Tuntuu, että olen viimeaikoina ollut pelkkää unirytmiä koko nainen! Osaanko mitään muuta enää edes ajatella? 😀 No, kuten jokainen vauvan vanhempi tietää, se on aika hemmetin oleellinen asia. Sillä jos vauvan unirytmissä on jotain häikkää, se heijastelee tavalla tai toisella koko perheen jaksamiseen.
Meillä on japaninmatkamme jälkeen (kotiuduimme tasan viikko sitten) ollut hyvin selkeä projekti: Napukan unirytmin vakiinnuttaminen. Mies on ollut jo töissä, mutta voisi sanoa, että tämä unirytmiasia on ollut minun työtäni. Olen asettanut Napukan päikkärit ja yöunet etusijalle kaikessa tekemisessämme ja kyllä! Meillä on havaittavissa ihan selvää edistystä!
Olemme pitäneet kirjaa Napukan nukkumisista ja syömisistä ihan hänen ensiviikoiltaan alkaen, ja olemme ehkä jääneet Baby Tracker -sovelluksen käyttöön vähän koukkuun. 🙂 Mutta se on vain hyvä asia, sillä on todella informatiivista katsella lapsensa rytmiä kuvaajassa esitettynä ja esimerkiksi vuorokauden kokonaisunimäärän tarkistaminen ja seuraaminen on helppoa. Lisäksi ei tarvitse itse muistaa, kuinka kauan Napukka nyt on ollut hereillä tai kauanko siitä edellisestä imetyksestä nyt onkaan. Ruokailujen sekä nukahtamisten ja heräämisten merkitsemisestä on myös tullut niin rutiinia, ettei edes yöllä tunnu vaivalloiselta napauttaa niitä kännykkään (tai vielä helpompi, iWatchiin). Varsinkin näin ”projektin keskellä” on tuo sovellus ollut ihan korvaamaton sekä ongelmakohtien huomaamisessa että edistyksien fiilistelyssä. Viikkoa ennen reissuamme Napukan rytmi näytti tältä:
Vihreä on siis unta ja oranssi ruokailua. Nuo melko vakiintuneissa paikoissa olevat tietynlevyiset oranssit palkit ovat kiinteitä ruokia. Paksuudeltaan vaihtelevankokoiset palkit imetystä. (Sovellus siis piirtää palkin leveyden imetyksessä keston mukaan ja kiinteiden kohdalla aina samankokoisena.) Kuten kuvaajasta näkee, olivat kiinteät jo ottaneet aika hyvin paikkansa Napukan vuorokaudessa. Imetyksiä oli edelleen aika siellä täällä, varsinkin yöimetykset ja -heräiltyt olivat aikamoinen sekamelska. Samoin nukkumaanmenoajat sekä päikkäreiden kesto, määrä ja kohta vaihtelivat tosi paljon. Mutta saanko esitellä tämänhetkisen tilanteen, eli ensimmäinen viikko kotona reissun jälkeen:
Niin kuin näkyy, kolme ensimmäistä yötä kotona olivat ihan jetlag-öitä. Samoin iltoihin oli vaikeaa saada mahdutettua iltapalaa, kun toinen oli niin aikaisin jo ihan valmis yöunille. Mutta katsokaas vaan, miten tilanne on kehittynyt tässä viimeisten päivien mittaan! Huomasittehan yöt, huomasittehan?? 😀 Tähän kun vielä muistuttaa, että myös minun on tullut jetlagin takia mentyä nukkumaan siinä 21 aikoihin, on tämä äiti saanut nukkua ihan ennätyksellisen paljon! Tuolloin torstain ja perjantain välisenä yönä en vielä yöimetyksen jälkeen osannut itse nukahtaa, kun odotin vaan koko ajan, milloin Napukka herää. Se oli super-ärsyttävää. Mutta nyt viimeisimpinä öinä olen oikeasti nukkunut! Siis sekä ennen yöimetystä, että sen jälkeen. Ihan mahtavaa!! Napukka ei ole edes itkeskellyt öisin (mitä tapahtui paljon ennen reissua ja reissussa, niitä kaikkia en vaan ole merkinnut heräämisiksi). Jokainen, joka on sinnitellyt pitkään risaisten öiden takia käsittää, miten upeaa on mennä nukkumaan yhdeksältä, herätä kerran puoli kolmen aikaan ja sitten taas vähän ennen kuutta uuteen päivään. Uskomatonta!!
Toki tässä on edelleen työnsarkaa, olisi esimerkiksi tosi kiva nukkua vaikka seitsemään ja toisaalta jaksaa olla hereillä edes kymmeneen. Mutta tämä ei tietenkään ole iso juttu. Napukka edelleen, suuresta edistyksestä huolimatta, nukkuu vuorokaudessa alle 13 tuntia, vaikka tavoite tämän ikäisillä olisi noin 14 tuntia. Päiväuniin on saatu jo kivasti pituutta, joskin edelleen ne voisivat olla pidempiä, varsinkin tuo keskimmäinen, joka on nyt jäänyt poikkeuksetta siihen puoleen tuntiin. Mutta kuten sanottu, tämä on jo tosi hyvä! Koskaan eivät ole Napukan päivät olleet näin rytmikkäitä ja ennakoitavia kuin nyt.
Miten tähän sitten on päästy? No laittamalla ainakin hetkeksi Napukan unet ykkössijalle kaikessa. Kuvaaja näyttää, miten tämän viikon lauantaina sain hommaa hetkellisesti sekaisin, kun kävimme kyläilemässä ja kolmannet päikkärit osuivat juuri perille saapumiseen, jolloin Napukka oli liian innostunut nukahtaakseen. Päikkärit ovat siis jakautuneet kahtia ja niille nukahtaminen vaati Napukalta 20 minuuttia suoraa huutoa. Tämä on onneksi hyvin harvinaista, sillä se oli myös melkoisen rankkaa… Olen muutoin siis pitänyt huolen, että voin laittaa Napukan päikkäreille aina omaan sänkyyn (myös mummolan ”omaan” käy) tai rattaisiin. Rattaissa nukuttaminen vaatii ulkona olemista tarpeeksi rauhallisessa ympäristössä. Ei siis mielellään kauppakeskuksia tähän kohtaan, sillä Napukalla on tällöin herkästi väärään lämpötilaan soveltuvat vaatteet tai hän havahtuu ympäristön ääniin ja valoihin. Jos palaamme kotiin ennen kuin hän herää, rattaat kannetaan parvekkeelle.
Toiseksi olen koettanut optimoida nukkumisolosuhteet: Huoneen tulee olla niin pimeä kuin mahdollista. Tämä onnistuu sekä kotona että mummolassa pimennysverhoilla, ja tähän aikaa vuodesta (tarvitseeko edes sanoa) ei muutenkaan kovin suuri ongelma. Rattaissa kuomu ja vaunuverho (jonka solmin tuulisella säällä paikoilleen) auttavat luomaan tarpeeksi pimeät olosuhteet. Aiemmin kuvittelin, että minun pitää edelleen varoa, etteivät yö ja päivä mene sekaisin ja välttää pimeässä nukuttuja päikkäreitä. Mutta hei. Vauva on ymmärtänyt päivän ja yön eron jo noin pariviikkoisesta, joten ehkäpä sitä huolta ei ole enää. 😀 Tärkeintä on luoda mahdollisimman hyvät olosuhteet nukkumiselle joka unilla, ja pimeässä ihminen nukkuu tutkitusti parhaiten. Myös vauva. Toinen nukkumisolosuhteisiin liittyvä melko uusi asia meillä on white noise, eli valkoinen kohina. Myös siitä ja sen vaikutuksista vauvan uneen on paljon eri tutkimuksia (laiskuuden ja rajoitetun kirjoittamisajan vuoksi en lähde etsimään tähän lähteitä, pahoittelut!). Pikkuvauvoilla sen sanotaan olevan erityisen hyödyllinen, sillä vasta maailmaan saapunut ihmisalku ei ole tottunut hiljaisuuteen, kohtu kun on hyvin meluisa paikka. Isompiakin vauvoja tasainen ääni rauhoittaa, mutta erityisen tärkeänä Napukan kohdalla pidän sen peittovaikutusta. Eli samoin kuin pimeys kätkee näköaistin ärsykkeitä, valkoine kohina kätkee kuuloaistin ärsykkeitä. Se auttaa sekä nukahtamisessa että unessa pysymisessä. Tämän lisäksi olen alkanut sulkea makuuhuoneen oven päikkäreiden ajaksi. Yöllä kohina on erityisen tervetullutta, sillä aiemmin on tuntunut, että Napukka saattaa havahtua joka ikiseen minun tai Miehen peiton kahahdukseen ja kyljen kääntämiseen. Mekin olemme kohinaan jo ihan tottuneet, eikä se tunnu enää oudolta kuten aluksi. Sitä jopa on ihan rentouttavaa jäädä kuuntelemaan, jos ajatukset meinaavat laukata villisti kehää ennen nukahtamista.
Kolmanneksi varomalla haukan lailla liian pitkiä hereilläolojaksoja! Tämä on ollut minulle melkoinen ahaa-elämys. Jos vauvaa koettaa laittaa nukkumaan kun se on liian väsynyt, sen on vaikea nukahtaa ja vaikea nukkua pitkään. Ja kierre on valmis. Riippuen vähän päivän kohdasta, Napukan optimaalein hereilläoloaika on noin 2,5 tuntia. Tuntuu tosi vähältä, kun muistelee, että hän on pienempänäkin valvonut helposti yli neljää tuntia, joskus jopa kuusi! No, näitä valvomisia onkin sitten seurannut paljon itkua, ultralyhyitä päikkäreitä sekä yöheräilyjä. Pisimmän valveillaolojakson hän kestää ennen viimeisiä päikkäreitä, mutta tässäkin yli kolme tuntia valvomista tarkoittaa hankalaa nukahtamista. Olen aiemmin odottanut liian pitkään väsymyksen merkkejä. Tai ehkä en ole vain osannut tulkita kuin vasta selviä haukotteluja näiksi merkeiksi. Lisäksi olen saattanut luovuttaa joidenkin päiväunien kohdalla. Jos Napukka on vaan itkenyt, eikä millään nukahtanut (koska on ollut liiasta valvomisesta yliväsynyt!), olen saattanut kuvitella, ettei hän juuri sillä hetkellä sitten tarvitse unta. VIRHE! Vauva saattaa kyllä innostua hetkeksi vielä leikeistä ja seurustelusta, mutta tällä tavalla väsymys vaan kasvaa, ja samalla kasvavat vauvan stressitasot. Hei hei sitten taas hyvin nukutuille öille! Nyt kun olen sinnikkäästi pitänyt päikkärit paikoillaan, on meidän öissä tosiaan tapahtunut aivan ennen näkemätöntä parannusta. (Sama sääntö pätee tietysti myös yöunille mentäessä, jolloin on aivan mahdollista, että vauva menee yöunille paljon aikaisemmin, kuin vanhemmat haluaisivat. Aikaisempi nukkumaanmenoaika ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita aikaisempaa heräämistä, sillä kuten todettu, jos vauva pääsee nukkumaan sopivassa väsymyksen tilassa, hän myös nukkuu pidempään ja paremmin.)
Neljänneksi olemalla häiritsemättä Napukkaa unisyklien väleissä. Kaikki ihmiset havahtuvat jonkin verran useaan otteeseen yössä. Vauvat myös päiväunien aikana. Minulla meni tosi pitkään uskoa, että Napukka voisikin 30-40 minuuttia päikkäreitä nukuttuaan vielä jatkaa unia, vaikka pinniksestä tai rattaista kuuluu jo ääniä (juttelua tai itkua). Edelleen Napukan keskimmäiset päikkärit ovat aika tasan tuon puoli tuntia, mutta ensimmäisillä ja kolmansilla unilla mahdollisuudet, että hän jatkaakin havahduttuaan vielä unta, ovat hyvät. Tämä on kuitenkin vaikeaa. Sillä unen löytyminen uudelleen voi ottaa 5-10 minuuttia, ja siihen voi kuulua itkemistä. Jos menen hänen luokseen, hän aktivoituu seurasta niin, ettei varmasti enää nukahda. Ja hän tarvitsee unta. Enemmän, kuin mitä kolmilla puolen tunnin päikkäreillä saa. Tiedän sen viimeistään nyt siitä, että kun olen ollut päättäväinen, ja antanut hänen yrittää unen jatkamista, hän oikeasti on nukkunut enemmän ja paremmin. Mutta voi sitä surkeaa fiilistä, kun pidätän hengitystä oven takana ja kuuntelen kun vauvani itkee! Koetan kuulostella, onko itku laantuvaa ja väsynyttä vai onko hän täysin hereillä. Onko tuo paljon tarvittu uni vielä tulossa uudelleen? Montako minuuttia on mennyt? Olenko sittenkin paska äiti?? Niinä kertoina kun Napukka ei jatka unia, saan onneksi kyllä armahduksen aina heti kun haen hänet: itku väistyy ja tyttö hymyilee iloisesti. No hard feelings ilmeisesti. Ja usein se uni vielä tulee. Ja tiedän, että se on hänelle hyväksi. Sama ilmiö toistuu tietysti myös öisin, mutta on selvästi nyt vähäisempää.
Viimeisenä muttei vähäisimpänä, olemme tehneet välttämättömän muutoksen Napukan nukkumaanlaittamisessa sekä kovien yöitkujen vaatimassa rauhoittamisessa. Hän alkaa olla jo niin iso vauva, että häiriintyy helposti erilaisista ennen toimineista rauhoittelukeinoista. Syliin nostaminen ilman aikomusta syöttää tai ottaa pois nukkumasta on jo aivan mahdotonta. Jos Napukka on menossa nukkumaan ja itkee, tai on yöunilla ja herää itkemään, hän ei rauhoitu syliin. Syliin nostaminen saattaa päin vastoin lietsoa itkun hirmuisiin sfääreihin, hän vääntäytyy kaarelle, teutaroi ja huitoo käsillään. Mikäli itku sängyssä alkaa kuulostaa liian raivoisalta tai muuten sellaiselta, että Napukka tarvitsee apua siitä rauhoittumiseen, auttaa usein hellän napakka paikoillaan pitäminen, etenkin jos hän heittelehtii ja teutaroi kovasti. Tähän kylkiasento on paras, häntä voi pitää toisesta hartiasta ja toisesta lonkasta koko kämmenellä. Kun hän on vähän rauhoittunut, voi päästää irti ja hän jää itsekseen vielä tähän asentoon asettumaan. Jos hän on vastallaan ja itkee kovasti muttei varsinaisesti heittelehdi, hellän napakka kämmen yläselällä/harteilla auttaa. Tämän lisäksi hänen apunaan on Uni-Pupa, eräänlainen riepumainen pehmopupu. Sitä hän leipoo käsillään ja hieroo naamaasa. Joskus auttaa itkuissa vaan se, että tuo käden ulottuvilta kadonneen Pupan takaisin napukan hyppysiin.
Että tällaista täällä meillä. Ehkä joksus pystyn vielä ajattelemaan muutakin, kuin vauvani nukkumista. 😀
