Raskaus lasketaan joidenkin lähteiden mukaan täysiaikaiseksi, kun ollaan päästy 37. viikolle. Se on meillä ensi viikon perjantaina. Sen jälkeen vauva ei ole enää keskonen. (Toisten lähteiden mukaan tosin raja olisi 37 täyttä viikkoa.)

Ihan uskomaton ajatus joka tapauksessa.

Eihän se silloin vielä tule, olen varma siitä, mutta jo se ajatus, että saisi tulla, on mieletön ja upea. (Ja toki vauvalle on parasta, että on vielä nämä viimeisetkin viikot kohdun suojissa, keräilee rasvakerrosta ja kypsyttelee keuhkojaan.) Samoin tuntuu jännältä, kun ajattelee, montako viikonloppua tässä mahdollisesti on vielä jäljellä. Kun tehdään suunnitelmia, kun mietitään Miehen poikien vierailuja, kummankin treenejä… Ylipäänsä kun katsoo kalenteria, on vauvan tulo jo tässä ihan lähellä!

Tunnen sen myös kehossani. Vatsani on melkein joka päivä suuremman näköinen kuin edellisenä, se myös tuntuu isolta ja painavalta, olo on kömpelö ja kankea. Erilaisia uusia tuntemuksia vatsan ja lantion seudulla on ilmaantunut. Harjoitussupistuksia on nykyään pitkin päivää, ei pelkästään illalla. Oikeastaan ne hetket, kun vatsa on rentona, tuntuvat harvinaisemmilta kuin ne, jolloin se on puristuksissa. Vertaan näitä ennakoivia supistuksiani siihen tuntemukseen, mikä on käsivarressa verenpainetta mitattaessa; kuin olisin ison, ilmalla täyttyvän tuubin sisällä! Joskus kiristävä paineen tunne on enemmän vatsan puolella, joskus tunne on hyvin tasaisesti myös kyljissä ja selässä. Tällöin tuntuu, kuin selkä melkein taipuisi kaarelle supistuksen voimasta! Koetan hyvin aktiivisesti aina tällöin (ja muutenkin) olla antautumatta notkolle, johon selkä vaistomaisesti hakeutuisi. Supistukseni eivät mitenkään selkeästi tule ja mene, vaan supistus on päällä yleensä monta tuntia. Kun pääsen makaamaan, olo helpottaa yleensä.

Usein supistuksen yhteydessä tunnen kevyttä kipua (tai ehkä enemmänkin arkuutta) tuossa vähän navan yläpuolella, lähellä pintaa. Se on tällöin herkkä kosketukselle, kuin jokin fyysinen olisi ärsyttänyt sitä pitkään. Seuraavassa hetkessä se tuntuu kuitenkin taas ihan normaalilta. Tämä kohta on kuitenkin ollut kuvioissa mukana jo pitkään, koetan muistaa kysyä siitä huomenna neuvolalääkäriltä, haluaisin kovasti tietää, mistä se johtuu. Voiko se olla vauvan lempipaikka potkia ja punkea itseään??

Uutena tuntemuksena ovat rasituksessa (yleensä kävely) nyt jo päivittäin tuntuvat vihlaisut, jotka lähtevät jostain häpyluun takaa ja nousevat parin sekunnin kipupatsaina noin vatsan keskustaan asti. Tällöin naamastani aina näkee, että nyt oli jotain erityistä. Vihlaisut tulevat sen verran nopeasti, että onnistuvat aina yllättämään minut. Samoilla seuduilla tuntuu nykyään usein myös hyvin epämiellyttävää paineen tunnetta, tyypillisesti kävellessä. Sehän on tietysti vauvan pää, joka siellä painaa, mutta välistä tuntemukset ovat niin alhaalla, että tuntuu kuin pää olisi jo ihan ”huulilla”! (Mitä se ei tietenkään ole.)

Kaiken tämän epämukavuuden keskellä olo on silti aika mahtava! Koska nyt ollaan jo näin pitkällä, eivät pienet kivutkaan säikäytä. Oikeastaan kaikki uudet tuntemukset tulee otettua aika fiiliksissä vastaan; taas uusi oire! Taas vähän lähempänä synnytystä! Käsitän siis, että nämä kipuni eivät mitenkään vielä kypsytä kohdunsuuta, eikä vielä tarvitsekaan, mutta silti ne vievät ajatuksia siihen, että meille tosiaan on tässä lähiaikoina tulossa vauva!

Hyvää ja odotuksentäyteistä fiilistäni lisää myös aurinko. Valoa on joka päivä vähän enemmän, ja vaikka onkin kylmä, havahdun päivittän ”kevätolooni”. Kevät on aivan ehdottomasti lempiaikani vuodesta, ja onkin mahtavaa, että saamme juuri kevätvauvan! Keväässä on niin ihanaa uuden alkua ja heräämistä… Se sopii siis täydellisesti tuoreen elämän, uuden ihmistaimen saapumiseen! Olen myös varma, että kevät on parasta mahdollista aikaa minulle selvitä baby bluesista. Edessä oleva kesä myös kannustaa meitä lähtemään rohkeasti kodin suojista ulos, minkä tärkeyttä kuulee usein painotettavan oman jaksamisensa suhteen.

Monta kertaa päivässä tulee sellainen olo, että tämä raskaus on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Laskettuun aikaan on vaivaiset 35 päivää!!! Toisaalta myös tuntuu, että olen ollut raskaana jo ikuisuuden. Vaikka alkuraskaudessa en ollutkaan vielä kömpelö ja iso, vaan päin vastoin kevyempi kuin aikoihin, olen jo aivan tottunut muumimaiseen olemukseeni ja hitauteeni. En vahingossakaan suunnittele liian kunnianhimoisia kävelyreittejä tai päiväohjelmia. En voi muistaa, milloin olisin juossut tai hypähdellyt tai tehnyt äkkinäisiä liikkeitä viimeksi. Olen täysin omaksunut tämän raskaana olemisen. Kohta on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen, eli lapsivuodeaikaan. Keveää oloa, hyppelemistä ja sinkoilua nyt tietystikään ei ole luvassa vielä silloinkaan, mutta luovun kuitenkin yhdessä yössä (tai parissa) tästä nykyisestä statuksestani. Se on hyvin jännittävää, ja tässä mieleni ei välttämättä ole vielä oikein mukana.

Että yhtäkkiä en olekaan sitten enää raskaana vaan äiti.

Ainoat vinkit, mitä tämän vaiheen varalle olen saanut, ovat hyvin yksinkertaiset: Et pysty sitä kuitenkaan etukäteen ymmärtämään, voit siis varautua ainoastaan yllättymään. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä osaat kyllä.