Paluu yliopistolle?
Pari päivää sitten lähetin korkeakoulujen yhteishaussa hakemuksen logopedian opintoihin.
Siis mitä?!
Edellisenä päivänä ei minulla ollut tällaisesta suunnitelmasta vielä hajuakaan. Koko hommaa voisi siis kutsua vähintäänkin spontaaniksi. Olin kyllä miettinyt yliopistolle palaamista aiemminkin, mutta käsityötiedettä lukemaan! Sitä olin harkinnut jo ennen sapattivapaalle jäämistä, mutta silloin homma torppaantui siihen, että erillisopintojen hakijoiden kiintiö oli niin käsittämättömän pieni. En siis jaksanut uskoa, että kannattaisi edes vaivautua. Nyt, kun itsetuntoni on jotain ihan muuta, kuin noihin aikoihin, olen päättänyt laittaa hakemuksen menemään sinnekin, sillä kuten Mies sen sanoi: Jotkut nekin paikat saavat. Miksi en se voisi olla minä?
Molemmissa koulutusohjelmissa hyvä homma on se, että mitään pääsykoekirjoja ei ole. Minulla ei todella ole päivissä niin paljoa vapaata, että ehtisin päntätä. Varsinkin, kun nämä molemmat haut ovat vähän tällaisia käydään nyt kääntämässä tämäkin kivi. En siis ihan varsinaisesti usko pääseväni, enkä rakenna tulevaisuuden suunnitelmia juurikaan sen varaan. Käsityötieteellisessä ei ole edes pääsykoetta, vaan opiskelijat valitaan (mielestäni täysin absurdi ajatus!!) motivaatiokirjeen perusteella. Logopedian pääsykokeeseen ei ole mitään opiskeltavaa materiaalia, vaan pääsykoe on (no, ainakin viime vuonna oli) lähinnä loogista ajattelua ja luetun ymmärtämistä mittaava.
Käsitöitä olen opettanut jokaisena luokanopevuotenani ja se on suuri kiinnostuksen kohteeni muutenkin. Tässä kun tulevaa töihinpaluuta ajattelen, voisi juurikin käsityöopen homma sopia minulle luokanopen hommaa paremmin. Enkä siis välttämättä tarkoita, että opettaisin edes koulussa. Ehkä jossain työväenopistolla tai vaikka pitäisin jotain kässäkerhoja… Käsityötieteen opinnot siis olisivat aika perustellut.
Mutta mistä tämä logopedia-homma nyt sitten tuli? Äitini tässä ihan muutama päivä sitten laittoi viestiä, että tällä hetkellä puheterapeuteista on pulaa työmarkkinoilla. Hänen mielestään se ammatti saattaisi sopia minulle. Sanoin tämän ääneen Miehelle, ja yhtäkkiä olimme molemmat vakuuttuneita, että minun pitäisi ainakin hakea! No, siinä ei kauaa tullut aikailtua, kun olin jo laittanut hakemuksen menemään. Huh mitä toimintaa! 😀
Minulla on nyt kuukausi aikaa saada kirjoitettua se käsityötieteiden motivaatiokirje. Siihen tarvitsen ehdottomasti enemmän aikaa, kuin mitä Napukan päikkäreiltä saan. Enhän ole kirjoittanut mitään akateemista ikuisuuksiin! Täytyy siis saada Miehen kanssa sovittua minulle pari vähän pitkäjaksoisempaa hetkeä keskittyä siihen. Ehkäpä menen oikein yliopiston kirjastoon kirjoittamaan!
Mutta mitä sitten, jos saisin opiskelupaikan ensi syksylle? Emme olleet todellakaan ajatelleet laittaa Napukkaa vielä hoitoon. Tarkistin, millä eri syillä opiskelujen aloitusta voi lykätä, ja perhevapaista ainoastaan äitiysvapaa ja vanhempainvapaa mainittiin. Tarkoittaako se siis, että hoitovapaa ei ole riittävä syy…? No, jos kävisi niin, että minut valitaan, täytyisi aiempien opintojeni korvaavuuksista kuitenkin keskustella opintoneuvojan kanssa, siinä samalla voisi sitten pohtia tätäkin asiaa. Päätän siis aktiivisesti, että en murehdi vielä siitä! :) Voihan olla, että puolen vuoden päästä olisin jo ihan valmis siirtymään kotiäitiydestä eteenpäin.
Jonkin verran kyllä jännittää!