Juurihoito!!

 

Ei, ei se kirja, vaan se hammaslääkärin tekemä toimepide. Nyt. Ihan kohta. Vartin päästä? Puolen tunnin päästä?

Odotushuoneissa on jotain käsittämättömän kuumottavaa, vaikka ei olisi menossa edes mihinkään ikävään toimenpiteeseen. Ja nyt kun vielä ON, en todellakaan haluaisi kuulla, että lääkäri on vähän myöhässä, istu vain odottamaan. Ja siis tämä ei missään nimessä ole mikää moite hammaslääkäriä kohtaan, ymmärrän kyllä, että joskus meneekin pidempään kuin alkuun näytti. Tuskasteluni on samanlaista kuin vaikkapa sadesäästä valittaminen.

Voisi varmaankin sanoa, että pelkään hammaslääkärikäynejä. Selviän kyllä ihan normaalihoidossa, en tarvitse rauhoittavia tai nukutusta, mutta kyllä silti melko hankalaa on. Olen monesti itkenyt hammaslääkärin tuolissa, en siis koskaan kivusta (okei paitsi lapsena, jolloin ei vielä käytetty puudutteita paikkaushommissa), vaan ihan vaan paniikkiani.

Tosi noloa. Tiedän. Aikuinen ihminen ja kaikkea.

 

Minusta tuntuu, että hammaslääkärille mennessäni taannun noin kymmenvuotiaaksi lapseksi. Ja se alkaa nimenomaan odotushuoneessa. Oikein ei saa keskityttyä mihinkään muuhun, vilkuilee kelloa, kuuntelee epäilyttäviä ääniä ovien takaa ja säpsyy aina kun jokin niistä aukeaa. Kädet tärisevät. Vessahätä. Suu kuivaa. Onnistun kyllä näyttämään varmaan melko tyyneltä. Ja kaikilla on niin paljon keskittymistä omaan tilanteeseensa, ettei kukaan luultavasti edes katso.

Olen aina koettanut pitää hampaistani huolta, hyvin hyvin harvoin jää joko ilta- tai aamuharjaus väliin. Xylitolia pyrin ottamaan ruokailun jälkeen. Lankaan -krhm- säännöllisen epäsäännöllisesti ja koetan pitää ateriarytmistä kiinni. Silti reikiä aina välillä tulee, ja nyt kun olin vitkutellut tarkastukseen menoa niin kauan, oli yksi äitynyt juurihoidettavaksi asti.

Tämä on nyt neljäs ja toivottavasti viimeinen kerta, kun tätä hammasta huolletaan. Pitäkää peukkuja!!