Vaikka mitä väittäisi, ihan varmasti lapsen saamisessa mietityttävät myös oman kehon kokemat muutokset. Toisille se on isompi juttu, toiset osaavat suhtautua siihen rennommin. Itse sijoituin varmaan johonkin välimaastoon. Kun raskauden aikana painoa rupesi kerääntymään ja vatsa paisui paisumistaan, mietin, ettei tästä voi kyllä kovin vähin ”vaurioin” selvitä. Ja heikkoina hetkinä surin sitäkin asiaa. Näin jälkikäteen on tietysti tosi helppo ajatella, että surin turhaan, sillä kehoni palautui todella hyvin.Vaikka terve lapsi on niin monta kertaa tärkeämpää kuin hoikka vyötärö, en todellakaan ole niin kypsä ja sinut itseni kanssa, ettenkö huokaisisi välillä salaa helpotuksesta, kun pääsin niin vähällä.

Tässä on keskivartaloni tänään, noin vuosi synnytyksestä. Alla vertailun vuoksi sama masu aivan raskauden alkumetreillä. Painoa yläkuvassa noin kaksi kiloa enemmän kuin alakuvassa. Molemmat kuvat on otettu aamulla.

Kyllä sen samaksi tunnistaa, ei epäilystäkään. Suurin ero on navassa ja vatsanahkan kimmoisuudessa. Napani on saanut tuollaisen hassun lipan! Jos olen konttausasennossa, jolloin vatsa siis roikkuu alaspäin, ja vedän napaa selkärankaa kohti, en saa sitä enää yhtä littanaksi, kuin ennen raskautta. Vatsanahka menee tällöin myös vähän ”ryttyyn”. Mutta siis ulkopuolinen ei varmaan huomaa mitään eroa.

Sektiolla kun synnytettiin, ei toosa kokenutkaan mitään kummempia muutoksia. Varsinkin nyt kierukan laiton jälkeen, kun hormonitasot ovat tasapainossa eikä imetyksestä johtuvaa estrogeenivajausta enää huomaa limakalvojen kuivuutena, se tuntuu ihan samalta vanhalta värkiltä. Sektiosta sai toki mukaansa ison haavan tuohon vatsan puolelle. Se näyttää nykyään tältä:

Ei todellakaan paha. Se on lisäksi niin alhaalla, että pikkuhousujen tai bikinien alta se ei näy, tuossa kuvassa olen laskenut pöksyn reunaa. Se on ehkä luonnossa vähän punaisempi kuin tässä kuvassa, mutta todella siisti siis joka tapauksessa. Leikkaus on selvästi tehty vähintään kahdessa vaiheessa, sillä noin sentti tuon arven yläpuolella tuntuu ihon alla toinen arpi. Se oli paranemisvaiheessa myös kipeämpi kuin tämä näkyvä. Se on molemmista reunoista vähän leveämpi ja tuntuu selvänä kohoumana. Kumpikaan arvista ei ole ollut enää pitkään aikaan kipeä, vaikka niitä painelisikin, mutta tuntoaistimus on niissä vähän outo. Pitkään koko alavatsan seutu pinnasta oli puutuneen tuntuinen, sillä hermosto ei ollut vielä palautunut haavojen kohdalta. Nykyään puutuneisuuden tunnetta on iiiiihan pikkuisen. Melko pian leikkauksen jälkeen haavan ympäristöä (ja myöhemmin haavan päältäkin!) piti alkaa hieroa, jotta ei muodostuisi kiinnikkeitä. Minulle on epäselvää, tuliko niitä vai ei, sillä en ole koskaan nähnyt moisia. En ollut ahkerin hieroja, sillä se puistatti minua niin paljon, mutta kyllä sentään melkein joka päivä yritin ainakin vähän tehdä jotain asian eteen. Nyt kun ihoa arven päältä liikuttaa sivuttain, menee iho eri tavalla poimulle, kuin muualla, joten ehkä jotain lievää kiinnikkeiden muodostumista sitten pääsi tapahtumaan.

No entäs muu kroppa sitten? Raskaus kuitenkin vaikutti päästä varpaisiin. Hiukset ja iho tuntuvat samanlaisilta, kuin ennen raskautta. Tukkaa lähti jossain vaiheessa runsaammin, mutta ei niin paljoa, että se olisi näkynyt. Uutta tukkaa kasvaa otsan molemmin puolin hassuina tupsuina, niin että näyttää, kuin olisin nyrhännyt joskus itselleni hyvin lyhyen otsiksen! Ripset ovat edelleen lyhyemmät, vähemmän kaarevat ja hennommat kuin ennen raskautta. Raskauden aikana kasvaneet vatsakarvat katosivat. Onneksi! 😀 Näkö tuntuu huonontuneen vähän, mutta imetän edelleen, joten se saattaa vielä palautua. Kasvoni näyttävät vanhemmilta, sillä olen saanut näköjään pysyvät silmäpussit (vaikka nukun nykyään yli seitsemän tuntia yössä) sekä lievät ”marsuposket”. Ihoni on siis leukalinjan molemmilta puolilta veltompi, ja jos lasken leukaa, muodostuvat (omasta mielestäni tosi ärsyttävät) pussit. Rintojen muutoksesta ei vielä täysin tiedä. Imetän nykyään neljä kertaa vuorokaudessa, ja olemme Napukan kanssa pikkuhiljaa vähentämässä määrää. Tavoitteena on pärjätä pelkällä aamu- ja iltaimetyksellä, kun Miehellä kesäkuun lopulla alkaa loma.Rinnat tuntuvat kuitenkin jo nyt selvästi erilaisilta, kuin täysimetyksen aikaan. Kuppikokoni on pienentynyt ihan selvästi ja rinnat muutenkin tuntuvat tosi kevyiltä ja ”ontoilta”. Mitään herumisen tunnetta tai pakotusta en ole tuntenut pitkään aikaan. Välillä mietin, tuleeko niistä enää edes mitään, vai hengaileeko Napukka vaan vanhasta tottumuksesta aterioiden päätteeksi tissillä! Lantioni tai jalkapöytäni eivät tunnu muuttuneen raskauden myötä. Myös ryhti näyttää samalta, toki kiinnitän syvien vatsalihasten aktivoimiseen ja alaselän neutraaliin asentoon enemmän huomiota, kuin ennen. Erityisesti käsiä ylös nostaessani, esimerkiksi hiuksia laittaessani tai paitaa pukiessani, joudun erikseen keskittymään, etten päästä mahaa pullahtamaan harjanteeksi. Erkauma pieneni nopeasti, ja nykyisin, kun vaan muistan napata hyvän tuen syvistä vatsalihaksista, pystyn kohdistamaan pitkiin vatsalihaksiinkin jo aika paljon rasitusta. Tässä varmasti auttoi hyvä joogaopettaja sekä salitreeni ennen ja jälkeen synnytyksen. Suonikohjut luojan kiitos hävisivät synnytyksen jälkeen lähes kokonaan, ihan vähän minulla oli niitä jo valmiiksikin. Kaikki pigmenttimuutokset (lähinnä nännipihat ja linea negra) katosivat pikkuhiljaa.

Siinä ne taisivat sitten olla. Kaiken kaikkiaan tunnun ja näytän hyvin samalta, kuin ennenkin. Suurin muutos on varmasti kasvojen vanhenemisessa. Mutta ehkä on ihan ok näyttää jo aikuiselta, kun kerran täyttää tänä vuonna 35. 😉