Merenneidon kammarissa

Neuvolapettymys

Joka puolelta kuulee, että vanhemmuuteen (no, elämään kai ylipäänsä) kuuluvat myös pettymykset ja niiden sietäminen. Että asiat, joita on etukäteen odottanut ja fiilistellyt, voivat osoittautua laimeammiksi tai jopa ihan kamaliksi. Meitä koetetaan varoitella rakentelemasta liian ruusuisia kuvitelmia esimerkiksi imetyksestä, vauvan kanssa kotona olemisesta, leikki-iästä, tai no, ylipäätään mistään. Olen yrittänyt parhaani mukaan pitää näissä asioissa […]

Joulua odotellessa

Joulua odotellessa

Minä olen ehdottomasti jouluihminen. Olen jo tehnyt siskon kanssa piparkakkutalon, harjoitellut piparikoristuksia, leiponut torttuja ja askarrellut kotiimme minulle ja Miehelle yhteisen pussijoulukalenterin. Glogiä on tullut juotua ja joululauluja kuunneltua, riisipuuronkin olen jo pariin otteeseen keittänyt ja kynttilöitä poltan lähes päivittäin. Olen aina rakastanut joulun salaperäisyyttä ja tunnelmallisuutta, odotuksen kutkuttavuutta ja valmistelujen tuomaa fiilistä. Lapsena tietysti odotti kaikista […]