Kaksi askelta eteen, yksi taakse…
Tai välillä tuntuu, että yksi eteen ja kaksi taakse. Kun kyse on vauvan nukkumisista. (Ja kyllä, ihan varmasti vielä joskus kirjoitan jostain muustakin!)
Juuri kerkesin edellisessä postauksessa hehkuttaa, miten hyvin meillä menee, mutta nyt taas pari viime yötä ollut täynnä herätyksiä ja yöitkuja, juurikin sitä pinniksen laidalla silmät ristissä roikkumista. Ja päiväunet olivat eilen taas pelkät kolmet puolen tunnin torkut. Huokaus. Mutta kuten Mies minua taas lempeästi muistutti, vauvat on sellaisia. Koetan psyykata itseäni jaksamaan päättämällä, että meillä on kuitenkin oikea suunta noin niinkuin yleisesti ottaen.
Viime yönä tein jännän kokeen, kun Mies oli yötä pois poikiensa luona. Nukuin ensimmäistä kertaa Napukan elämässä eri huoneessa! Olin laittautumassa nukkumaan, kun silmäni osuivat meidän vieraspatjaamme, ja päätinkin hetken päähänpistosta pedata itselleni sängyn olohuoneeseen. Se tuntui tosi jännältä ajatukselta! Olen jo pitkään harmitellut sitä, miten herkästi havahdun ja pysyn hereillä kun kuuntelen Napukan pyörimisiä ja pikkuähinöitä ja samoin tuntuu, että se saattaa häiriintyä jostain minun tai Miehen kyljenkääntämisestä. Vaikka meillä onkin nyt vakiona öisin white noise pikkuisen peittämässä pienimpiä kahahduksia kumpaankin suuntaan. Hiippailin siis makkariin hakemaan petivaatteita ja tarkistamaan vielä, että Napukalla on kaikki hyvin. Sitten kävin olohuoneen lattialle vieraspatjalle nukkumaan ja olo oli kuin yökoululaisella vähintään! Miten jännittävää! Voiko tämä oikeastaan olla edes ihan luvallista ja mitähän ihmettä tästä tulee!? 😀
Sain melko nopeasti unen päästä kiinni, mutta heräsin jo noin tunnin kuluttua Napukan rääkäisyyn. Olin täysin hereillä ja jäin kuulostelemaan itkua. Kellosta totesin, että hänen edellisestä ruokailustaan on kulunut vähän yli viisi tuntia. Olen koettanut pitää välin 6-7 tunnissa, mutta päätin, että käyn imettämässä, mikäli itku ei itsekseen pian laannu. Olin jo noussut ylös ja kävellyt makkarin ovelle, kun Napukka tuntuikin jo rauhoittuvan itsekseen. Jäin kuulostelemaan hetkeksi ja lähdin sitten hipsimään takaisin peiton alle. Ok, hän herää noin parin tunnin päästä uudestaa ja sitten on yösyöttö. Hyvä. Olin saanut pääni tyynyyn kun itku lähtikin uudelleen voimistumaan. Äh. No, kuulostelin hetken ja totesin, että kyllä se yösyöttö taitaa nyt kumminkin olla tässä kohtaa. Nukutaan sitten seuraavaksi pidempi pätkä. Ihan hyvä sekin. Nousin taas ja menin makuuhuoneeseen. Napukka rauhottui taas hieromaan Uni-Pupaansa naamaansa, selvästi unessa. Seisoin epävarmana pinniksen vieressä, mitäs nyt? Tasapainoilin uni-imetyksen (jota en ole harrastanut Napukan kanssa enää aikoihin) ja odottamisen välillä. Olisi kyllä kiva nukkua seuraavaksi vähän pidempi pätkä, joten ehkä imetys olisi hyvä idea. Mutta toisaalta, hän on nyt juuri vaipumassa syvempään uneen, jos häiritsen häntä nyt, ovatko seuraukset katastrofaaliset?? Olin jo kääntymässä kohti makkarin ovea, kun Napukka selvästi taas oli yhtäkkiä lähempänä valvetta kuin unta. Nappasin siis hänet sängyn laidalle imetykseen. Kello oli 22.50. Melko aikainen yöimetykselle, mutta näin se nyt meni. Napukka oli kuitenkin mennyt jo hyvin aikisin nukkumaan.
Menin takaisin väliaikaisvuoteeseeni ja toivoin sormet ristissä, että seuraavan kerran kun herään, olisi kello edes jossain määrin lähellä aamua.
Se oli 2.15. Olin nukahtanut melko pian imetyksen jälkeen, joten olen ehkä nukkunut noin kolme tuntia. Siihen kun laskee sen yhden tunnin ennen imetystä, olisi tässä jo monen äidin normiyön unitunnit täynnä. Olin kuitenkin toiveikas, että minulle niitä kertyy vielä lisää. Kuulostelin Napukan itkua. On melko vaativaa. Odotin pienen hetken jos hän saisi rauhoituttua itse. Ei siltä vaikuta. Koska Napukka tarvitsisi vuorokaudessa enemmän unitunteja kuin nyt on viimeaikoina saanut, en unikouluta häntä nyt, vaan koetan vaan mahdollisimman pienellä puuttumisella auttaa hänet takaisin uneen. Napukka heittelehtii pinniksessä joten tartun häneen lempeästi ja käännän kylkiasentoon. Hän kamppailee hetken, pidän häntä hellästi mutta napakasti paikoillaan. Hän asettuu mutta jatkaa väsynyttä valitusitkua. Istun sängyn laidalle odottamaa, miten tilanne kehittyy. Päätän jo lähteä ja pääsen olohuoneeseen saakka, kun sävy taas muuttuu kiihkeämmäksi. Äh. Odotan hetken. Lähtee tasaantumaan. Menen peiton alle. Menee pari minuuttia ihan hiljaiuudessa. Sitten alkaa taas kiihkeä uni-itku. Kirosana. Ei auta, lähden toistamaan käsittelyn. Samaa häröilyä jatkuu noin puoli tuntia, kunnes totean Napukan todella vaipuneen rauhalliseen uneen. Äkkiä unta palloon itellekin!
Seuraava herätys on tasan viideltä. Napukka kuulostaa siltä, että on pinniksessään täysin hereillä. Eih vielä!! Edellisesti imetyksestä on kuitenkin se kuusi tuntia aikaa, ja koska haluan koettaa maksimoida nyt Napukan unet, käyn nappaamassa hänet pinniksestä ja päätän ottaa viereeni aamuimetykselle. Vaihdan hänelle tässä välissä vaipan, jotta hän ei yhdistäisi tätä liiaksi yöhön, vaikka tarkoituksena onkin saada hänet jatkamaan vielä unia. Käymme yhdessä väliaikaisvuoteeseeni ja annan Napukalle aamumaidon. Tämän jälkeen saan kuin saankin rauhotettua hänet jatkamaan unia vielä taivaalliset puolitoista tuntia! Heräämme siis uuteen päivään täysin asialliseen aikaan, 7.30.
Ei siis mitenkään surkea yö, mutta verrattuna siihen, mihin ehdin jo tottua, ei niin hyvä. Myöhäisemmän aamuherätyksen jälkeen saimme tietysti päivärytmiä siirrettyä vähän normaalimmille urille, mikä on tietysti hyvä. Napukan aamupäikkärit olivat kuitenkin taas vaan sen puolituntia :(
Pidetään peukkuja, jos hän saisi edes toiset jäljellä olevat päikkärit vedettyä vähän pidemmiksi, ehkä sitten selviäisimme vähemmillä yöitkuillakin. Koska mitä paremmat päiväunet, sitä paremmat yöunet.