Ensimmäinen kolmannes, check!

Kanssani lähes päivälleen etenevä neila listasi blogissaan ensimmäisen raskauskolmanneksen oireitaan, joten minäkin päätin.

Ensinnäkin, olen niiiiiin onnellinen, että tuo eka komannes on nyt lusittu! Tällä hetkellä fiilikset ovat, etten kyllä enää koskaan halua tulla raskaaksi uudelleen. Miehelle juuri eilen illalla tästä vitsailinkin, että saapa sitten nähdä, miten nopeasti aika kultaa muistot…

Ennen testin tekemistä minulla oli takaraivossa pikkuinen epäilys, että tästä kierrosta olisi saattanut tärpätä. Siis ihan pikkuinen. Ennen kuukautisia rintani aristavat normaalistikin, ja olinhan lukemattomat kerrat jo ollut varma, että nyt aristus on jotenkin erilaista. Juhlimme Miehen synttäreitä testiä edeltävänä iltana, ja huomasin, että illan mittaan minun oli melko vaikea pysytellä virkeänä, olokin oli jotenkin vähän huono. Laitoin nämä kuitenkin viinin piikkiin. En ollut suunnitellut testin tekoa vielä. Seuraavana päivänä Mies lähti poikiansa moikkaamaan toiseen kaupunkiin. Aamulla vessaan mennessäni tein päätöksen, oloni on niin erityinen, että hitsi vie teen nyt sen testin! Kun plussaviiva ilmestyi, laitoin Miehelle melko laknoisen viestin ”Jahas, mä olen näköjään raskaana.” 😀 Ensimmäisenä aavistin siis raskauden korvieni välistä! En osaa täsmällisesti kuvata, mitä se oli, mutta jonkinlaista samaa ärtymystä ja melankolisuutta kuin ensimmäisissäkin raskauksissa heti alkuun. Toki olin iloinen, varsinkin kun Miehen kanssa ryhdyimme fiilistelemään asiaa (hän oli taas arvannut, kuten joka kerta!).

Testin jälkeen eli 5. viikolla hiljalleen voimistuivat mielialanvaihtelut, väsymys ja pieni kuvotus. Mistään varsinaisesta pahoinvoinnista ei voinut kuitenkaan puhua. Huomasimme Miehen kanssa, että verensokerin vaihtelut aiheuttivat minussa suuria voinnin ja fiiliksen heilahteluita. Vatsani oli sekaisin ja maha tuntui ilmapallolta. Selkääni ja niskaani kivisti. Hengästyin pienimmästäkin ponnistuksesta. Koko ajan tuntui olevan pissahätä. Minulla oli flunssainen olo ja valitinkin Miehelle koko ajan, että olen kipeä. Tähän hän aina vastasi lempeästi, ei kun sä olet raskaana. Opin, että raskaus kuivattaa limakalvoja, minkä seurauksena moni myös saa sen flunssan helposti. Muutaman päivän päästä ei ollut enää epäilystäkään, ettenkö olisi ollut myös flussassa. Tämä teki epämääräisestä olostani vieläkin epämääräisempää, ja minun oli tukkoisuuden takia vaikea nukkua. Olin jo muutenkin todennut, että raskaus aiheutti minulle nukahtamisvaikeuksia. Olin siis väsyneenä, kipeänä ja raskaana varmasti aivan mahtavaa seuraa Miehelle! 😀 (Nyt voi jo vähän hymyillä asialle.)

6.-8. viikko menivät epävarmuudessa. Aiemmista keskenmenoista tuttu alaselän ja alavatsan toispuolinen vihlominen alkoi. Samoin verenvuoto. Meinasin vaipua epätoivoon. Ei kai taas. Liikkuminen lisäsi verenvuota, jonka vuoksi halusin lähinnä käpertyä sänkyyn pienen hauraan alkion ympärille suojaamaan sitä. Tiesin, etten voi mitenkään itse vaikuttaa keskenmenoon tässä vaiheessa. Silti halusin vain maata. Ehkä tarvitsin myös pelolleni ja surulleni tilaa. Kesäloma oli juuri loppumassa, ja Miehen pojat olivat meillä yökylässä. Tämä toi lisähaastetta tilanteeseen. Onneksi olin ollut juuri flunssassa, joten pystyin vetäytymään toipilaisuuden nimissä pois yhteisistä puuhista. Neuvolasta sain ohjeen tehdä kahden viikon päästä raskaustestin. Muuta ei näillä viikoilla vielä voinut. Verenvuotoa jatkui melkein sen kaksi viikkoa, mutta ennen testin tekemistä oli tilanne rauhoittunut. Minulla oli alkanut voimakas hormonaalinen väsymys sekä voimakkaampi etominen. Kun tein positiivisen testin, en siis epäilyt tulosta lainkaan. Mies oli kuitenkin yllätyksekseni todella helpottunut. No, eihän hän voinutkaan tuntea, mitä minä tunsin. 8. viikon jälkimmäinen puoli oli melko tasaista. Olin todella väsynyt ja minun piti pitää tarkkaan huoli, ettei verensokeri päässyt laskemaan, tai kuvotus iski. Vatsa oli rauhoittunut vähän turhankin hyvin, ja alkoi lievä ummetus. Ilmavaivat jatkuivat. Mieli heitteli herkästi etenkin, jos ruokailusta oli kulunut yhtään pidempään. Mies piti minua parhaansa mukaan liikkeessä töittensä ohella, etten väsymyksissäni olisi vain jumiutunut sohvalle. 

Kun 9. viikko alkoi, alkoi kuin puskista kunnon pahoinvointi ja oksentaminen. Olin itsekseni kotona ja ottanut juuri kupillisen vispipuuroa, kun totesin, että nyt pitää muuten mennä vessaan! Ensimmäinen oksentaminen tuntui jotenkin juhlavalta. Lähetin siitä innoissani Miehellekin viestin :D Nyt olin todella raskaana! Aiemmissa, lyhyiksi jääneissä raskauksissani en ollut kertaakaan oksentanut. Riemu kuitenkin oli arvattavasti melko lyhyttä, sillä voimakas pahoinvointi ja oksentamiset veivät loputkin voimat todella nopeasti. Lepääminen tuntui ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta, ja tunsinkin syvää vääryyttä, kun Mies edelleen pakotti minut kävelylle. Hän piti tiukasti kiinni siitä, etten saanut hiipua. Välillä itkin ja protestoin, mutta huomasin kyllä itsekin pian, että ulkona piipahtaminen ja hyyyyvin rauhallinen mummokävely tekivät hetkeksi aina olon vähän paremmaksi. Verensokerista ja juomisesta piti pitää huoli entistä paremmin. Puputin sohvalla maaten sipsejä, suolatikkuja ja marjoja. Joskus meni bulgarian jugurtti hunajatipalla, joskus miniannos kaurapuuroa ja mustikoita. Vaikka söin lähes jatkuvasti, päivän energiasaantini jäi lähes olemattomaksi. Laihduin useamman kilon tuona aikana. 11. viikon alussa  pahoinvointi vielä hetkeksi paheni. Hankin pahoinvoitirannekkeet ja niiden avulla, sekä varmasti myös ajan ollessa kypsä, pääsin eroon oksentelusta. Pahoinvoiti hellitti hiljalleen, vaikka olikin edelleen iltaisin seurana. Pidin rannekkeita koko ajan noin 12. viikon puoliväliin. Paikallaan olo ja ehkä raskaus muutenkin kipeyttivät SI-niveleni ja kärsin selkä- pakarakivusta. Lantionpohjalihakseni olivat ylikireällä, mikä entisestään lyhensti vessassakäyntivälejä, kun rakko ei tyhjentynyt kunnolla. Aloin syödä Miehen ”pakottamana” mangnesiumia.

12.-14. viikkojen aikana oloni parani asteittain selvästi. Ruokahaluni löytyi taas jostain, samoin energiaa tehdä mm. käsitöitä. Minin näkeminen ultrassa nosti mielialaa entisestään ja toi varmuutta ja helpotusta. Selkäkivut vähenivät, kun olin alkanut salilla treenata selkälihaksia. Ensimmäisen kolmanneksen lopulla aloin taas kyykkäämään tangon kanssa.

Viime viikonloppua Mies kertoi raskaudesta pojilleen.

Siirrymme toiseen kolmannekseen <3