Lukuhaaste 2018: Dekkareista
En ole pitkään aikaan päivittänyt lukuhaastekuulumisia. Itseasiassa Napukan syntymän jälkeen en ole lukenyt yhtäkään lukuhaastekirjaa, saatika kirjoittanut kirja-arvostelua. No, ei sinänsä kovin yllättävää. Viisikuisen vauvan kanssa.
Mutta. Olen kyllä lukenut ihan kirjatolkulla. Dekkareita! Tai siis me Miehen kanssa olemme. Luemme toisillemme ääneen, kun Napukka menee nukkumaan, tai kun olemme kahdestaan. Meillä ei olla aikoihin katsottu leffoja tai sarjoja, koska me haluamme lukea ääneen dekkareita! 😀 (Ja ei, tämä ei ole mikään olemme niin sivistyneitä, ettemme halua katsoa mitään passivoivaa roskaa –mielenosoitus, me olemme vaan jääneet dekkarikoukkuun!)
Yllättäen lukuhaastelistallani ei ollut yhtään dekkaria, mutta sormet ovat niin kovasti syyhynneet vaan aina seuraavan rikostarinan kyytiin, että en ole välittänyt. Jotta jotain jäisi käteen itsellekin, koetan muistella tähän listaa, mitä kaikkea olemme vauvavuoden aikana Miehen kanssa lukeneet. Olkoon tämä lukuhaasteen pieni sivupolku.
Hans Rosenfeldt & Michael Hjorth: (Sebastian Bergman –sarja)
– Mies joka ei ollut murhaaja (2010)
– Oppipoika (2012)
– Tunturihauta (2013)
– Mykkä tyttö (2015)
– Hylätyt (2016)
Norjalaisen rappiopoliisin Harry Holen (Jo Nesbø) edesottamukset kävivät minulle liian rankoiksi jo raskausaikana, eikä kuori ole tässä Napukan myötä kyllä yhtään kovettunut, joten siirryimme Ruotsiin toisenlaisen rappiopoliisin pariin. Sebastian Bergman ei oikeastaan ole edes poliisi, vaan kriminaalipsykologi. Kerrassaan rasittava, jopa inhottava, ehdottoman traumatisoitunut. Todella mielenkiintoinen! Tästä pitäisi olla piakkoin seuraava kirja tulossa. Hylätyt jäi niin kuumottavaan vaiheeseen, että emme malta odottaa!
Camilla Grebe: Kun jää pettää alta (2017)
Ruotsissa ollaan edelleen, fokalisoijina poliisi, poliisin konsultti sekä vaatekaupan myyjä. Juoni oli aika ovela, mutta mepä Miehen kanssa arvasimme jo melko alussa homman nimen!
Fred Vargas: Hyisiä aikoja (2015)
Ranskalaista dekkaria, ohhoh! Pieni poliisin murharyhmä selvittelee kymmenen vuoden takaisia tapahtumia, vetää joka kuulustelussa viiniä ja dialogi käy niin sukkelaan, että lukija ei aina ole ihan kärryillä, kuka puhuu. Toimii!
Heikki Valkama: Pallokala (2017)
Kotimaistakin välillä. Tässä esikoisteoksessa vetosi erityisesti Mieheen tapahtumien sijoittuminen Japaniin ja erityisesti minuun tapahtumien sijoittuminen gastronomian maailmaan. Lisää soppaan pari murhaa, hyvä tulee!
Seppo Jokinen:
–Koskinen ja siimamies (1996)
-Koskinen ja raadonsyöjä (1997)
-Koskinen ja pudotuspeli (1998)
-Koskinen ja taikashow (1999)
Sitten ihan kotimaan kamaralla, tarkemmin sanottuna Tampereella. Kostaapeli Koskinen on nuoria naisia vilkuileva, oman vaimonsa joka käänteessä sivuuttava, kuitenkin loppupeleissä rehti ja hyvä poliisi joka kikkailee kollegoineen meillekin tutuissa maisemissa. Tässä sarjassa luettavaa riittääkin vielä reilusti!
Dan Brown: Alku (2017)
Ei varsinaisesti ollenkaan dekkari, mutta jännäri kuitenkin. Brownimaiseen tapaan käsitellään taas vaatimattoman mitäänsanomattomia kysymyksiä, tällä kertaa aiheena ihmiskunnan alku ja määränpää. Tällä kertaa professori Langdonin hengästyttävä pako kauniin ja älykkään naisen kanssa kulkee Espanjan halki. Hauskan lisän tuo stooriin tekoäly Winston.
Edit: Meinasi unohtua vielä yksi! Samuel Davidkin: Esikoisten lunastus (2016)
Helsingin salattuun juutalaismenneisyyteen paneutuvassa dekkarissa pääpoliisi ei kestä nähdä kuolleita ja häviää joka käsikähmän, johon joutuu.
Nyt minulla on viimein meneillään listallekin kuuluva kirja. Katsotaan, milloin saan sen luettua, sillä se ei ole mikään ihan tavallinen kirja! Tätä kirjaa lukiessa täytyy nimitäin kiskoa kaikki maallinen omaisuus pois kaapeista ja syynätä tarkkaan, mikä saa jäädä ja mikä lähteä…;)
Lukuiloa kaikille!
Aiemmin listalta luettua:
Tove Jansson: Muumipappa ja meri