Vastasyntyneen hypoglykemia

Voi mahdoton! Vauvamme on jo kuukauden ikäinen!

Tavallaan tuntuu, että olimme synnärillä vasta ihan äskettäin. Tavallaan se tuntuu olevan jo kuin toisesta elämästä… Kun vauva oli vielä ihan uusi ja hauras, kun vasta totuttelimme häneen.

Päädyimme olemaan sairaalassa kokonaisen viikon (perjantaista torstaihin), sillä synnytys kesti kahden yön yli, ja sitten melle tuli muutama lisäpäivä, koska vaavan verensokerit olivat hälyttävän matalat. Yhden yön vietimme vastasyntyneiden teho-osastolla, koko perhe.

Olimme tiistaina jo ihan lähdössä synnäriltä, sillä kaikki sujui niin hyvin. Jäljellä oli enää lääkärin kotiutumistarkastus. Hän kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, miten vauva vapisteli raajojaan ja mittautti verensokerit. Ne olivatkin sitten hyvin matalat! Olin kuuliaisesti imettänyt vähintään neljän tunnin välein, käytännössä paljon useamminkin. Olimme saaneet imetykseen opastusta, vauva harjoitteli avoimen imuotteen löytymistä ja minä asentoja. Mielestäni homma sujui ihan hyvin. Matalien verensokerien vuoksi emme saaneet kotiutumispapereita vielä, vaan vauvalta piti mitata myös paastoverensokeri, eli kolme tuntia imetyksestä. Tämä arvo olikin sitten jo huomattavan matala! Olimme juuri saaneet sisäistettyä, että emme pääsekään tänään vielä kotiin, mutta sitten lastenlääkäri tuli ilmoittamaan, että vauva otetaan joksikin aikaa toiselle osastolle! Tässä kohden minulta tuli itku. Ajatus vauvan lainaamisesta muualle hoitoon tuntui raastavalta, samoin se, että sillä olisi ehkä jotain suurempaakin hätänä. Minua kuitenkin rauhoiteltiin heti, että vastasyntyneiden teho-osastolle saavat vanhemmatkin tulla ja olla vauvan luona rajoituksitta. Samoin, että kyseessä oli oikeastaan ihan rutiininomainen juttu, joskus vauvat vaan eivät vielä osanneet pitää verensokereitaan, ja silloin heille täytyi antaa lisäravintoa suonensisäisesti ja tarkkailla tiiviisti. 

Kun nieleskelin kyyneleitäni typylle annettiin saman tien tuttipullosta luovutettua lisämaitoa sekä suun onteloihin sipaistiin ”sokerimälli”, eli glukoosigeeli, jota hän saisi massutella jonkin aikaa. Sitten lähdimme hoitajan kanssa viemään häntä uudelle osastolle. Siellä hän sai oman hoitajan sekä oman huoneen (aivan valtava verrattuna lapsivuodeosaston perhehuoneeseemme!). Hänelle asennettiin ostasuoneen kanyyli, josta alettiin annostella heti sokeriliuosta. Kanyylin laitto sujui kyllä hyvin, mutta oli melko raastavaa ketseltavaa! Toki vauva itki ja rimpuili, vaikka häntä rauhoitettiin tutilla ja lisäsokerilla myös suuhun. Minua myös kauhistutti, että vauva onnistuisi jotenkin riuhtaisemaan huitovilla käsillään kanyylia, tai että me häntä nostellessamme onnistuisimme satuttamaan häntä siihen. Olinhan vasta saanut omat kanyylini kämmenselästä pois, ja minulla oli tuoreessa muistissa, ettei tuntunut kivalta, jos niihin osui jokin.

Minusta oli tosi outoa, kun meille sanottiin, että halutessamme voisimme lähteä Miehen kanssa kotiin. Näytin varmasti hyvin pöyristyneeltä. No emme varmalla jättäisi vauvaa tänne yksin! Meille tarjottiin myös mahdollisuutta nukkua seuraava yö vanhassa huoneessamme lapsivuodeosastolla, mutta sekin tuntui tosi väärältä. Tietysti me haluamme olla vauvamme kanssa samassa huoneessa! Aioin myös ehdottomasti pitää kiinni kolmen tunnin imetysväleistä, vaikka nyt vaikuttikin siltä, että minulta ei vielä kovinkaan paljoa maitoa herunut. Järkeilin siinä univeloissani ja synnytysuupumuksissani, että varmastikin koko imetys ottaa roimasti takapakkia, jos nyt vauva ruokailee ilman minua. Kun toiveeni olla vauvan luona ja jatkaa imetystä oli kuultu, minua kyllä tuettiin tässä päätöksessä. Sain kuvan, että näin minun toivottiinkin toimivan, mutta sitä ei haluttu suoraa ehdottaa, että olisin voinut halutessani hyödyntää myös pienen lepotauon. Meille siis etsittiin jostain sairaalasängyt vauvan sängyn viereen ja asetuimme taloksi. 

Seuraavaksi minut esiteltiin tälle kaverille:

IMG_4263.JPG

Koska maitoni ei ollut vielä noussut ja vauva oli liian väsynyt imeäkseen tarpeeksi, sain aloittaa säännöllisen pumppaamisen. Pumpattu maito oli tarkoitus antaa vauvalle luovutetun lisämaidon kanssa. Lisäksi hän sai ravintoa suonensisäisesti ja minä myös imetin kolmen tunnin välein. Kaikki pyöri siis vauvan syömisen ympärillä. Ennen ja jälkeen imetysten vauva punnittiin, ja nopeasti todettiinkin, että hän ei saanut imettyä käytännössä mitään. Hän sai lisämaitoa tuttipullolla, ja siitä imeminen oli todella vaivatonta. Minusta ihan selvästi hän ei oikein enää viitsinyt imeä rinnalla, kun pullosta sai maidon niin helpolla! Hän oli myös kovin uninen ja nukahteli kesken imetysten, eikä nukahdettuaan enää jatkanut imemistä. Minä angstasin tuttipullolle ja pelkäsin, että nyt vauvamme ei ikinä opi rinnalle. Yhden lisämaitosyötön kohdalla hän ei sitten jaksanut syödä ollenkaan. Vuorossa ollut hoitaja ei jäänyt asiaa yhtään arpomaan, vaan laittoi vauvalle nenä-mahaletkun! Olimme (tai ainakin minä olin) tästä ihan kauhuissani. Oliko se todella nyt välttämätöntä, jos yhden kerran ei jaksa sovittuna hetkenä syödä? Mutta teholla hoitohenkilökunta oli selvästi tottunut, että minkään suhteen ei jääty ”kokeilemaan, josko se nyt siitä”, vaan heti mentiin tehokkaimman menetelmän kautta. Tämä on tietyti ihan ymmärrettävää, varsinkin jos vauvapotilaalla ei ole vanhempia kellon ympäri huolehtimassa hänen syötöistään. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että kun vauva jo kerran sai suonensisäisesti lisäravintoa, ja oli kuitenkin muulloin jaksanut imeä pullosta, oli nenä-mahaletku siinä tilanteessa vähän liioittelua.

fullsizeoutput_20e.jpeg

Vauvalla oli jalkapohjassa happisaturaatio-anturi ja hän oli kiinni potilasmonitorissa. Tälle ei kuulemma ollut mitään varsinaista tarvetta, mutta kuului tällä osastolla ”hintaan”. No, olihan se kiva tietää, että vauva hengittää normaalisti, mutta laite oli aivan hitsin herkkä ja hälytti jatkuvasti. Tämä oli erityisesti yöllä todella rentouttavaa… Lisäksi se tarkoitti yhtä ”piuhaa” lisää vauvassa tipan ja nenä-mahaletkun lisäksi. Hänen nostelunsa ja pukemisensa olikin melko hankalaa. Minun teki koko ajan mieli pyytää, että happisaturaatiota ei tarvitsisi mitata, mutta en sentään kehdannut. Yö oli muutenkin stressaava, sillä vauva oli aikaisemmat yöt tottunut olemaan iholla jomman kumman meistä kanssa. Nyt hän joutuikin olemaan yksin omassa pedissä ja itki tietysti paljon! Tästä syystä hän sai pitää tuttia koko ajan ja minä taas ahdistuin siitä, että hän ei ikinä opi kunnollista imuotetta tutin ja tuttipullojen sekoittaessa harjoituksia näin varhaisessa vaiheessa.

Onneksi vauvelin verensokerit lähtivät tällä tavoin avustettuna hienosti nousuun ja myös pysyivät, kun suonensisäisen sokerin määrää asteittain vähennettiin. Pääsisimme seuraavaksi yöksi takaisin omalle osastolle. Lisämaitoa tuli ehdottomasti edelleen jatkaa, ja nenä-mahaletku jätettiin varmuuden vuoksi, jos vielä kävisi niin, että vauva ei jaksa muutoin lisämaitoa ottaa. Minä pumppasin ahkerasti ja sain tikistettyä minimaalisia määriä omaa maitoa luovutetun maidon lisäksi vauvalle lisämaitona annettavaksi.

Omalla osastolla oli tosiaan taas aivan toinen asenne imetyksen tukemisessa. Tuttipullosta halutiin auttaa meitä eroon ensimmäisenä, ja Mies opetteli hörpyttämään vauvaa. Saimme hyvin empaattista ja asiantuntevaa imetysohjausta, ja saimme autettua vauvaa paremman imuotteen löytämisessä. Hän jaksoi imetysten päätteeksi hienosti aina myös juoda hörppymaidon! Hörpyttämällä vauva tulisi käyttäneeksi poskilihastensa sijaan kieltään, ja tämä tuki oikean imutyylin oppimista.

Yhden vuorokauden olimme siis vielä lapsivuodeosastolla harjoittelemassa syömisiä ja varmistamassa, että verensokerit pysyisivät hyvinä ja paino ei lähtisi putoamaan enempää. Onneksi alhaiset verensokerit eivät olleet tällä kertaa merkki mistään vakavasta, ainoastaan siitä, että vauva ei saanut tarpeeksi ravintoa. Kotiin päästyämme minulla sitten aivan selvästi sauraavana aamuna olikin noussut maito! Sain pumpattua kaiken hörpytettävän lisämaidon, eikä korviketta tarvittu kuin kerran. Painokontrollissa neuvolassa seuraavana maanantaina vauva olikin jo kuronut syntymäpainonsa ja ylikin, joten saimme luvan siirtyä vauvantahtiseen imetykseen <3 

Tänään 1kk neuvolassa 3522 grammaisena syntynyt vauvanpalleromme painoikin jo 4,5 kiloa!

fullsizeoutput_210.jpeg

 

Perhe Lapset Raskaus ja synnytys

Vauvan kanssa

Olemme alusta alkaen pitäneet tosi oleellisena sitä, että vauvan myötä emme jämähdä vain kotiin ja luovu kaikesta siitä, mikä meille oli tärkeää aiemmin. Päivät kyllä kuluisivat ihan vaan vauvakuplassakin, mutta pidemmän päälle se alkaisi varmasti näkyä omassa mielenterveydessä ja hyvinvoinnissa. Omaa rauhaa saa ottaa, mutta eristäytyä ei saa. Siksi olemme joka päivä pyrkineet vähintään piipahtamaan kodin seinien ulkopuolella. Välillä molemmat yksin ja kahdestaan vauvan kanssa, sekä tietysti kaikki kolme yhdessä. Myös kotona tehdään muutakin kuin nukutaan ja imetetään.

Mitä alle kuukauden ikäisen kanssa sitten voi tehdä?

IMG_4331.JPG

Voi käydä kahvilassa. Ensimmäiset julki-imetykset olivat kuumottavia, ja ovat ne kyllä oikeastaan edelleen. Minulla on pelko, että joku tulee joskus kommentoimaan imetystä negatiiviseen sävyyn! Toivon todella, että Mies on silloin paikalla, koska rupean varmasti itkemään. 😀

fullsizeoutput_1f8.jpeg

Voi käydä kaupassa. Kantoliina on erityisesti Miehen suosikki, itse suosin vaunuja kun niihin saa mukavasti tavaraa kyytiin. Liinassa vaava kulkee toki näppärämmin, jos ei ole aietta pysähtyä mihinkään. Joissain paikoissa on kauhean painavat ulko-ovet, joista on erityisesti yksin liikenteessä ollessa vaikea päästä vaunujen kanssa! Joka tapauksessa, todella tylsää mielestäni olisi, jos kaupassakäynnit hoitaisi aina toinen itsekseen. Olemme ennenkin tykänneet käydä yhdessä kaupassa, miksi luopuisimme tästä tavasta?

IMG_4447.JPG

Voi matkustaa junalla. (Huomaa junasukat!) Moni ei ehkä lähtisi ihan näin pienen kanssa reissuun, mutta Miehen pojat asuvat toisella paikkakunnalla, eikä hän ollut tavannut heitä pitkään aikaan. Me emme vauvan kanssa halunneet myöskään jäädä vielä yöksi kaksin. Varasimme junasta työskentelyhytin jossa vaava koisi lähes koko matkan vaunukopassaan, joka mahtui hyvin jalkoihimme. Imetyskin sujui melko huomaamattomasti.

IMG_4445.JPG

Voi yöpyä hotellissa. Junamatkan jälkeen majoituimme yhdeksi yöksi lähelle poikien kotia kivaan huoneistohotelliin. Porukalla saimme hengailtua kivasti olohuoneessa, jossa oli myös ruokapöytä. Imetysten ajaksi me vetäydyimme vauvan kanssa makuuhuoneeseen, emmehän halunneet liikaa järkyttää teinipoikia. 😉 Tapaaminen sujui oikein hyvin, varsinkin pojista vanhempi oli kovin kiinnostunut pikkusiskostaan, uskalsi jopa pitää hetken sylissä! Nuorempi ei juuri ottanut vielä kontaktia vauvaan ja oli ehkä vähän vaivaantunut. Ensi sunnuntaina pojat olisivat sitten tulossa päiväseltään käymään meillä. Katsotaan, miten pidempi annos vauva-elämää heihin vaikuttaa!

fullsizeoutput_203.jpeg

 

Voi juhlia vappua käymällä vaikka ravintolassa. Vappu on ollut minulle aina yksi rakkaimmista juhlista. Koskaan en ole viettänyt näin kevyesti suunniteltua vappua, kuin tällä kertaa, mutta siitä tuli juuri täydellinen! Aattona oli aurinkoista ja viihdyimme kaupungin juhlahumussa monta tuntia. Kävimme tosiaan ensin lounaalla hienossa ravintolassa, sen jälkeen lyhyempiä piipahduksia useammassa oleellisessa vappupaikassa. Illalla herkuttelimme kotisohvalla. Hankimme toki myös typyn ensimmäisen vappupallon, ja hän olikin siitä kovin vaikuttunut!

fullsizeoutput_201.jpeg

Voi askarrella! Teimme vappuna myös porukalla kutsut typyn nimiäisiin. 😉 

fullsizeoutput_1f9.jpeg

Voi kierrellä kaupungilla. Tämä ei rajoitu pelkkään vappuun. Kun Mies oli vielä isyyslomalla (onneksi kesäkuussa hänen lomansa taas jatkuu!) kävimme muutamaankin otteeseen kiertelemässä kaupoissa ja kahviloissa. Isommissa tavarataloissa ja ostoskeskuksissa on oikein hyvät lastenhoitotilatkin, joten minun ei tarvitse koomata kahvila-imetysten kanssa (vaikka nekin kyllä aika hyvin jo sujuvat). Sen lisäksi, että tällaisilla keikoilla saa asioita mukavasti hoidettua, tekee todella hyvää ihan vaan olla ihmisten ilmoilla! 

fullsizeoutput_209.jpeg

Voi kokata. Myönnetään, hyvin usein tulee nyt syötyä jotain helppoa einestä tai muuta valmista ruokaa. Välillä on kuitenkin kiva laittaa ruokaa ihan ajan kanssa, näin olemme tykänneet tehdä ennenkin. Vauva hengaa joko toisen sylissä tai sitten vaunukopassa, jota säilytämme keittiön pöydän ääressä kahdella tuolilla juuri sitä varten, että hänet voisi laskea johonkin myös keittiössä. Joskus käy toki niin, että kun ruoka on valmis, typy vaatiikin täyden huomion eikä suostu olemaan muualla kuin sylissä. Silloin syömme vuorotellen, molemmat kuitenkin pöydän ääressä yhdessä.

fullsizeoutput_1fd.jpeg

Voi käydä Miehen työpaikalla. Vapun jälkeen Miehellä siis alkoivat työt. Hänen toimistollaan oli tänään kakkukestit ja me olimme myös paikalla! Aivan ihana ele huomioida työntekijän perheenlisäys näin. <3 Typy oli uskomattoman edustava ja rauhallinen, otti virkeästi katsekontaktia ja kiersi tyytyväisenä Miehen tiimikavereiden syleissä.

Tässä pieni otos siitä, mitä pienenkin vauvan kanssa voi jo tehdä!

Perhe Lapset