En ole koskaan ollut erityisen kova siivoamaan. Tai muutenkaan tekemään kodinhoidollisia hommia. Olen oikeastaan aika laiska, jos ihan suoraan sanotaan. Kuitenkin nautin suuresti siististä ja puhtaasta kodista! Kun jäin kotiin, oli minulla suuret odotukset sen suhteen, että alkaisin ottaa tarmokkaammin vastuuta kotimme siisteydestä. Näin itseni touhukkaana kotivaimokkeena, joka pesisi päivän mittaan pyykin (ennen kuin kaikki sukat ovat loppu ja pyykkikori pursuilee), pitäisi keittiön ja olohuoneen järjestyksessä, petaisi aina sängyn, veisi roskat (ennen kuin biojäte haisee ja pussi uhkaa maatua jäteastiaan), estäisi pölypallojen pesiytymisen nurkkiin ja kokkaisi aina ravitsevaa ja monipuolista päivällistä kotiin palaavalle miehelleen. Tämän kaiken lisäksi toki ehtisin pitää huolen myös itsestäni, joten Miehellä olisi vastassa aina levännyt, puhdastukkainen, siistikynsinen ja silpas avovaimo, tietysti sellaisissa kodikkaissa mutta kuitenkin vähän seksikkäissä olo-asuissa.

Yeah right! 😀

Juu, voi olla, etten laskenut tuohon skenaarioon mukaan raskautta, joka varsinkin ensimmäisen kolmanneksen pahoinvointien ja yliväsymyksen myötä teki minusta oikeastaan täydellisen vastakohdan tuolle haavekuvalleni. Mutta nyt, kun pahoinvoinnin uskaltaa jo varmuudella sanoa olevan historiaa ja energiaakin on jo moninverroin enemmän, ei minulla ole enää oikein tekosyitä. Okei, väsyn edelleen normaalia helpommin, samoin mielialanvaihtelut tekevät välillä olosta oman itseni kanssa aika ärsyttävää ja raskasta, mutta olisin kyllä silti ihan kykenevä huolehtimaan paremmin kodistamme ja itsestäni. 

Mutta eilen tapahtui jotain! 

Mies teki etäpäivää, eli koodasi olohuoneen sohvalta käsin valtaisan näyttönsä ääressä. Minulla oli jotenkin levoton olo. Ärsytti ja häiritsi kämpän sekamelska oikein erityisesti. Petasin sängyn (oikein päiväpeiton kanssa!) ja lajittelin makuuhuoneessa pyörineet vaatteet joko pyykkiin tai kaappiin. Keräilin myös olohuoneesta kaikki vaatteeni (jostain syystä vain minulla on meidän taloudessa tapana kylvää vaatteita muualle, kuin makuuhuoneeseen) ja tyhjensin sohvan ja nojatuolin muutenkin ylimääräisestä kertyneestä kamasta. Viikkasin torkkupeitot nätisti. Näytti jo aika paljon kivemmalta. Ajattelin jo, että tämä oli tässä ja istahdin hetkeksi Miehen viereen selaamaan Lilyä ynnä muuta.

Sitten silmät takertuivat lattialla norkoileviin pölypalloihin yhä uudestaan ja uudestaan. Julistin sankarillisesti imuroivani. Tähän Mieskin jo vähän hämmästyneenä reagoi, kiitti toki, mutta vakuutteli, ettei ole pakko, jos en jaksa. Kun olin saanut imurin käyntiin, syttyi siihen heti punainen valo. Är-syt-tä-vää! Se tarkoittaa, että jossain on tukos tai muuten vaan imuri liian täynnä. Lähdin urheasti purkamaan vekotinta, tyhjentelin kaikki säiliöt (pölypussillinen imuri olisi niiiiin paljon kivempi!) ja irrotin jopa suodattimen ja pesin sen vessan lavuaarissa. Laittelin suodatinta altaan reunalle kuivumaan, kun totesin, että sehän kaipaa myös kipeästi pesua. Samoin kuin vessanpönttö. No, minun piti kuitenkin odotella suodattimen kuivumista, joten hain kumihanskat, pesuainetta ja ryhdyin vessanpesuun. Pesin lavuaarin ja pytyn jopa alapinnoilta (niiltä jotka eivät näy, ja jotka voi helposti jättää aina seuraavaan kertaan), mutta siellä alhaalla kykkiessäni huomasin, että vessan lattia oli myös pesun tarpeessa. Projekti laajeni siis saumojen jynssäämiseen. Saatuani vessan kuntoon, suuntasin käsivarsi kipeänä, päättäväisellä tarmolla kylpyhuoneeseen. Kyllähän sen nyt tässä samoilla energioilla hoitaisin! Lavuaari, amme, pesukone. Jonkin verran lattiasaumoja. Siivosin ihan pirunmoisella kiihkeydellä, aivan hengästyksissäni ja paikat kipeinä. Tässä kohden Mies tuli oikein katsomaan, sen verran harvinaisesta näystä oli kyse. Valittelin vähän huonoa oloa, ja Mies sai minut suostuteltua tauolle. Levoton olo kuitenkin jatkui, ja minun piti pian päästä hoitamaan kylpyhuone loppuun.

Kylppärin jälkeen kävin hoitamassa keittiössä sen suuremmitta seremonioitta tiskit (=tiskikoneen tyhjentäminen ja pari paistinpannua käsin) ja palasin sitten imurin ääreen. Putsaamisen jälkeen se toimi taas hyvin. Imuroin koko kämpän melkoisella vimmalla. Keittiössä lattia piti vielä pestä, samoin tietysti työtasot. Välillä kävin aina hämmästelemässä Miehelle siivousintoani ja puuskuttamassa dramaattisesti. Hänkin oli selvästi ihmeissään, jopa ehkä vähän säikähtänyt. Lopuksi pesin vielä kaikki peilit (ensimmäistä kertaa muuttomme jälkeen…) ja aloin patistaa Miestä kanssani salille.

En voi kuin sanoa, että onneksi Miehellä oli huonosti nukuttu yö takana, ja hän ylipuhui minut siirtämään sali-illan seuraavalle päivälle. Päätimme siis käydä vain kävelyllä ja kaupassa. Vielä jostain minulla oli kuitenkin jäljellä kodinhengetär-energiaa, ja lupasin tehdä meille pizzaa. Tein jopa tomaattikastikkeen itse! Kun sitten viimein lösähdin sohvalle Miehen viereen pizzaa syömään ja telkkaria katsomaan, olinkin ihan poikki. Kuitenkin päivästä oli jäänyt hyvä fiilis, vaikka touhusin melkoisella apinanraivolla. Miehelle ihmettelinkin siinä, onko tämän nyt sitä pesänrakennusviettiä, että tulee käsittämätön into siivota tai sisustaa! Ja kuinka pitkään tätä jatkuu?!?

No, onhan tämä aika paljon kivempi raskausoire, kuin loputon vetelyys ja kykenemättömyys yhtään mihinkään 😀