Vauvan äidin omat menot?
Jo ennen kuin Napukka syntyi, minulle oli tosi tärkeää, että jos hänestä tulisi ns. rintalapsi, saisimme opetettua hänet juomaan myös tuttuipullosta. Jotta minä en olisi niin sidottu vauvaan ja voisin käydä myös ilman häntä jossain. Heti kun Napukka täytti kaksi viikkoa ja oikea imuote rinnasta oli löytynyt, halusin kokeilla tuttipulloa. Se sujui todella hyvin! Pidin taitoa yllä antamalla hänelle alkuun kerran viikossa yhden maitoaterian pullosta, mutta koska tämän asian kanssa ei koskaan ollut mitään ongelmaa, tapa jäi. Pumppailin hiljakseen maitoa pakkaseen, että sitten kun minulla on jokin meno, maitoa on valmiiksi.
Pidin myös ihan selvyytenä, että Napukka pääsee varhaisessa vaiheessa kyllä sitten isovanhempiensa hoitoon, yöksikin! Olihan siskoni vauva ollut minun luonani yötä ensimmäisen kerran jo puolivuotiaana ja hyvin sekin meni. Lisäksi hän oli ahkeraan hoidossa molemmilla isovanhemmillaan, ja nyt kun hän on isompi, on hänellä ihanan läheiset välit heihin, samoin kuin minuun. Jostain luin ohjeen, että vauva pärjäisi hoidossa yhtä monta tuntia kuin on vanha kuukausissa. Ajattelin, että se nyt on ihan ylivarovaisuutta! Kyllä Napukka voi ainakin olla paljon pienempänä jo pidempiäkin aikoja, helposti!
Salilla olemme käyneet Miehen kanssa kahdestaan oikeastaan koko tuntemisemme ajan. Kun Mies minun raskaana ollessani pohdiskeli ääneen, milloinhan pääsemme sitten vauvan synnyttyä seuraavan kerran yhdessä salilla, minä ilmoitin reippaana ja varmana, että me palkkaamme tietysti jonkun opiskelijan hoitajaksi ja teemme diilin, että hän hoitaa Napukkaa säännöllisesti vaikka kaksi kertaa viikossa pari tuntia ja sitten siihen erikseen sovittuna meidän muut menomme. Minähän olin itse opiskelijana tehnyt juuri tuollaista hommaa taskurahojen saamiseksi, ja nuorin hoitamani vauva oli 3kk. Ei siinä mitään ongelmaa ollut!
Ja sehän ei ole hoidossa olemista, jos vauva on isänsä kanssa. Toki minä sitten lähden melko varhaisessa vaiheessa vähän tyttöjen kanssa tuulettumaan. Vaikka ihan säännöllisesti, ettei iske mökkihöperyys! Jos ruokailu kerran onnistuu pullosta, niin mikä estäisi muka? Pitääkin hankkia myös sellainen pieni käsikäyttöinen rintapumppu, että saa menossa ollessa tyhjennettyä kivistävät rinnat. Juu, näin me teemme.
Vaan kuinkas sitten kävikään? 😀
Napukka täyttää huomenna kahdeksan kuukautta ja hän on ollut kerran hoidossa. Minun vanhempani olivat pari kuukautta sitten täällä meillä iltapäivästä hurjat kolme tuntia, kun me kävimme Miehen kanssa syömässä. Minä olen ollut kerran iltamenoissa aivan holtittomasti melkein yhdeksään asti, kunnes jouduin palaamaan Napukan luo rinnat kivistäen (se pieni pumppu on edelleen hommaamatta ja käsin lypsäminen ei onnistunutkaan sitten yhtään, kun teatterin vessan taa kertyi jonoa ja joku jo koputteli, että mikä siellä kestää!). Taisin juoda yhden lasillisen punaviiniä.
Miksi sitten näin? Kun Napukka kerran juo pullosta ja maitoa on pakkasessa, Mies pärjää hänen kanssaan paremmin kuin hyvin ja Napukka on iloisesti myös isovanhempiensa ja tätinsa kanssa. Myös silloin, kun vanhempia ei näy. Salillekin tekisi ihan koko ajan mieli päästä yhdessä Miehen kanssa, tai treffeille! Samoin univelka on kasvanut jo melko suureksi ja olisi ihanaa saada nukkua yksi yö ilman herätyksiä. Myös Miehen pikkujouluista ja saunailloista olen ollut viime aikoina tosi kateellinen. Miksi emme ole edes yrittäneet järjestää mitään??
Vastaus on minulle itsellenikin vähän mysteeri, mutta en keksi muuta kuin, että minä en vaan halua olla erossa Napukasta. Vaikka hänen kanssaan on joskus vähän koettelevaa, varsinkin öisin (joskin ne ovat menneet viime aikoina itseasiassa jo tosi hyvin!!). Vaikka kadehdin Miehen iltamenoja ja haluaisin hienoon ravintolaan syömään, saunailtaan tai viinibaariin. Vaikka kaipaan kahdenkeskistä aikaa Miehen kanssa ilman, että pitää jännittää, koska Napukka herää. Vaikka luotan täysin, että Napukalla on hyvä isovenhempiensa tai isänsä kanssa ilman minuakin. Minä en vaan halua olla erossa vauvastani. (Okei, ulkopuolisen hoitajan palkkaaminen ei kyllä edes tuntuisi yhtään hyvältä vielä.)
Pienet hetket erossa ovat ok. Ja mieluiten päivällä. Käyn esimerkiksi ihan mieluusti ja sujuvasti vaikka salilla tai kaupassa Napukan ollessa isänsä kanssa. Tai isovanhemmilla ollessamme voin aivan helposti mennä saunaan tai nukkua aamulla vähän pidempään. Tiedän, ettei Napukalla ole mitään hätää, vaikka minä en olisi kuuloetäisyydellä. Jokin siinä on, jos erossaoloa tulee imetysväliä pidempi aika, tai jos en ole paikalla, kun Napukka menee iltaunille. Iltaisin itseasiassa muutenkin olen vähiten mielelläni hänestä erossa, sillä tiedän hänen olevan silloin väsynyt ja herkimmillään. Tai ehkä minä olen itsekin silloin väsynyt ja herkimmilläni! Yöllä en voi varsinkaan kuvitella olevani kaukana hänestä, vaikkei hän syö nykyisn kuin kerran yössä. Pisin nukkumisvälimatka meillä on tosiaan ollut se noin 10 metriä, mikä olohuoneestamme on makuuhuoneeseen. Äitini on ehdottanut monesti siellä yöpyessämme, että hän voisi nukkua Napukan kanssa ja vaikka tuoda hänet sitten yöimetykseen. Ja kertaakaan en ole vakavissani edes harkinnut, että pyytäisin Miestä hoitamaan pullomaidolla yhden yön syötöt ja ja minä saisin nukkua. (No, itseasiassa aika varmana pidän sitä, että vaikka saisin nukkua yhden yön ilman vastuuta Napukasta, en kyllä pystyisi.)
Mies on tässäkin asiassa taas ihan mahtava. Hän ei ole painostanut minua iltamenoihin, vaikkakin säännöllisin väliajoin muistuttaa, että se olisi hänelle hyvin ok. Hän ei ole kiirehtinyt myöskään Napukan hoitoon antamista, ja on kanssani ihan samaa mieltä, että ei tuntuisi hyvältä laittaa häntä vielä yökylään tai palkatulle lastenhoitajalle. Sen sijaan hän patistaa minua säännöllisesti käymään itsekseni pienillä piipahduksillä, kuten siellä salilla tai kaupassa, tai vaikka kampaajalla. Tällä viikolla teimme ensimmäisen kerran niin, että minä menin illalla Napukan imetettyäni salille, sen jälkeen saunaan ja vielä aulabaariin skumpalle (kuntosalimme sijaitsee hotellin tiloissa)! Mies hoiti Napukan iltatoimet ja nukkumaanlaitot. Vaikka kuntosalimme on ihan viereisessä talossa, tuntui tämä minusta tosi jännältä! Kun lähdin, oli melkein itkussa pidättelemistä, vaikka tiesin, että kaikki menee loistavasti.
Mutta ei tämä vielä mitään. Huomiselle illalle olen nimitäin tehnyt pöytävarauksen ravintolaan ystäväni kanssa! Ääk! Minulla on pala kurkussa jo kun vain ajattelenkin sitä! En taaskaan ole kaukana ja jos jotain kummallista sattuisi, pääsisin viidessätoista minuutissa kotiin. Mutta silti! Tiedän sen olevan hyväksi minulle sekä isän ja tyttären suhteelle, vaan silti melkein jo kaduttaa…
No, huominen näyttää, miten tässä käy!