Kolmas kerta toden sanoo…?

Kolmas kerta toden sanoo…?

Aiemmissa kirjoituksissani olin kertonut lapsettomuudestani ensimmäisessä liitossani. Ensin ensimmäisestä silmiä avaavasta lapsenyritysvuodesta, sekä sitä seuranneista lapsettomuushoidoista, tai lähinnä niiden yrityksistä. Jäin siihen, että pääsimme exäni kanssa IVF-jonoon, joka on julkisella puolella kaikille sen 6kk.  Tuossa jonossa ollessamme me erosimme. Miehen tavattuani kerroin hänelle jo hyvin pian lapsettomuudestani sekä palavasta halustani päästä äidiksi. Miehellä siis on […]

Merenneidon kammarissa

Vauvahaaveista ja pettymyksistä #2

Ensimmäinen vuosi lapsen yrittämistä oli siis mennyt, ja pääsimme exän kanssa terveyskeskuslääkärille juttelemaan aiheesta. Olin ladannut valtavasti odotuksia tuolle tapaamiselle ja minua myös jännitti aika lailla. Meiltä kyseltiin kaikki perusjutut, liittyen terveyteen, elämäntapohin, minun kuukautiskiertooni yms. Olin lukenut monestakin lähteestä, että kunnallisiin tutkimuksiin pääsee, kun on takana se vuosi yrittämistä. Siksi olinkin tyrmistynyt kun lääkäri […]

Mitä lahjaksi Miehelle, jolla on jo kaikkea?

Mitä lahjaksi Miehelle, jolla on jo kaikkea?

Miehellä on kohta synttärit. Hän on minua kohtaan aina äärimmäisen huomioiva, antelias ja hoksaava, joten haluan ehdottomasti tehdä hänen syntymäpäivistään ikimuistoisia. Olemme tähän mennessä viettäneet vasta yhdet synttärit, ja ne olivatkin kyllä (vaikka itse sanonkin) todellinen menestys! En ole rikas, enkä muutenkaan yleensä anna lahjaksi mielelläni mitään kallita tavaroita. Olen aina tykännyt panostaa enemmän elämyksiin. […]

Vauvahaaveista ja pettymyksistä #1

Vauvahaaveista ja pettymyksistä #1

Olen halunnut äidiksi jo kauan. Lilynkin löysin ensimmäisen kerran vauvasuunnitelmieni alkumetreillä, kun halusin ahmia kaiken raskauteen ja vauvoihin liittyvän mitä netistä löysin. Täältähän löytyy paljon aiheita käsitteleviä blogeja. Vertaistukea sain muutamista vauvakuume-blogeista. Ajattelin, että sitten kun minäkin teen sen positiivisen testin, ryhdyn kirjoittamaan omaa pientä blogiani tänne. Unohdin Lilyn kuitenkin moneksi vuodeksi, ehkä jonkinlaisena reaktiona […]