Viimeisiä viikoja viedään…
Täällä sitä kuulkaa vedellään jo viikoilla 37+3! Perjantaina neuvolassa käydessämme terkka totesi vaavan jo laskeutuneen ja kiinnittyneen, eli kaikki on fysiologisesti nyt valmista! Minua kannustettiin aktiivisuuteen, portaiden kiipeilyyn ja saunomiseen sun muuhun, Miestä kannustettiin minun kannustamiseeni. 😀 Jos kipeitäkin supistuksia alkaa tulla, ei tarvitse himmailla. Aivan uskomattoman mahtava ajatus!
No, kovin aktiivinen en kylläkään ole jaksanut nyt olla, sillä sain kuin sainkin vielä yhden flunssan. Kirjoitin ennen joulua, että minulla mahdollisesti on päällä viimeinen tavallinen flunssani ennen tulevaisuuden äitiflunssia, mutta sain näköjään vielä kerran kokea tämän ihanan ja rennon tavisflunssan. ;P
Lämpöä ei onneksi ole, mutta pientä nuhaa ja kurkkukipua. Yöt ovatkin olleet nyt aika hankalia, kun nenä on tukossa ja lisäksi mahan kanssa on vaikea löytää nukkuma-asentoa, levottomat jalat ja närästys häiritsevät nukahtamista ja uni on muutenkin katkonaista. Onneksi päivisin on voinut rauhassa ottaa nokosia ja muutenkin levätä aina kun tarve on. Luotan, että kun tämä flunssa tästä talttuu, pääsen toteuttamaan paremmin myös sitä aktiivisuutta. Tällä viikolla jäivät äitiysjoogatkin kokonaan väliin.
Mieleni on ollut viimepäivinä aika hyvä ja levollinen. Toki hormonit välillä laittavat vetistelemään vähän oudoistakin asioista, mutta sanoisin yleisen mielialani olleen aika hyvä. Pahinta ovat lauantait itsekseni, kun Mies käy toisessa kaupungissa poikiensa luona, mutta on aina tosi ihanaa, kun hän sitten taas palaa. Olemme myös erossa ollessamme aina tiivisti yhteydessä, laittelemme kuvia puuhistamme ja sen semmoista. Käsitän, että poikien on nyt erityisen tärkeää saada olla isänsä seurassa, kun kohta pikkusisko vie paljon huomiota ja aikaa.
Tuleva synnytys ei oikeastaan minua jännitä. Jotenkin minun on edelleen aika vaikea käsittää, että sellainen edes on tässä ihan pien edessä. Jotenkin tuntuu, että juuuu käyhän ne muut raskaana olevat sitten synnyttämässä ja saa sen vauvan, mutta en kai minä nyt…? 😀 Jotenkin tosi vaikea uskoa, että tuo mahassa möyrivä tyyppi tulisi joksus uloskin! Hämmennyn tästä ajatuksesta monta kertaa päivässä, enkä ole vieläkään saanut esim. sairaalakassia pakattua tai synnytyksen toivelappusta täytettyä. En vaan meinaa uskoa, että minäkin tästä kohta lähden synnyttämään!
Toisaalta siihen voi mennä vielä vaikka kuukausi. Toisaalta se voi tapahtua jo vaikka huomenna! On hyvin hankala suunnitella mitään, kun ei tiedä edes seuraavan viikon tilanteitaan. Minua naurattikin, kun kuulin Miehen selittävän puhelinpalaverissa etäpäivänä kollegalle, että jää isyysvapaalle tässä jossain kohti between now and the middle of next month, johon kollega vastasi utelemalla että milloinkohan siis tarkemmin. :D Sen kun tietäsi, niin aika mukavaa olisi!
Kevään ja valon lisääntyessä on toki helpompi odotella, kuin kaamoksessa. Jotenkin olen koko raskauden ajatellut, että kun tyttömme syntyy, on jo ihan kevät. Mutta vielä on ihan mahdollista, että typy saakin syntyä pakkasiin! Tuleeko tässä vielä tarvetta jollekin lämpöpussukalle?? Olin myös elätellyt toiveita, että kun mahani on suurimmillaan, voisi ehkä kulkea jo takki auki. No ei näillä pakkasilla kyllä! :D Tähän asti käyttämäni takit ovatkin nyt jääneet auttamatta pieniksi. Pari plussapäivää vedin ihanassa A-linjaisessa villakangastaksissa, mutta se kävi hyvin nopeasti liian kylmäksi. Nyt minulla on viimeinen oljenkorteni menossa, melko ohut ja sitäkin rumempi ”ostarimuijatakki”, joka menee kiinni ja jonne saa alle vielä sullottua fleeceä tms. Koska olo tästä sen kun vaan tukaloituu, niin tilaisin todellakin jo niitä lämpimämpiä päiviä, ettei tarvitsisi sulloutua ja topata enää!
Tavallaan jännittää, tavallaan ei yhtään. Kuinkakohan monta postausta ehdin vielä tehdä raskaana ollessani?? :)