#&%!*:n teinit! (Kaikella rakkaudella)

Ensinnäkin todettakoon, että lähtökohtaisesti minulla ei ole mitään teinejä vastaan. Teini-ikä on vain vaihe jossa lapsista hiljalleen kehittyy nuoria aikuisia. Siinä iässä elämänkokemus on vielä kovin rajallista ja rajoja ja omaa itseä pitää niin kovasti hakea. Muistan kyllä vielä aika hyvin omastakin kokemuksesta, ettei se ollut aina niin helppoa.

Toiseksi todettakoon, että mielialalääkityksen lopettaminen tekee minusta välillä yliherkän ja hermostuneen. Otan itseeni asioista, joista ei todellakan olisi tarvis, ja pienetkin asiat voivat tuntua suurilta.

Kolmanneksi todettakoon, että olen nyt kuukautiskiertoni kolmannella viikolla, mikä on jotenkin kaikista hankalin minulle emotionaalisesti.

 

Miehen nuorempi Poika on meillä käymässä. Hän on ihana, hän on hauska, hän on älykäs, hän pitää minusta ja minä hänestä. Hän on teini.

Minä olen tällä hetkellä evakossa kodistamme Miehen työpaikalla kirjoittamassa tätä, sillä en jaksanut olla enää hänen kanssaan kahdestaan kotona. Ei, hän ei ole ilkeä minulle. Ei, hän ei kuuntele täysillä musiikkia tai porsastele. Ei, hän ei tee minulle mitään jäyniä tai yritä tahallaan ärsyttää minua.

Hän nukkuu.

Kyllä, ei mitään sen pahempaa. Hän nukkua tuhistelee oikein suloisesti olohuoneemme lattialla vieraspatjalla. Ja minulla menee tunteisiin. 

Luulisi, ettei siinä nyt ole mitään ongelmaa: teini vain nauttii kesälomastaan ja irrottelee kääntämällä vuorokausirytmiään. Hän ei irrottele riekkumalla yötä myöten jossain ulkona, hän ei juo tai rötöstele. Mikä tässä sitten oikein rassaa? No ensinnäkin se, ettei kellään tunnu olevan mitään sanottavaa hänen vuorokausirytmiinsä. Se ei ole satunnaista yövalvomista ja iltapäivälle nukkumista, vaan hän todellakin on muuttanut kesäloman alettua täysin eri aikavyöhykkeelle, eikä kukaan voi sille mitään. Se aiheuttaa ongelmaa ruokailujen suhteen, se aiheuttaa ongelmaa yhteisten tekemistemme suhteen, se aiheuttaa ongelmaa päivän suunnittelun suhteen. Se ärsyttää Pojan äitiä, se ärsyttää Miestä ja se ärsyttää minua. Jossain määrin se ärsyttää myös isoveljeä, joka on myös teini ja joka myös on kääntänyt unirytmiään, mutta ei ihan yhtä pahasti. Ja vaikka se aiheuttaa näin monessa ihmisessä harmistusta, sille asialle ei saada tehtyä yhtään mitään. Poika ei ymmärrä, että hänen toimintansa aiheuttaa harmia muille, vaikka sitä hänelle selitetään. Unirytmi on siis luokkaa aamu viidestä iltapäivä kolmeen. Yöt hän pelaa tai katsoo videoita netistä. Eilen illalla häntä harmitti, kun halusimme Miehen kanssa mennä nukkumaan puolilta öin. Hän olisi halunnut pelata korttia meidän kanssamme. Miehellä oli kuitenkin tänään työpäivä, enkä itsekään halua valvoa kovin myöhään. Olimme puhuneet, että hän menisi tänään isänsä kanssa lounaalle herättyään (pysyvä diili olisi, että hän heräisi kahdeltatoista, mikä on minusta ihan reilua lomailijalle) ja saisi sen jälkeen puuhailla isänsä työpaikalla tietokoneiden kanssa, mistä pitää. No, lounaan kävimme Miehen kanssa syömässä kahdestaan yhden jälkeen, nyt kello on puoli neljä ja kohta saisi Mies jo lähteä toimistolta. Mutta Poika edelleen nukkuu. (Tai ainakaan hänestä ei ole kuulunut vielä mitään eikä vastaa puhelimeen.) Herättyään hän tulee haluamaan isänsä työpaikalle, sillä hänelle on täällä mielekästä puuhaa. Mutta Mies on jo ollut täällä koko päivän ja haluaisi varmasti viettää päivästä osan muuallakin kuin toimistolla.

Minulle opettajana sekä opettajan tyttärenä on todella vaikea ymmärtää sitä, että lapsen annetaan niin paljon tehdä päänsä mukaan. Vaikka se haittaisi muita. Miehen kasvatustyyli on hyvin erilainen verrattuna siihen suoraviivaisuuteen mihin töissä olen tottunut ja mitä on minuun lapsena sovellettu. Olen opettajana tottunut, että kun sanon ”Nyt teet näin.”, niin siten tehdään. Näin toimittiin myös lapsuudenkodissani. Joskus piti sanoa ankarasti, mutta sana aina tehosi. Miehen tyyli on enemmän sellainen, jossa vastuuta annetaan kasvatettavalle itselleen paljon, annetaan aikaa ja tilaa oivaltaa itse, miten tulisi toimia. Suorat käskyt ovat harvinaisia. Sanktiot ovat harvinaisia. Mieheen on kuulemma itseensä sovellettu samaa tyyliä. Koska hänestä tuli niin hyvä ja muita huomioiva aikuinen, en voi suoralta kädeltä tuomita, että ohjaileva tyyli olisi huono. Se vaatii vain paljon keskeneräisyyden sietämistä.

Erittäin suurella mielenkiinnolla jäänkin nyt seuraamaan, taipuuko Mies Pojan temppuiluun ja suostuu jäämään vielä illaksi tänne.