Vuosi 2019 oli harmaa ja hauras

Vuosi 2019 vaihtui juuri seuraavaan, joten ajattelin tehdä nyt pienen kertauksen kaikesta siitä, mitä vuosi piti sisällään, millaisiin muistoihin voin myöhemmin sen osalta uppoutua. Vuosi 2019 jää mieleeni harmaansävyisenä vuotena. Se sisälsi surua ja todella vaikeitakin hetkiä. Koin paljon epätoivoa, rikkoutuneita unelmia, voimakkaita ja negatiivisia tunteita ja välillä olin varma etten pääse enää eteenpäin ollenkaan. Mutta sitten oli myös niitä iloisia aikoja, joista sain taas uskoa tulevaan, voimaa ottaa aina askeleen, sitten toisen ja aina vain seuraavan ja seuraavan. Oli hetkiä, joista nautin suunnattomasti, ja jolloin pystyin unohtamaan kaiken ikävän edes toviksi.

Tammikuussa aloin odotella ensimmäistä alkionsiirtoani. Punktio tehtiin edellisvuoden marraskuussa, mutta koska hyperstimulaatioriski oli niin suuri, päätti lääkäri lykätä siirron joulun yli mikä oli varmasti oikea ratkaisu, vaikken – onneksi – hyperstimulaatiota saanutkaan.

Helmikuu oli vielä tasaista ja rauhallista aikaa. Vietin synttäreitäni 5. päivä, mittariin tuli 28 vuotta ja järjestin muutamille kavereille synttärijuhlat meillä kotona – ja silloin juhlittiinkin melkein aamuun asti. Kierrot muistaakseni pitkittyivät siten, että lopulta pääsin syömään Progynovaa ja ottamaan muuta lääkkeelliseen alkionsiirtoon tarkoitettuja tukilääkearsenaaliani tulevaa yritystä silmälläpitäen. Lopulta perjantaina, maaliskuun ensimmäisenä päivänä käväisin klinikalla, hain alkion niin sanotusti kyytiin ja lähdin kiertelemään Rediä parin kaverini kanssa. Ostin reissulta mikrossa lämmitettävän vehnätyynyn, jota lämmittelinkin aina sillointällöin ja pidin sitä vatsalla, koska olin kuullut että siitä voisi olla ehkä apua alkion kiinnittymisessä. Tuona päivänä tuntui hyvältä, erilaiselta. Olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa ihan satavarmasti sisälläni oli pieni ihmisenalku. Muistan miettineeni, että eihän se fyysisellä tasolla miltään tunnu, ei tietenkään kun se on vielä niin pieni, ihan kuin ei mitään sisälläni olisikaan.

Sitten muutaman päivän kuluttua alkoi tulla verinen vuoto. Tiesin että kaikki oli ohi, että epäonnistuin taas. Soitin klinikalle, josta kehoitettiin jatkamaan lääkitystä koska se saattaisi aivan hyvin olla alkuraskauden vuotoakin. Google lauloi ja etsin tietoa, muiden rohkaisevat tarinat vastaavanlaisista vuodoista sai toivonkipinän taas nousemaan. Kunnes alkoi alavatsakivut ja tiesin ettei enää ole toivoa. Tein negatiivisen raskaustestin ja olin jo luovuttanut. Klinikalta kehoitettiin tulemaan vielä veritestiin. Alkionsiirrosta oli vain viikko, kun menin maanantaina aamupäivällä klinikalle, jossa hoitaja otti testin. Sanoin hänelle ettei siellä mitään ole. Hän ei kai oikein tiennyt mitä voisi enää sanoa. Olin ja varmasti näytinkin niin väsyneeltä ja ihmiseltä, joka oli henkisesti aivan totaalisen lopussa. Kävelin näytteenottotilasta klinikan käytävällä kohti hissejä ja mietin, ettei tästä voi mitenkään selvitä. Aulassa istui pari ihmistä odottamassa vuoroaan ja muistan kuinka mietin, onkohan heidänkin tarinansa yhtä surullinen kuin minun, vai kenties surullisempi. Vai ovatko he päässeet helpommalla, ovatko he niitä onnekkaampia kuin minä. Klinikalta luvattiin soittaa tulos vielä samana päivänä ja niin myös tapahtui. Iltapäivällä puhelin soi, hoitaja puhelimen toisessa päässä sanoi että kyllä se nollaa näytti. En muista siitä puhelusta muuta. En muista pahoitteliko hän, todennäköisesti ei. Sen verran on hämäriä muistikuvia, että hän kehotti soittamaan uudelleen kunhan vuoto on ohi, että seuraavassa kierrossa voidaan yrittää uudelleen jos haluan. Sain pidettyä itseni jollain ihmeen voimilla koossa sen keskustelun läpi, mutta kun puhelu loppui romahdin lattialle ja itkin vaan. Mietin etten ikinä voi selvitä tästä, ettei mikään auta eikä millään ole enää mitään merkitystä. Että se ei tule koskaan onnistumaan. Kaikki oli yhtä sumua, en kuullut tai nähnyt mitään enkä osannut ajatella muuta kuin etten selviä. Kiduin siinä lattialla kuin auton alle jäänyt orava, muistan vain kuinka sattui niin että toivoin lakkaavani vain olemasta. Mitä olin tehnyt niin väärin, etten saanut onnistua? Mitä ne muut tekevät oikein, että niillä onnistuu kertatuikkauksella ihan kotona? Mikä minussa on vikana? Miksi tämä paska kehoni ei toimi kuten naisen kehon kuuluisi toimia? Miksi juuri minä?

Tämän kaiken jälkeen eräs ystäväni kehotti minua hakemaan apua henkiseen jaksamiseen. Hän kehotti ja kehotti useamman kerran. Ei painostanut, mutta houkutteli, kannusti että olisin yhteydessä terveysasemalle. Ja lopulta tein niin. Otin yhteyttä ja sain lääkäriajan terveyskeskuslääkärille. Aika meni valitettavasti vasta huhtikuun alkupuolelle, mutta lopulta päivä koitti, siihen asti vain kärvistelin

Lääkäri teetti mielialatestejä, kyseli ja lopulta laittoi lähetteen psykiatriselle sairaanhoitajalle. Lisäksi sain lääkäriltä lähetteet ferritiini-, kilpirauhas-, D-vitamiini- ja moniin muihin verikokeisiin, joista kaikkia en edes enää muista. Tutkittiin eri vitamiiniarvoja, maksaa, munuaisia, kilpirauhastakin läpikotaisin. Olin iloinen ja valtavan helpottunut, että lääkäri otti kaiken tosissaan, kuunteli ja teki selvästi kaikkensa auttaakseen minua. Hän oli koko ajan ystävällinen ja ymmärtäväinen, eikä pakottanut tai painostanut mihinkään eikä tuominnut niitä negatiivisimpiakaan tunteitani joista hänelle kerroin, joita tämä lapsettomuus on saanut minussa aikaan. Psykiatrisen sairaanhoitajan luona kävin vain kerran, se riitti enkä kokenut enää tarvetta uudelleen. Koin, etten saanut häneltä tarvittavaa apua, ja hän käynnin lopuksi totesi itsekin ettei oikein tiedä kuinka voisi enempää olla tukenani. Annoin olla ja päätin yrittää pärjätä itsekseni.

Hain keväällä ensimmäistä kertaa opiskelemaan psykologiaa. Laitoin ensimmäiseksi vaihtoehtotoiveeksi Helsingin yliopiston, toisena Itä-Suomen yliopiston. Valintakoe tuli ja meni, mutta opiskelupaikkaa ei irronnut. Velloin asiassa jonkin aikaa ja olin pettynyt itseeni, mutta aika nopeasti nousin jaloilleni ja päätin vain jatkaa yrittämistä vuoden päästä uudelleen. Tiedostin, että olisin voinut lukea enemmän ja paremmin, joten toisaalta en ihmettele että paikka jäi saamatta. On lohdullista tietää, että voisi tehdä vielä paljon enemmän, ehkä se vielä saattaa jopa riittää tulevissa hauissa. Ja onhan sen riitettävä, sillä en aio luovuttaa ennen kuin opiskelupaikka on mun 🙂

Ja niinhän sitten kävi, että verikokeista paljastui kilpirauhasen vajaatoiminta. Lievä, mutta vajaatoiminta kuitenkin. Vasta-aineet olivat myös hieman koholla. Kesäkuussa aloitin Thyroxin-lääkityksen, jota söin ensin elokuulle saakka, jolloin annosta nostettiin sillä toivottua ths-laskua ei kontrollilabrakokeiden mukaan ollut tapahtunut. Aloin miettiä, onko tämä ollut koko ajan syynä sille, etten ole tullut raskaaksi. Olisiko toisin, jos asia olisi tutkittu aiemmin? Olisinko säästynyt niin paljolta pahalta, surulta, pelolta, epätoivolta, ahdistukselta, synkkyydeltä – kaikenlaisilta negatiivisilta tunteilta ja ajatuksilta ja kokemuksilta?

Kesä meni rauhaisasti, lapsettomuushoidot olivat tauolla mutta lapsettomuus itsessään oli ja pysyi läsnä ajatuksissani joka päivä. Tein töitä henkisen jaksamiseni kanssa että pysyin tolkuissani. Olin iloinen kesässä siitä, ettei se ollut niin kuuma kuin viime kesä, ja jaksoin sentään ulkoilla ja nauttia kesäfiiliksistä enemmän. Grillailtiin kavereiden kanssa rannalla makkaraa ja kasviksia ja nautittiin kylmiä juomia. Ne hetket ovat juuri niitä, kun pääsee vähän irtaantumaan ikävistä ajatuksista ja tekevät olemisesta helpompaa. Näitä irtiottoja todella aina välillä tarvitsee 🙂

Mökkeilinkin tänä kesänä enemmän kuin moniin vuosiin yhteensä. Matkustin juhannuksen aikaan mökilleni Itä-Suomeen viikoksi, ja elokuun loppupuolella vielä toiseksi. Vietin siellä osan ajasta koirien kanssa kolmisin, mikä oli todella rentouttavaa ja ihanaa. Mökkeily yksin ja yhdessä on yksi parhaista jutuista kesässä enkä mistään hinnasta vaihtaisi sitä pois 🙂

Muutoin kesä meni Helsingissä. Tehtiin parin kaverin kanssa elokuun puolivälin paikkeilla päiväreissu Turkuun, mikä oli myös kiva pieni loma. En ollut koskaan aiemmin käynyt Turussa muuta kuin sen verran että ala-asteikäisenä kerran hypännyt satamasta laivaan ja tullut takaisin. Nyt pääsin tutustumaan kaupunkiin keskusta-alueelle paremmin.

Niin ja vietettiinhän meillä heinäkuun lopulla Hipsun kolmevuotissynttäritkin. Olen aina tykännyt järjestää juhlia, ja kun lapsia ei ole, järkkään välillä syntymäpäiväjuhlia eläimille. Kutsuin muutaman kaverin paikalle, tehtiin pizzaa ja leivoin mansikkakakun ihanista tuoreista mansikoista. Ilta päättyi siihen, että hetkeksi selkämme käännettyämme ja ulkona käytyämme Hipsu oli varastanut hellalle jääneen puolikkaan pellillisen pizzaa, ja oli seuraavan vuorokauden todella kipeä. Onneksi siitä selvittiin, ja päivä oli muutoin oikein onnistunut ja kiva – paitsi ettei tuo koira taatusti ottanut opikseen 🙂

Syksyllä ei tapahtunut mitään ihmeempiä, jatkoin kilpirauhaslääkitystä ja hoidot edelleen tauolla. Olin usein alakuloinen ja pelkäsin uusia epäonnistumisia, mutta yritin mennä päivä kerrallaan ja luottaa että kaikki sujuu vielä hienosti. Juhlittiin parin kaverin synttärit, vietettiin yhdet pikkujoulut ja Hipsun työuran alkamisesta tuli täyteen tasan vuosi 22. lokakuuta.

Pian koittikin sitten jo joulu, josta kerroinkin jo edellisessä postauksessa. Matkustin Joensuuhun viettämään sitä perheeni luo, joka oli viikon mittainen reissu. Uutenavuotena en tehnyt juuri mitään ihmeellisempiä. Olin nukkunut edellisyönä vain tunnin kun unta ei vain tullut, joten otin vuoden 2020 vastaan melko rauhaisasti.

 

Tällainen vuosi siis takana. Tästä juuri alkaneesta toivoisin vähän erilaista: Valoisampaa, toiveikkaampaa ja henkisesti kevyempää. Toivotan kaikille teille myös onnentäyteistä ja ihanaa vuotta 2020! Uskaltakaa toivoa, unelmoida ja toteuttaa unelmianne, vaikka se välillä olisi vaikeaa ja vaatisi kovasti ponnistelua. Sitkeä työ ja yritys useinmiten kuitenkin palkitaan parhaalla mahdollisella tavalla 🙂

Alla vielä video, jossa listailin toiveitani ja haaveitani vuodelle 2020, toivottavasti ainakin osa näistä muuttuisi todeksi vuoden aikana. Käykää toki muutenkin tutustumassa kanavaani ja tilatkaa myös, mikäli sisältö tuntuu mieluiselta 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *