Lukuhaaste 2018: ”Mustat valkeat valheet”
Kuten aiemmin kerroinkin, päätin ottaa osaa pääkaupunkiseudun kirjastojen tämän vuoden lukuhaasteeseen, tosin hyvin karsitulla listalla. 🙂 Tämä on tavallaan myös jonkinlainen uudenvuodenlupaus, sillä harmikseni minun on tullut viime aikoina luettua paljon vähemmän, kuin ennen.
Ensimmäiseksi haluan esitellä teille teoksen lukuhaasteen kohdasta Kirjan nimessä on adjektiivi. Aivan sattumanvaraisesti kirjaston special pokkari -hyllyä selatessani käteeni osui Liane Moriartyn Mustat valkeat valheet (alkup. Big little lies, 2014). Kirjasta on tehty myös HBO:n minisarja, jossa on varsin nimekkäitä näyttelijöitä (mm. Nicole Kidman ja Reese Witherspoon).
Kirjailija on minulle entuudestaan ihan tuntematon, mutta päätin ottaa ”riskin”. Hyvä niin, sillä Mustat valkeat valheet imaisi minut samantien mukaansa! (En siis ollut kuullut aiemmin myöskään tv-sarjasta.)
Hyvin alussa selviää, että joku on kuollut erään alakoulun vanhempien varainkeruuillassa. Kuolemantapauksesta on meneillään rikostutkinta, mutta oliko se murha? Teksti liikkuu useammassa aikatasossa, mikä omasta mielestäni on varsin hyvä tehokeino, mikäli kirjailija osaa hommansa. Ja Moriarty osaa! Siirtymiä on helppo seurata, sillä nykyhetkeä kuvataan lyhyillä otteilla kuulustelupöytäkirjasta. Paikalla olleet vanhemmat eivät oikein tunnu ottavan tilannetta vakavissaan ja selittävät ties mitä juoruja kuulustelussa, mikä saa rikostutkijan turhautuneeksi ja hyvin sekaisin. Miten täiepidemia liittyy mahdolliseen murhaan, entä ranskalainen lastenhoitaja tai erään äidin nilkan nyrjäytys? Varainkeruuillan edeltäneitä tapahtumia kuljetetaan perinteisellä tarinankerronnalla, fokalisoijana on vuorollaan yksi kolmesta päähenkilö-äidistä. Luvut on otsikoitu kertomaan, kuinka paljon ennen varainkeruuiltaa sen tapahtuvat sijoittuvat. Lukijalle ei selviä kuin vasta hyvin lopussa, kuka todella on kuollut ja miksi. Iltaa edeltäneistä tapahtumista on siis todella mielenkiintoista lukea ja koettaa tehdä omia johtopäätelmiä asiasta. Myös kuulustelupöytäkirjan melko ristiriitaiset ja sekavatkin lainaukset saavat hiljalleen tolkkua tarinan edetessä. Mitä lähemmäs H-hetkeä tullaan, sitä hengästyttävämmäksi käy juoni ja kerronta!
Kirja ei ole perinteinen murhamysteeri. Se kertoo paljon tavallisemmista, mutta silti hyvin vaikeista aiheista, kuten koulukiusaaminen, parisuhdeväkivalta, uusperheet ja yksinhuoltajuus. Ehkä voisi sanoa, että kirja kertoo perheistä, niiden dynamiikoista ja vanhemmuudesta. Aivan keskiössä juonen kannalta on kuitenkin koulukiusaaminen. Joku kiusaa systemaattisesti pientä ja arkaa esikoululaistyttöä. Opettajat tekevät kaikkensa, äiti aloittaa noitavainot epäilemäänsä kiusaajapoikaa kohtaan ja muut vanhemmat valitsevat puolia. Kiusaajaksi syytetyn pojan äiti pelkää pahinta mutta koettaa samalla puolustaa lastaan. Toisena pääjuonena kulkee samaisen luokan toisen äidin parisuhde; jäädäkö vai lähteäkö väkivaltaisesta suhteesta, joka on muuten ihan täydellinen?
Myös näitä kahta aihetta kuljetetaan aivan kirjan loppuratkaisuihin asti. Mukaan mahtuu myös teinitytön kapinointia uusperheessä, ystävyyttä, menneisyyden haamuja sekä syntymäpäiväjuhlia. Kaikessa kerronnassa on mielestäni aivan mahtava satiirinen sävy! Moriarty kirjoittaa samaan aikaan nykyvanhemmuudelle ja keskiluokkaiselle tärkeilylle vinoillen, mutta kuitenkin lempeästi ja ymmärtäväisesti kovaosaisimpia henkilöhahmojaan käsitellessään. En oikein keksi, mihin tuntemaani teokseen voisin kirjaa verrata. Siksi minun on myös vaikea arvioida, kenelle kirjaa suosittelisin. Siinä on aikansa tietyn yhteiskuntaluokan ongelmien ilkikurisena kuvaajana jotain aavistuksen janeausteinmaista, toisaalta myös paljon elementtejä chick lit -tyylisistä kirjoista. Omalla tavallaan se on myös trilleri. Ehkä tyydyn toteamaan, että Mustat valkeat valheet on ehdottomasti oivaltavan hauska, mutta samalla myös järkyttävä ja jännittävä. Tätä kirjaa oli hyvin vaikea laskea käsistä!