Kenelle kertoa ja milloin?
Kun on plussannut, tekee heti mieli kertoa ihanista uutisista koko maailmalle. Tai ehkä kaikkien ei tee, minun kylläkin. Tätä eivät ole muuttaneet edes koetut keskenmenot. Itse olen nimenomaan halunnut, että ainakin lähipiirini ja esimies ovat tienneet surustani ja siten voineet ymmärtää minua paremmin. Minun ei ole tarvinnut kaikkien edessä esittää, että mitään ei olisi tapahtunut. Saan olla rikki. Saan olla poissa tolaltani.
Mies on hyvin ymmärtänyt tämän tarpeen, ja olenkin saanut joka kerta hänen ”siunauksensa” sille, että kerron asiasta jo varhaisessa vaiheessa aika monelle. Keskenmenoista olen kertonut lyhyellä viestillä sitten niille, jotka raskaudestakin ovat tienneet. En ole kokenut tätä mitenkään nolona tai vaivaannuttavana. Olen ihminen, joka haluaa jakaa niin ilonsa kuin surunsakin.
Jostain syystä Mies ei ole halunnut näistä raskauksista kertoa äidilleen, vaikka minun vanhempani ovatkin tienneet. Sisaruksia hänellä ei ole. Ehkä hän ajattelee, ettei turhaa kuormita jo melko iäkästä äitiään, ja kertoo vasta sitten, kun raskaus on edennyt pidemmälle. Minä en ole tästä asiasta häntä halunnut yhtään painostaa, kun kerran olen itse saanut kertoa omalle lähipiirilleni. Ehkä tässä näkyvät myös meidän luonteidemme erot: minä olen hätäinen ja kärsimätön, Mies harkitseva ja rauhallinen.
Tässä meneillään olevassa raskaudessa jouduinkin sitten jo heti plussauspäivänä kertomaan asiasta todella monelle henkilölle. Ystävälläni oli nimittäin polttarit, ja kukaan paikalla olleista ystävistäni ei olisi ikinä uskonut, että nyt vaan ihan sattumalta, jostain muusta syystä en ota kuohuviiniä. Koska en pidä epäilyistä ja kuiskimisista, päätin ihan suoraa sanoa, että tein muuten aamulla positiivisen raskaustestin. Tokikaan en mitenkään kuuluttanut asiaa. Tunsin juhlista morsiamen lisäksi kaksi naista, ja näille kolmelle kerroin henkilökohtaisesti. Koska muut olivat kuitenkin vieraita, ei minua haitannut, vaikka asia tuli sitten yleisemminkin puheeksi. Paikalla oli myös toinen raskaana oleva, joten sekin ehkä vaikutti asiaan. Häissä sitten näkevät, juonko viiniä vai en.
Henkilöt, joiden reaktiot jännittävät minua eniten, eivät ole kuitenkaan kuulleet mistään näistä raskauksista. Kyseessä ovat tietenkin Miehen pojat, sekä meidän molempien exät. Pojille emme halua kertoa, ennen kuin pikkusisaruksen saapumiseen saadaan lisää varmuutta. Teinien ei soisi joutuvan ihmettelemään muuttuvia tilanteita. Teille tulee pikkusisarus. Eikun ei tulekaan! Ei vaan tulee sittenkin, oho, ei kun ei. Hei sittenkin tulee! Toki myös jännitän aivan kamalasti, miten he tulevat uutiseen uudesta perheenjäsenestä suhtautumaan. Hehän asuvat itse toisessa kaupungissakin!
Exille kertominen on sitten aika lailla eri asia. Minun exäni nyt ei ole edes enää sellainen osa elämääni, että hänelle jotenkin erikseen asiasta edes tulisin kertomaan. Hän saa sen jotakin kautta joskus tietää. Todennäköisesti aiemmin mainitsemissani häissä, jonne on siis myös tulossa. Koska hänen kanssaan emme saaneet lasta, enkä tullut edes raskaaksi tutkimuksista ja hoidoista huolimatta, voi asia tuntua hänestä erityisen pahalta. Miehen exä taas on tietenkin kuvioissa paljon enemän mukana, sillä hän on poikien äiti. Missään nimessä en halua, että pojat joutuisivat olemaan se välikäsi, joka kertoo äidilleen. Enkä myöskään, että heidän pitäisi sitä salailla äidiltään. Siksi käytännössä pojille ja heidän äidilleen on kerrottava samana päivänä. Hän ei tule siitä riemastumaan, se on selvää. En todellakaan kadehdi Miestä, joka joutuu tämän asian hänelle kertomaan. Mikäli siis raskaus etenee niin pitkälle.
Vauvahuumassani virkkasin eilen tällaisen hassun käärmeen. Tämä ei ole liian ilmeinen vauva-käsityö, meillä kun on olohuoneessa erilaisia pehmoeläimiä muutenkin. Jotain oli vain pakko päästä tekemään, kun tämä flunssakin painaa, eikä oikein muuta jaksaisi. Pojat tulevat huomenna taas meille, ehkä tämä saa toimia myös pienenpienenä vinkkinä heille :)