Kaksi päivää laskettuun aikaan
Alan olla vakaasti sitä mieltä, että lasketun ajan ilmoittaminen tarkkana päivänä pitäisi kieltää. Kun synnytyksen käynnistyminen kerran on sellainen mysteeri kuin on, ja vauvat syntyvät oikeasti aika harvoin sinä laskettuna päivänä, on minusta täysin turhaa odottajien kiusaa edes nimetä mitään yhtä tiettyä päivää. Vaikka joka paikassa kuinka muistuteltaisiin, että vauva syntyy todennäköisimmin plus/miinus 14 päivää lasketusta ajasta, kuka oikeasti VOI olla ajattelematta tuota yhtä tiettyä päivämäärää jonkinlaisena maagisena pisteenä, johon odotukset kulminoituvat?? Voitaisiinko sopia, että neuvolat antaisivat tästä eteenpäin lasketun ajan päivän sijaan viikkona? Eli että vauvan laskettu aika on vaikka viikko 14. Mielestäni voitaisiin vaihtaa tämä näin. ;P
Meillä on tänään tuohon laskennalliseen päivämäärään kaksi päivää aikaa. Siis herrajjestas kaksi! Olen lähes koko raskauden ollut ihan varma, että vauva syntyy ennen tuota päivää, mutta kuitenkin tehnyt suunnitelmia viime viikonlopulle asti. Nyt minulla ei ole kalenterissa sovittuna mitään. Jos bebe ei anna kunnollisia saapumisen merkkejä nyt näiden kahden päivän aikana, olen varma, että minut valtaa huijatuksi tulleen tunne! 😀 Tiedän tietysti, että vauva ei voi ikuisiksi ajoiksi jäädä mahaan, ja viimeistään nyt seuraavien parin viikon aikana pääsemme tapaamaan hänet, mutta lasketun ajan ylittäminen tuntuu jotenkin korvien välissä nyt ihan sietämättömältä!
Kärsimättömyyttäni helpottavat tällä hetkellä onneksi kaksi asiaa. Ensinnäkin nyt kahtena edeltävänä iltana, sekä viime viikolla parina iltana olen tuntenut ensimmäiset ennakoivat supistukset. Eli siis ihan selvää kipua niiden raskauden mittaan tutuiksi tulleiden harjoitussupistusten sijaan, jotka tuntuivat lähinnä vaan epämiellyttäviltä. Joka kerta supparit ovat siis sijoittuneet iltaan ja kestäneet noin vartista tuntiin. Yksittäisen supistuksen kestoa en ole oikein osannut arvioida, nämä eivät ole sillä lailla olleet vielä selkeitä. Ovat alkaneet sellaisina sekunnin kipusäväyksinä jotka suuntautuvat haaroista/alavatsasta ylöspäin ja siirtyneet nyt näinä kahtena viimeisenä kertana sitten enemmän peräsuolen ja alaselän puolelle muuttuen jatkuvammaksi kivun aaltoiluksi. Samalla olen ihan menestyksekkäästi pystynyt seuraamaan leffaa, vaikka olenkin kiljahdellut kivusta ja haukkonut henkeäni, joten voinen päätellä, että en tiedä vielä mistään mitään. Kuitenkin kaikki uusi tuo toivoa, että jotain jossain vaiheessa tapahtuu!
Toinen odottamisessa auttava asia on, että Mies yrittää nyt töissä saada jotain tiettyä projektia vietyä mahdollisimman pitkälle. Tiedän, että hän pystyy paljon rauhallisemmin mielin keskittymään isyyslomaan ja nauttimaan siitä, jos saa duunihommat hyvälle mallille. Haluaisin suoda tämän hänelle. Vaikka Miehen työnantaja kuinka suhtautuu positiivisesti isyyslomiin, hänelle on hyvin vaikeaa jättää muita niin sanotusti pulaan. Nyt Mies siis puskee töitään eteenpäin sisukkaasti niin pitkälle kuin mahdollista, ja jokainen työpäivä, minkä hän ehtii tehdä, tuntuu myös minusta hyvältä, sillä se on pois hänen harteiltaan, kun vauva syntyy.
Kotona meillä on kaikki valmista. Sairaalakassikin on viimein pakattu ja synnytystoiveet (ne vähäiset) listattu. Hankin Facebookin kirppikseltä kahdella eurolla sen kylpytuenkin, minkä tarpeellisuutta pohdin aiemmin. Trikoisen kantoliinankin sitten hommasimme ja pakkasimme tulevaksi jo sairaalaan mukaan. Oma pesukoneemme on asennettu, vauvakirjasta on täytetty kaikki odotusta koskevat osiot, tilkkupeitto ja pari nepparien kiinnitystä vailla ollutta vauvanvaatetta ovat valmiit ja erinäisiä roikkumaan jääneitä kodin järjestelyasioita on saatettu kuntoon. (Eteisessä nököttää edelleen tosin rikkinäinen ompelukone, jolle emme tunnu saavan aikaiseksi tehtyä mitään, vaikka se kuinka vie tilaa ja ärsyttää siinä!) Miehen kanssa yhdessä askartelimme vauvalle mobilenkin!
Nyt ei sitten kai oikein muuta voi, kuin odottaa. Koettaa kerätä voimia, nukkua ja levätä, kuitenkin myös pysytellä aktiivisena ja ulkoillakin. Koettaa nauttia näistä viimeisistä päivistä, kun vauva vielä kulkee niin kompaktisti mukana eikä sen syömisistä tai nukkumisista tarvitse kantaa vielä huolta! :D