Olen kovasti viimeisen reilun kuukauden aikana koettanut luoda Napukalle hyvää ruoka- ja unirytmiä. Sellainen on nimittäin oltava, ennen kuin voi alkaa suunnitella mitään yömaidoista vieroittamisia ja unikouluja.

Ja minä olen vä-sy-nyt.

Pystyn kyllä nousemaan ihan hyvin aamulla sängystä, toimittamaan päivän hommat, olemaan iloinen ja puuhailemaan ylimääräisiäkin kuin vaan ne ihan pakolliset. Mutta tunnen sen. Minulla on paljon univelkaa ja se tekee minusta puolinaisen. En enää muista, mistä vertauksen luin, mutta pitkäaikaisesta univelasta kärsivät usein eivät tunnista univajeen vaikutusta itseensä, samalla tavalla, kuin rattijuoppo saattaa olla täysin kykenemätön huomaamaan, että ei ole ajokunnossa. Lähde oli englanninkielinen, sillä siinä käytettiin termiä stubborn confidence, itsepäinen itsevarmuus. Eli vaikka joku huomauttaisi alentuneesta toiminnantilasta, henkilö ei sitä itse uskoisi. Ja olen varma, että tämä pätee moneen vanhempaan, ainakin vauvavuonna. Napukka täytti juuri 7 kuukautta, ja olen tähän mennessä toistellut kaikille sitä, miten hämmästyttävän hyvin olen pärjännyt rikkonaisilla öillä, ja miten Napukka oikeastaan nukkuu tosi hyvin. (Ja nukkuuhan hän, kun kuuntelee niitä vanhempia, jotka heräävät joka yö koko ajan tunnin välein. Napukkaa ei myöskään tarvitse nukkumaan laittaessa nukuttaa erikseen, mikä on suuri helpotus.) Mutta kun tuo maaginen puoli vuotta univelan keräämistä tuli mittariin, havahduin siihen, että kaipaan todella jo pidempiä yöunia. Puoli vuotta on monilla kiinteiden aloituksen ja imetysten vähentymisen myötä se kohta, kun hormonit eivät enää kanna yhtä hyvin.

Kirjoitin ennen Japaninmatkaamme Napukan sen hetkisestä päivärytmistä. Kuten pelkäsinkin, sekoitti kaksi pitkää lentoa sekä epäsäännöllisempi elämä vieraassa paikassa tuota rytmiä aika lailla. Oma univelka ja aikaerorasitus tietysti vaukuttivat myös siihen, ettemme saaneet varjeltua Napukan rytmiä niin hyvin kuin olisi ehkä voinut. Samoin oman sängyn puuttuminen sekä suojattomammat rattaat varmasti verottivat Napukan unista jonkin verran. Koska hän kuitenkin nukkui jopa neljät päiväunet, olisi ollut mahdotonta jokaisia varten hakeutua aina takaisin hotellille. Varsinkin, kun ajankohdasta ei voinut olla oikein varma. No, reissu on nyt takana ja nautimme siitä kovasti. Nyt on aika keskittyä oikein tehostetusti Napukan rytmin palauttamiseen. Koska se on hyväksi hänelle itselleen.

Ja koska minä olen vä-sy-nyt.

Tilanne ei ole kuitenkaan ihan toivoton. Eilen oli ensimmäinen kokonainen kotonaolopäivämme ja Napukka nukkui hienosti kolmet, hyvän mittaiset päikkärit. Hän oli mennyt illalla lennon jälkeen tosi väsyneenä nukkumaan 17:00 ja heräsi uuteen päivään 04:00. Tähän väliin mahtui kaksi imetystä sekä jonkin verran valvoskelua. Olimme sopineet Miehen kanssa (tai minä taisin sopia ihan keskenäni ja vain ilmoittaa hänelle…) että päivä ei ala ennen klo 05:00. Vasta silloin saa aamupuuroa, vasta silloin laitetaan valoja päälle ja vasta silloin saa leikkiä villitseviä leikkejä. Vauvaa (eikä itseäänkään) pysty kuitenkaan pakottamaan nukkumaan, kun keho huutaa, että päivähän on jo pitkällä. Klo 07:00 Napukka nukkui ensimmäiset päikkärit (noin tunnin), klo 10:00 toiset (noin puolitoista tuntia) ja klo 14:00 kolmannet. Kun hän oli vedellyt sikeitä melkein kaksi tuntia tajusimme, että pienihän on mennyt yöunille! Japanissa oli jo hänen nukkumaanmenoaikansa. Siispä kävimme lempeästi herättämässä hänet kahden tunnin unien jälkeen, ja oikeille yöunilleen hän meni 18:30. Tänään aloitimme aamun jo ihan inhimilliseen aikaan, klo 6:00. Jälleen yöhön mahtui kaksi imetystä ja aamuyön puolella jonkin verran valvomista.

Suunta on siis hyvä, ja suureksi helpotuksekseni Napukka suostuu edelleen nukkumaan omassa pinnasängyssään. Koska hänellä kuitenkin on univelkaa, päätin näinä parina ensimmäisenä yönä maksimoida hänen unensa auttamalla häntä takaisin uneen heräilyjen kohdalla normaalia enemmän. Samasta syystä olen imettänyt kahdesti, enkä yhdesti, kuten olimme jo vähän niinkuin oppineet. Tilanne on mielestäni verrattavissa sairastavan vauvan nukuttamiseen, ja kaikissa vauvan uneen liittyvissä lähteissä joihin olen törmännyt, on aina mainittu, että sairaana vauva tarvitsee yöllä erikoishuomiota. Vauvan täytyy olla kaikin puolin terve ja kunnossa, ennen kuin hänen nukkumistottumuksiaan voi lähteä koulimaan. 

Koetamme nyt siis päiväsaikaan pitää paljon valoja päällä, käydä ulkona (voi luoja siellä on tähän aikaan vuodesta ankeaa!!!), sekä aktivoida Napukkaa paljon hänen hereillä ollessaan. Ruokailut pyritään pitämään tosi tarkkaan oikeilla paikoillaan. Ja jos hän aamulla herää yliaikaisin, ei päivää aloiteta kuitenkaan ennen kuuttaa. Lisäksi aion yrittää nyt aikatauluttaa kaikki menemiseni niin, että Napukka saisi nukkua kaikki päikkärit pimeässä ja hiljaisessa (+white noise!) makuuhuoneessa, omassa sängyssään.

Tarkoituksena olisi saada rytmi vakiinnutettua niin, että jolulomalla, kun Mies on kaksi viikkoa pois töistä, voisimme viimein luopua siitä yöimetyksestä.

Pitäkää peukkuja!