Jouluna lapsettoman syli on kaikkein tyhjin

Joulu lähestyy taas. Tuntuu, että vastahan me joulua vietettiin, ja nyt se on taas ihan pian täällä. Vuosi, ja varsinkin tämä syksy on kulunut ihan yhdessä hujauksessa.

 

Olen aina ollut jouluihminen. Tykkään aloittaa jouluvalmistelut ja ihan vaan sen ihanan fiilistelyn jo hyvissäajoin viimeistään marraskuun alkupuolella, joskus jopa lokakuussa. Jouluvaloja, glögiä, lahjasuunnitelmia, joulumusiikkia. Sitä kaikkea arkeni pitää sisällään loppusyksystä aina jouluun saakka. Nautin siitä suunnattomasti.

 

Mutta nyt, kun olen joutunut kulkemaan tätä lapsettomuusmatkaani jo useamman vuoden ajan, on se alkanut syödä joulutunnelmaani vuosi vuodelta aina enemmän ja enemmän. Usein sanotaan, että joulu on lasten juhla. Pukki, tontut, lahjat kaikki nuo liittyvät niin vahvasti lasten riemuun. Olen itse aina jotenkin vierastanut tuota ajatusta – voihan siitä kaikesta ottaa iloa irti aikuisenakin. Joulu on kaikkien juhla. Silti koen, että tahattomasti lapsettomana tunnelmaan solahtaminen on vaikeaa. Suren sitä, että joulunvietostani ja siihen valmistautumisesta on vuosien mittaan tullut enemmän raskasta kuin ihanaa. Ja ennenkaikkea suren sitä, etten voi nähdä omien lasteni riemua. En sitä, kuinka he odottavat pukkia, kurkkivat tonttuja ikkunoista, jännittävät lahjapakettien sisältöä emmekä voi yhdessä paistaa pipareita ja kuunnella joululauluja. Kukaan ei pienillä sormillaan sotke keittiötä piparitaikinalla tai luumuhillolla, pyydä silmät loistaen katsomaan juuri saatuja lahjoja, tuo toivelistaa lahjoista. Ei mitään. Kaikkialla on pelkkää tyhjää ja hiljaista.

 

Meillä on jo pitkään vietetty joulua samalla kaavalla joka vuosi. Matkustan paria päivää ennen aattoa perheeni luokse Itä-Suomeen josta olen alunperin kotoisin. Aattona ollaan menty siskoni luo, jolla on kaksi pientä lasta. Eli jouluni ovat olleet jo monena vuonna juuri niitä lapsiperhejouluja, joita haluaisin itsekin voida omien lasteni kanssa viettää. Huomaan, että vuosi vuodelta nämä joulunvietot ovat mulle entistä vaikeampia. Tunnen itseni tavallaan ulkopuoliseksi äitien, isien, mummien ja vaarien joukossa. Tuntuu pahalta katsoa sivusta kaikkea sitä, mistä itse yhä vain jää paitsi. Monena jouluna aina ajattelin, että ehkä ensi jouluna minullakin on vauva. Joko jo sylissä tai vielä vatsassa kasvamassa. Viime jouluna en enää ajatellut. En jaksanut enää uskoa siihen – ja niin tulee taas uusi joulu ilman omaa pientä.

 

Viime joulu oli raskas, muistan sen edelleen. Jossain vaiheessa iltaa hakeuduin hetkeksi toiseen huoneeseen vetämään happea. Tuntui kuin suru kuristaisi minut hengiltä. Mietin että jos en koskaan saa kokea tätä kaikkea omien lasteni kanssa, en kestä sitä. Tuntui kuin sydän pysähtyisi hetkenä minä hyvänsä. Joku saattaisi kysyä, että eikö tuota kaikkea voisi tehdä muiden, esimerkiksi juuri sukulaislasten kanssa. Toki tiettyyn rajaan asti se on mahdollista. Mutta lapsettomuuden suru ja kipu ovat sellaisia. Kun ne kasvavat tarpeeksi suuriin mittoihin, kaikki vain sattuu liikaa eikä muiden onnesta osaa enää nauttia. Mikään ei koskaan korvaa omaa lasta, ei mikään.

 

Nyt olenkin miettinyt vakavasti tälle vuodelle toisenlaista joulua. Että viettäisin sen täällä Helsingissä kotona itsekseni. Ajatus yksin vietetystä joulusta on aina tuntunut jotenkin kolkolta, mutta nyt se tuntuisi tässä elämäntilanteessa helpommalta ratkaisulta, vaikken usko senkään vaihtoehdon olevan täysin kivuton. Mutta voisin rakentaa juuri sellaisen joulun kuin itse haluan, ja yrittää nauttia siitä mulle vähän kevyemmässä ympäristössä. Kotijoulut kun kuitenkin ovat mielestäni se tunnelmallisin ja kaikin puolin parhain tapa viettää joulua. Voisin hankkia pienen joulukuusen, tehdä itse ainakin lanttu- ja porkkanalaatikoita, koristella kotia ja laittaa kaiken vain itselleni ja eläimille. Onneksi jouluun on vielä aikaa, joten näitä ehtii vielä miettiä useaan kertaan.

 

Ja onhan mulla tosiaan nämä eläimet. Heille olen aina paketoinut vähintään yhden lahjan jokaiselle, ne on viety kuusen alle ja sieltä sitten jaettu samalla kun ihmiset saavat omansa. Niille on ihana antaa pieniä herkku- ja leluyllätyksiä ja muutenkin tehdä jonkinlaista joulumieltä vaikkeivät ne siitä mitään juuri ymmärrä. Kai tämä eläinten kanssa vietettävä jouluhössötys on tietyllä tavalla tapa yrittää paikata edes pieni osa lapsettomuuden aiheuttamasta tyhjästä aukosta. Eläinten joulusta ja siitä, kuinka meillä lemmikit joulua viettävät on tulossa video vlogin puolelle lähempänä joulua, joten kannattaa ehdottomasti pysyä kuulolla :)