Maha

Siinä se on, minun mahani. Näyttää ihan viattomalta, eikö? Ei ollenkaan raskausmahalta vielä. Ei muutenkaan siltä, että lähes koko elämäni pyörisi tiiviisti sen ympärillä tällä hetkellä.

Mutta se pyörii.

Tuo maha tuntuu tällä hetkellä päättävän kaikesta, mitä voin tehdä. Siinä yhdistyy sekä tulevaisuuden pidemmät suunnitelmat, että aivan hetkelliset tilanteet. Se on erittäin vahvasti päättävässä roolissa, mitä tulee mielialoihini, uneni määrään ja laatuun, syömisiini, aktiivisuuteeni ja olooni. Oikeastaan se pyörittää tällä hetkellä vahvasti myös Miehen elämää, vaikka hän ”pääseekin” päivisin tuota tyrannimahaa pakoon töihin.

Mahan sisällä kasvaa pieni elämä. Vau-raskauspäiväkirjan mukaan tyyppi on nyt noin kahden senttimetrin mittainen ja painaa pari grammaa. (Jos minun olisi itse pitänyt veikata, heittäisin sen olevan vähintäänkin appelsiinin kokoinen!) Tuo vielä niin pikkuruinen otus on muuttamassa kovaa vauhtia lähes koko elämääni. Se tekee minusta äitiä, ihmistä joka on vastuussa toisesta ihmisestä. Vaikka olen itse jo yli 30, olen varma, että oma äitini edelleen jossain määrin kantaa huolta minusta. Minustakin on tulossa sellainen. Lisäksi se on tekemässä minusta ja Miehestä ihan uudenlaisen tiimin, se on tekemässä meistä vanhempia. Mies on toki isä jo nyt, mutta tämän lapsen myötä meistä tulee yhdessä vanhempia. Me olemme sidotut toisiimme sen jälkeen paljon vahvemmalla siteellä, kuin vaikka avioliitto voisi meitä sitoa. Meidän yhteiset tulevaisuuden päätöksemme ja suunnitelmamme tulevat aina ottamaan huomioon kolmannen henkilön. Lapsen.

Tämän aika perustavanlaatuisen seikan lisäksi mahallani on minuun paljon muutakin valtaa. Se voi ilmoittaa, että nyt menet pitkällesi, etkä tee vähään aikaan mitään. Kun tämä ilmoitus tulee, ei auta kuin totella. Tämä ilmoitus tulee yleensä vähän sen jälkeen, kun olen syönyt jotain. Hänen Korkeutensa Vatsa haluaa sulatella ravintoaan ilman mitään häiriötekijöitä. Jos en meinaa totella, se uhkaa kipata koko aterian ylös. Voi olla, että mahani koettaa valmentaa minua vauvan rytmiin jo tässä vaiheessa: syöminen, lepääminen, syöminen, lepääminen, syöminen…

Maha myös on hyvin tarkka siitä, että todellakin syön usein. Ja kaikki ei tosiaankaan kelpaa. Ensinnäkin on ”ulkopuolelta” annettu lista kielletyistä ruoka-aineista, mutta mahalla on myös oma listansa, joka vaihtelee päivittäin ja tunneittain. Joskus sille ei kelpaa mikään, mitä keksisin, mutta silti se valittaa, että on nälkä. Joskus se vaatii salmiakkia, eikä ymmärrä, vaikka kuinka selitän, ettei minun ole turvallista nyt kaataa askillista kitaani. Joskus se haluaa mehujään ennen kuin suostuu ottamaan vastaan mitään muuta (tämä on joskus vaatinut vähän selittelyjä Miehelle). Joskus se haluaa vain mehujään. Nyt aivan viime päivinä ruokalista on onneksi jo aika paljon laajentunut. Silti aika kärppänä saa olla.

Jos olen tehnyt sen virheen, että olen antanut edellisestä tankkauksesta kulua liian kauan, maha ottaa valtaansa myös pääni. Muutun tuskaisaksi, kitiseväksi viisivuotiaaksi, joka ei suostuisi syömään mitään, koska on niin paha olo. Jos olemme jossain liikkeellä, Miehen pitää taluttaa minua eteenpäin kohti ravintoa. Kieltäydyn myös kategorisesti kaikesta. Saatan vetistellä ja heittäytyä epätoivoiseksi. Minulle tulee kuuma ja kylmä ja kaikki vaatteeni hankaavat ja painavat, joka paikassa haisee pahalta ja kaikki on muutenkin pielessä. Lohduttaudun sillä, että tämä on Miehelle hyvää treeniä. Ja kuten viisivuotiaillakin, oloni kohenee kyllä nopeasti, kun Mies pakottaa minut syömään vähän jotain.

Mahani vaikuttaa myös seksielämäämme. Mies onneksi ymmärtää, että väsyneenä ja huonovointisena ei aivan ensimmäisenä ole kiinnostunut peuhaamisesta. Mahan hyvinäkään hetkinä homma ei ole samanlaista, kuin meillä ennen raskautta oli, mutta emme sentään ole kokonaan joutuneet luopumaan seksistä. Eniten minua harmittaa, kun en pysty hemmottelemaan Miestä suuseksillä, sillä jo hampaiden harjaus aiheuttaa yökkäysreaktion. Myös ihan varsinaiset yhdynnät ovat haastavia, sillä lantionpohjalihakseni ovat nyt jotenkin ylikireällä, mikä aiheuttaa jonkin verran kipua ja epämukavuutta muutoin niin mukavaan hommaan.

Niputan lantionpohjalihakseni myös kuuluvaksi mahaan. Ne ovat olleet iloni ja riemuni nyt varsinkin kun pitäisi nukkua. Aloin kuuliaisesti treenata niitä heti, kun sain plussan, mutta ilmeisesti en osaa vieläkään kunnolla rentouttaa niitä. Tiheät vessassakäynnit ja ummetus toki kuuluvat raskauteen, mutta neuvolan ohjeissa sanottiin, että ylikireällä olevat lantionpohjalihakset vielä lisäävät näitä oireita (samoin kuin aiheuttavat yhdyntäkipuja). Rakko ei siis sitäkään vertaa tyhjene, kuin normaalisti alkuraskauden aikana, minkä vuoksi alituiseen on pissahädän tunne. Ei kova, se ei haittaa päivisin, mutta juuri sen verran tuntuva, että se estää nukahtamisen. Sitähän ei pysty nukahtamaan, jos tuntee, että parin tunnin sisään vähintään pitää nousta vessaan. Tai ainakaan minä en pysty. Lisäksi ummetuksen takia vatsa tuntuu illalla niin pinkeältä ja täydeltä, kuin olisi juuri vetänyt perhepizzan ja litran Jaffaa. Samoin pahoinvointini on jostain nurinkurisesta syystä iltaisin voimakkaimmillaan, vaikka maha ei missään nimessä ole tyhjä. 

 

Ehkä tällä kaikella epamukavuudella on kuitenkin ylevä tarkoitus: valmistaa minua (ja Miestä) vauvan tuloon. Vaikka tämä kirjoitus saattaa kuulostaa pelkältä valitukselta, olen tietysti tästä kauan odotetusta raskaudesta pohjimmiltani äärettömän onnellinen <3

 

(Ja tuo mahakuva on siis aamumahani. Reilua olisi laittaa myös kuva päivän päätteksi turvonneesta pallosta, mutta kas kun ei nyt satu olemaan sellaista ;)