4.14

Alku

En haluaisi aloittaa blogin kirjoittaimista millään typerällä mietelauseella tai muullakaan vastaavalla. En myöskään lupaa ettei niitä tulisi mutta yrittää voin parhaani.

Kirjoittamisen aloittamiseen on mennyt aika kauan aikaa. Muutama kuukausi sitten sain tämän luotua mutta sitten iski tenkkapoo. Mitä mie tänne kirjoitan ja miten ja kuka tätä edes lukisi. Olkoot sitten vain vaikka oman mielenterveyden vuoksi ja ystävien naurattamiseksi, tai mahdollisesti just sun luettavaks.

En todellakaan osaa kirjoittaa kauniisti. Miulla on kirjoitusvirheitä ja länkytän monesti ihan silkkaa paskaa. Mutta itsehehän sie tätä luet. Ketään ei pakota. Mutta jos jotain lupaan niin voi luoja.. Paljon olen nähnyt.

Tämä blogi tulee olemaan täynnä minun kommelluksiani deittailun vesissä.  Nimet koitan ehkä sensuroida ettei kenenkää  tarvitse mieltään pahoittaan. Useimmiten tapailun kohteena on vastakkainen sukupuoli, välillä ei. Who know’s.

Eron jälkeen deittailun aloitus ei todellakaan ole helppoa. Kuka sanoo koska on oikea aika? Ei kukaan, mutta kukaan ei sitä siinä vaiheessa kerro että jos siltä tuntuu voit vaikka suoraan lusikoiden jaosta lähteä treffeille jos haluat. Sie ite päätät. Nyt sen kuulit.

Deiteille mars.

Mun ekat treffit eron jälkeen. Olin jo muutaman hetken ollut muutamassa deittisovelluksessa. Istuttiin kavereiden kanssa mun tykönä. Olin hetken jutskaillut yhden miekkosen kanssa ja siellä se taas viestitti ja kyseli että josko nähtäisiin. Kaverit oli ehdottomasti sitä mieltä että Nyt mun on aika hypätä takasin ratsaille ja lähteä Nikon kanssa kahville. Päädyttiin kuitenkin siihen että Niko tulisi mun luokse.

Laittauduin siinä ystävien läsnäollessa ja odoteltiin yhdessä Nikon saapumista. Kaverit luonnollisesi sitten lähtivät ennen herran saapumista. Kello löi sovitun ja hän saaapui. Olin tietysti ihan ällikällä lyöty koska hei olihan hän söötti, varsinkin verrattuna siihen mihin olin tottunut. Koitin siinä sitten meille kahvia keittää ja voi luoja miten mun kädet vispas. Hyvä ettei lentänyt porot ohi. Sain kuitenkin kahvit keitettyä ja ilta suju mukavasti. Juteltiin ja naurettiin. Ois voinut kuvitella vaikka ja mitä. Tai kyllähän mie vähän maalalin kaikkee kivaa. Tiputus oli kuitenkin kova. Todella kivojen treffien jälkeen halattiin muistaakseni ovella vielä ja sanottiin että ollaan yhteyksissä. Seuraavana päivänä laitoin viestiä, ei vastausta.Vähän jo ihmetyksissäni olin mutta maltoin mieleni ja odotin. Laitoin uudestaan seuraavana päivänä viestiä, ei taaskaan mitään. Luki kyllä jokaisen. Ei vastausta.  Sitten mulla tais mennä hermo, saatoin jopa kysyä että mitä vittua? EI VASTAUSTA. En tiedä pahottiko piparin saamattomuus herran mielen vai mikä oli, mutta en kyllä hänen merkeistään olisi voinut mitenkään aavistaa että hän olisi ollut jotain vailla.

Voin kertoa että kyllä kirpas kovasti sillä hetkellä ja sen jälkeenkin. Myöhemmin naurattaa ja on jopa hieman huvittunut olo. Silti en ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa sanoa ettei kiinnostakkaan. Varsinkaan kun sen voi ihan vain viestillä kirjoittaa eikä tarvtse naamatusten sanoa. No tapoja on monia, mutta valitettavan usein vain tähän tapaan saa törmätä. Mutta jos vähän vahingoniloinen saa olla niin edelleen on Nikokin sinkkumarkkinoilla.

No mutta olipahan laastari revitty irti. Hetki kyllä meni ennenkun uskalsin seuraaville treffeille mutta ne olikin sitten ihan kannattavat treffit ne.

Loppu

Jos satuit kelkkaan, suosittelen pysymään kyydissä vielä muutaman reissun, kyllä näitä tarinoita riittää.

Summa summarum. Toivon ettei kenenkään tarvitsisi ikinä kohdata tätä kaikkea mitä itse olen kokenut. Eräs viisas minulle sanoi että kuule tyttö kyllä meressä kaloja riittää. Joten let’s kalaan mars!