yksi tärkeimmistä coping-keinoistani. 

Selviytymismekanismeista puheen ollen: musiikki, tanssi, rytmillisyys ja vartalon liikkeiden istuttaminen tahtiin on valtava osa mun identiteettiä. Kauneinta, vapauttavinta ja voimaannuttavinta on sensuelli, hikeä tihkuva, kehon soljuminen ja sulauttaminen musiikkiin peilin edessä pelkissä alusvaatteissa. Mielestäni jokaisen tulisi tehdä niin säännöllisin väliajoin. 

Olen kasvanut hevostallilla, omistanut hevosen ja kilpaillut sekä este- että kouluratsastuksessa. Vaalin tallilla vietettyjä vuosiani ehkä enemmän kuin mitään muuta tähän astista elämäni ajanjaksoa.

Elän yleispätevän ahdistuksen kanssa. Kävelemme käsi kädessä ja koen tärkeäksi kuunnella mitä hänellä on sanottavanaan, tosin vain tiettyyn pisteeseen saakka. Vuorovaikutus meidän kahden välillä toimii nykypäivänä paremmin kuin koskaan aiemmin mutta hyväksyn että sen pisteen määrittäminen on ikuisuusprojekti. 

Mun äiti on mun bestis.

Rakastan rakkautta. En tiedä mitään kauniimpaa kuin kaksi ihmistä jotka rakastavat toisiaan. Ei ole mitään kauniimpaa. Pohdin paljon millaista elämä on kun sen jakaa toisen kanssa. Kun arki tuntuu siltä, ettei olisi missään muualla mieluummin. 

Mulla on sanoinkuvailemattoman voimakas tunne siitä, että elämä kuljettaa mut just sinne missä mun kuuluu olla. En usko uhriutumiseen, jokainen olkoon vastuussa omasta elämästään mutta minun tulee toteuttaa omaa elämääni niiden asioiden kautta jotka resonoivat minun kanssani Minun kuuluu tehdä niitä asioita jotka intuitiivisesti johdattavat minua, niitä asioita jotka sytyttävät minussa liekin ja saavat mun sielun hehkumaan. Kun nämä asiat toteutuvat, tiedän että olen menossa oikeaan suuntaan.

 

.<3.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *