Ultra-ajat saapuivat!

Tänään, juuri kun olin lähdössä ensimmäiselle vaateompelukurssin tunnille, tipahti postilaatikosta kauan odottamani kirje. Okei, ensimmäinen neuvolakäynti oli reilu viikko sitten, joten ei kirje olisi kovin paljon aiemmin voinut tulla, mutta olen kuitenkin odottanut tuota kirjettä yli viisi vuotta. 

Minä. Pääsen. Raskausultraan.

Jotenkin aivan käsittämättömällä tavalla koko raskaus muuttui taas yhden pykälän konkreettisemmaksi. Meillä on kalenterissa merkintä ”Ultra”. Kutsussa oli ihan oikeasti minun nimeni. Jotenkin sitä on kuitenkin ajatellut, että ihmeet tapahtuvat muille. Ei minulle. Minä tulen aina jäämään ulkopuolelle näistä äitien ja vanhempien jutuista. Nyt olen kuitenkin taas yhtä kerrosta lähempänä sisäpiiriä, ja se tuntuu uskomattoman ihanalta!

Onhan minua ultrattu ennenkin, en edes muista kuinka monesti. Lapsettomuustutkimusten ja -hoitojen aikaan pääsiin yhtenään katselemaan follikkeleitani ja niiden vaiheita, ensimmäisen keskenmenon jälkeen tyhjää kohtua, josta lääkäri näytti minulle vähän verta. Mutta tämä tulisi olemaan ihan muuta! Samalla tuli taas tietysti jännitys. Mitä jos siellä ei olekaan sykettä? Mitä jos raskaus onkin kohdun ulkopuolinen? Mitä jos siellä on muuten jotain tosi pahasti vialla?

Meillä on 20 päivää aikaa nyt jännittää tuota ensimmäistä ultraa. Katsotaan, millaisiin kierroksiin onnistun iteni lietsomaan. (Mies tietysti koettaa parhaansa mukaan rauhoitella.) Sanomattakin on selvää, että kun ultrapäivä koittaa, tulen olemaan melkoisessa tilassa. Jännitin jo ihan vaan neuvolakäyntiä niin paljo, että rupesin odotustilassa itkemään, kun Mies ei istunut alas, vaan odotteli seisten. (I know, aika paha…) Jännä nähdä, millaisen hermokimpun hän saa sitten muutaman viikon päästä raahata kätilön eteen…:D 

Rakenneultra tulee sitten olemaan marraskuun puolivälissä. Siihen nyt vasta pitkä aika onkin!! Toisaalta, tiedän kyllä, että aika kuluu sitten kumminkin nopeasti. Se on kuitenkin vielä selvästi tämän vuoden puolella. Tosi vaikea kuvitella, millaista minulla silloin on. Miltä näytän, mikä on vointi ja yleinen kunto? Miten pää on kestänyt? Toivottavasti silloin olen jo kokonaan päässyt lääkkeistä eroon.

Huh huh. On tässä vaan kyllä sulattelemista. Silleen hyvällä tavalla ;)